Suomalaisten käyttämissä sotilaskivääreissä on lukuisia eri yksityiskohtia, joiden perusteella
voidaan määrittää aseen malli ja onko ase ylipäätään alkuperäisessä kunnossa. Esillä oleva aseyksilö
on Sakon valmistama, vuodelta 1939. Aseessa on sama sarjanumero piipussa ja lukossa. Makasiinin
pohjassa oleva sarjanumero on puolestaan eri, muista osista sarjanumeroa ei löytynyt.
1. Etutähtäin
Jalkaväenkivääri m/28-30 etutähtäin on valtion patruunatehtaan (VPT) insinööri J. Mantsaksen,
m/91/27 -kiväärin ns. pystykorvamallisesta tähtäinlaitteesta suunnittelema ja Harry Mansnerin
edelleen kehittelemä parannettu versio. Tähtäinlaite m/33 otettiin käyttöön syksyn 1933
alkupuolella. Sen hinnaksi muodostui 17,75 mk, eli kyseessä oli suhteellisen halpa uudistus.
Tähtäimeen tehtiin kuitenkin vielä parannus kesällä 1934. Jyväjalkaan lyötiin, vasemmalle
puolelle kahdeksanportainen säätöasteikko. Asteikossa yksi säätöväli siirsi tähtäyspistettä
300 metrin etäisyydellä 5 cm.
Ulkoisesti uusi tähtäinlaite m/33 on paljolti samannäköinen kuin edeltäjänsä, mutta sen
jyväjalka on kuitenkin takaa katsottuna hieman avarampi. Tolppajyvä itsessään oli vanhan
mallinen, mutta nyt sitä oli saatavissa kolmea eri leveyttä; 2, 2.5 ja 3 mm. Säädettäessä
jyvä siirtyy viistosti. Jyväjalan pituus on 20,1 mm, leveys 25 mm ja korkeus 36 mm.
Jyväjalka ja jyvä painavat yhteensä 47,1 g.
Suojeluskuntain yliesikunta (Sk.Y) määräsi lyötäväksi jyvän yläpintaan korkeutta osoittavan
luvun. Sama luku leimattiin myös aseen piippuun, etutähtäimen taakse. Tällä toimenpiteellä
yritettiin hillitä aseen tarkkuuttamisen yhteydessä kovin yleistä, jyvän viilailua.
Kuva aseen etuosasta. Etutähtäimen jyvä on suojattu jyväjalan
suojakorvakkeilla.Etutähtäin kuvattuna oikealta ja vasemmalta puolelta. Säätöasteikko säätöruuvin
ympärillä vasemmalla puolella vuodesta 1935 alkaen.
2. Takatähtäin
Jalkaväenkivääri m/28-30:ssa on Sakon taisteluvälineosaston suunnittelija Harry Mansnerin
suunnittelema uuden mallinen takatähtäin m/32. Tähtäimen maksimi kohdistusetäisyys on
2 000 metriä ja sen hinta 1930-luvulla oli 120 mk. Luodin lentorata oli huomioitu
progressiivisesti tihenevällä asteikolla. Tähtäimen pituus on 101,2 mm, leveys 26,4 mm
(runko) ja korkeus 43 mm.
Takatähtäin m/32 (kuvattu oikealta sivulta). Tähtäimen rungossa on
Sakon valmistusleima. Tähtäintangon sivulta on poistettu alkuperäismallin
200 metrin ura. Urat oli ajettu asettimen salpaa varten, joka voitiin lukita
nopeasti ko. uriin.
Takatähtäin (kuvattu vasemmalta). Tähtäimen rungossa merkinnät "2, 4, 6, ja 8".Takatähtäin, päältä kuvattuna. Tähtäintangossa merkinnät "2, 3, 4, 5, 6, 8, ja 10",
tarkoittavat kyseisiä satoja metrejä.Takatähtäimen tähtäintanko nostettu pystyasentoon. Tähtäintangossa asettimen
alapinnan vasemmalla puolella merkinnät "12, 14, 16, 18 ja 20".
3. Siderenkaat
Aseessa on siderenkaat käsisuojuksen molemmissa päissä. Siderenkaiden tehtävä on kiinnittää
piipun päällä oleva puinen käsisuojus tukin alaosaan.
Taempi siderengas ja käsisuojien kuparinaulaliitos (kuvattu oikealta)
Etusiderenkaan kiinnityksen parantamiseksi ja piipun sovittamiseksi paremmin tukkiin, otettiin
käyttöön alumiiniholkki. Holkki sijoitettiin piipun ja siderenkaan väliin. Siderenkaan kiinnitystä
vahvistettiin myös sahaamalla etukin päähän, kaksi tukin suuntaista 5–8 cm mittaista uraa. Uriin
liimattiin yhden millin (1 mm) vahvuiset teräsliuskat. Etusiderenkaan kiinnitysruuvi kulkee näiden
uriin sijoitettujen liuskojen läpi, tukien siderenkaan, liuskat ja tukin tukevasti yhteen.
Alumiiniholkki irrotetun etusiderenkaan alla (kuvattu vasemmalta puolelta)Etusiderengas, pistinkiinnikkeellä varustettuna (oikealta ja vasemmalta
puolelta)
4. Hihnalenkit
Aseessa on kaksi metalliheloilla vahvistettua kantohihnan kiinnitysaukkoa,
yksi edessä ja yksi takana.
Kantohihnan etumainen kiinnitysaukko (kuvattu oikealta ja vasemmalta puolelta)Kantohihnan kiinnitysaukko tukin perässä.
5. Muita yksityiskohtia
Aseen koivupuutukki on suomalaisvalmisteinen, kaksiosainen ja pyöreäpäisellä
sormiliitoksella yhteen kiinnitetty.Lukko ja makasiini, oikealta puolelta kuvattunaPuhdistuspuikko (pituus 63,1 mm)
Lähdeluettelo
Arma Fennica 2 - sotilasaseet, Timo Hyytinen, 1987