6.5x55 SE -patruuna (6.5 mm Swedish Mauser) suunniteltiin vuonna 1891 ja se valittiin vuonna 1895 Ruotsi-
Norjan kuningaskunnan armeijan palveluspatruunaksi. Patruunan oli suunnitellut norjalainen kapteeni Ole Krag.
Uudesta patruunasta käytettiin nimitystä unionipatruuna, Ruotsin ja Norjan valtioliiton mukaan. Näin Ruotsi
ja Norja liittyivät eurooppalaisen suuntauksen mukaisesti pienikaliiperisten sotilaskiväärien käyttäjien
joukkoon. Hieman ennen tätä olivat samankaltaiseen ratkaisuun päätyneet mm. Italia, Hollanti, Romania ja
Kreikka.
6.5x55 SE suunniteltiin Mauser m/96 -kiväärin, eli ns. Ruotsin Mauserin -patruunaksi. Ruotsin Mauserit
valmistettiin huolellisesti, laadukkaista materiaaleista, mikä osaltaan vaikutti patruunalla saatuihin
erittäin hyviin tuloksiin. Norjalaiset puolestaan käyttivät patruunaa pääosin Krag-Jörgensen kivääreissään.
Norjassa 6.5x55 Krag tosin on erotettu eri kaliiperiksi, jonka suurin sallittu keskipaine on hieman
ruotsalaista kaliiperia alhaisempi.
6.5x55 SE (Karlskrona Naval Arsenal, Ruotsi)6.5x55 SE (Raufoss, Norja)6.5x55 SE (VPT, Suomi)
Patruunaa on käytetty sotilaskäytössä, urheiluammunnassa ja metsästyksessä. 6.5x55 SE -kaliiperin
patruunan luodin lentorata on suhteellisen suora ja ase on pienen rekyylinsä ansiosta helppo hallita.
Patruunassa on messinkinen urakantainen pullonkaulahylsy. Alun perin ruutina käytettiin nitroselluloosaruutia.
Patruunassa käytettiin muodoltaan pyöreäkärkistä luotia, joka painoi 10,1 g (156 gr) ja sen lähtönopeus (Vo)
oli 720 m/s. Luoti oli valmistettu teräksestä, tompakista ja kuparinikkelistä.
Uusi malli
Pyöreäkärkisestä luodista luovuttiin vuonna 1941. Tuolloin tilalle otettiin teräväkärkinen 9,1 grammaa
painava M/41-luoti. Luodin lähtönopeus (Vo) oli hieman suurempi (793 m/s) ja lentoratakin oli vanhempaa
mallia suorempi. Kaikkiaan 6.5x55 SE -patruunasta valmistettujen eri mallien määrä on melkoinen, kattaen
panssariluodilla varustetut ja erilaiset valojuovapatruunat.
Sellier & Bellot 6.5x55 SE (9,2 g HPBT-luoti)Sako Gamehead (luoti 10,1 g 120E SP-luoti)Sako Gamehead (luoti 10,1 g SP-luoti)Lapua (FMJ-luoti)Lapua (SP-luoti)Lapua (6,5 g FMJ-luoti)Lapua (8,6 g Scenar-luoti)Norma Jaktmatch (7,8 g FMJ)Norma (SP-luoti)Norma Oryx (10,1 g SP-luoti)Norma Alaska (10,1 g SP-luoti)Geco Plus (10,1 g)Geco Teilmantel (10,1 g)Prvi Partizan (9,9 g FMJ-luoti)RWS Evolution Green (6,9 g)Bakelittfabriken Norja, 6.5x55 SE
Kantaleimoja
- Amf.
Norma, NP Norma Projektilfabrik. Åmotfors
- DWM
Deutsche Waffen- und Munitionsfabrik, Berlin, Saksa
- DWM, K
Deutsche Waffen- und Munitionsfabrik, Karlsruhe, Saksa
- DM, K
Deutsche Waffen- und Munitionsfabrik, Karlsruhe, Saksa
Ruotsissa valmistettujen patruunoiden kantaleimaus oli nelijakoinen. Ylhäällä oli kruunumerkki,
oikealla ja vasemmalla vuosiluvun kaksi numeroa ja alhaalla valmistajan koodi.
Ruotsalaisen patruunarasian kansi (valojuovapatruunoita)Vanhan ruotsalaisen patruunarasian kansi vuodelta 1928.
Suomessa
Patruuna on ollut suosittu myös Suomessa. Ruotsin Mausereita on ollut liikkeellä Suomessakin suuria
määriä. Vapaussodan aikana Suomeen hankittiin pari tuhatta Ruotsin Mauseria, jolloin aseet tulivat lähinnä
suojeluskuntajärjestön käyttöön. Suojeluskunta myös myi aseita yksityisille suojeluskuntajärjestön jäsenille.
Talvisodan alussa Suomeen tilattiin 77 000 Ruotsin Mauseria. Suurin osa aseista saapui maahan sodan
aikana. Aseiden mukana saatiin noin 19,5 miljoonaa 6.5x55 SE -patruunaa. Suurin osa näistä patruunoista
oli Karlsborgin patruunatehtaan 1930-luvun tuotantoa. Osa patruunoista oli 1920-luvulla kunnostettuja patruunoita,
joiden kantaleimat olivat 1900–1910 -luvulta. Ruotsalaiset pakkasivat patruunat 1 080 patruunan
puulaatikoihin. Valtionpatruunatehdas (VPT) puolestaan pakkasi osan patruunoista 15 patruunan pahvirasioihin.
Näiden pahvirasioiden etiketissä oli teksti ”SS. patr. Kal. 6.5 m/m”.
Talvisodan jälkeen Ruotsi tilasi valtionpatruunatehtaalta 6.5x55 SE -patruunoita. Patruunatuotanto aloitettiin
ruotsalaisilta saatujen piirustusten pohjalta ja VPT valmisti jatkosodan alkuun mennessä 65 miljoonaa patruunaa.
Tuotantoa jatkettiin tammikuussa 1942 ja kesäkuuhun 1942 mennessä oli valmistettu kaikkiaan 86,7 miljoonaa
patruunaa. Ilmeisesti näistä patruunoista suurin osa vietiin Ruotsiin, pienen määrän jäädessä Suomen armeijan
käyttöön.
Suomen armeijan a-tarvike tilanne 1941–1944
Suomen armeijan ampumatarviketilanne 6.5x55 SE -kaliiperin patruunoiden osalta jatkosodan ajalta
1.7.1941–1.9.1944. Kappalemäärät kattavat kaikki joukoille jaetut ja varikoille varastoidun patruunat.
Pvm:
1941
1942
1943
1944
•
1.1.
-
16 751 000
15 499 000
14 909 000
•
1.2.
-
17 370 000
15 445 000
14 845 000
•
1.3.
-
16 813 000
15 366 000
14 961 000
•
1.4.
-
16 522 000
15 320 000
14 899 000
•
1.5.
-
16 525 000
15 274 000
14 857 000
•
1.6.
-
16 447 000
15 236 000
14 857 000
•
1.7.
17 700 000
16 425 000
15 301 000
14 636 000
•
1.8.
15 754 000
15 907 000
15 333 000
14 299 000
•
1.9.
18 843 000
15 566 000
15 171 000
14 272 000
•
1.10.
15 036 000
15 635 000
15 079 000
•
1.11.
16 881 000
15 655 000
15 001 000
•
1.12.
17 030 000
15 527 000
14 963 000
Sodan jälkeen
Sodan jälkeen 6.5x55 SE -kaliiperin kivääreitä jäi myös siviilikäyttöön. Näiden aseiden
kaliiperiksi merkittiin usein 6.5x54. Tällä kierrettiin sotilasaseiden käyttökieltoa
metsästyksessä. Suomalaiset myös porauttivat useita Ruotsin Mausereita mm. piippujen
kulumisen ja syöpymisien vuoksi. Yleisin porattu kaliiperi oli 7x54.
Kaliiperi 6.5x55 SE jäi 1960-luvun lopulla pois hirvijahdista. Syynä tähän oli uuden
lain E25-vaatimus. Kaliiperi on uudelleen hieman yleistynyt vuoden 1993 muuttuneen
metsästyslain myötä. Uusien modernien luotien ansiosta kaliiperi on jälleen sallittu
hirven metsästyksessä.
Suomalaisia 6.5x55 SE –kaliiperille pesitettyjä aseita ovat ainakin: vanhat tikkakosken
kiväärit Tikka M55, Tikka M65 ja Tikka M77 -haulirihla, Valmet 412 -haulirihla, Sako L579
Forester. Myös Pirkan ase oy ja aseseppä Jyri Jalonen on valmistanut 6.5x55 SE –kaliiperille
pesitettyjä aseita.
Nykypäivänä
Kaliiperi 6.5x55 SE on kokenut Suomessa uuden tulemisen reserviläisten käytössä. Nykyään
kaliiperi suosittu reserviläisten tarkka-ampujakisoissa, erityisesti Lapua Scenar
-tarkkuuspatruuna 8 g / 920 m/s latauksella. Kaliiperi on yleinen myös latvalinnustuksessa
ja peuran metsästyksessä.
Kaliiperi 6.5x55 SE on myös Ruotsissa edelleen erittäin suosittu. Sitä käytetään yleisesti
niin latvalintujen kuin hirvienkin metsästyksessä. 6.5x55 Se –kaliiperi on yleinen
metsästyskäytössä myös Keski-Euroopassa. Laatuaseita valmistavat asetehtaat kuten Blaser,
Sauer, Krieghoff, Steyr ja Schultz & Larsen valmistavat kivääreitä ja osa myös yhdistelmäaseita
tälle kaliiperille.
Nykypäivänä 6.5x55 SE –kaliiperisia patruunoita valmistaa ainakin seuraavat patruuna tehtaat;
Federal, Fiocchi, Hornady, Lapua, Norma, Nosler, PPU, prvi partizan, Remington, RWS, Sako,
Sellier & Bellot, Winchester ja Wolf.
Lapua 6.5x55 SE patruunarasia (2016)
Lapua Scenar ja Scenar-L
Suomessa Lapualla on pitkät perinteet patruunavalmistajana. Lapuan lähinnä tarkkuusammuntaan
suunnitellut erinomaisen tarkkuuden omaavat luodit Scenar ja Scenar-L, ovat saatavilla myös
kaliiperissa 6.5x55 SE.
» lue lisää
Lapua Naturalis
Nammo Lapuan uutuustuote 6.5x55 SE kaliiperissa on IWA 2016 messuilla Nürnbergissäkn esitelty
metsästyskäyttöön suunnattu 6,5 mm N563 9,1 gramman luodilla varustettu uusi parannettu kolmannen
sukupolven Naturalis patruuna. Uudessa parannetussa Naturalis patruunassa on lyijytönluoti, joka omaa
paremmat ballistiset ominaisuudet kuin aiemmat versiot. Luoti on täyskuparia, jonka kärkeen on
asetettu muovista valmistettu vihreä ballistinen kärki. Luodin peräosa on mallia veneperä
(boat tail).
» lue lisää
Lapua Naturalis 6.5x55 SE (2017)
Valmistajien ilmoittamia tietoja
6.5x55 SE Lapua (2017–2019)
Luoti
Koodi
Nopeus (m/s)
Energia (J)
(paino/tyyppi)
0 m
100 m
200 m
300 m
0 m
100 m
- FMJ 6,5 g (4316033)
S341
830
713
606
510
2239
1654
- Scenar 6,5 g (4316035)
GB504
800
730
664
601
2080
1733
- Scenar 7,0 g (4316031)
GB464
900
833
767
703
2835
2436
- Scenar-L 7,8 g (4316038)
GB547
830
767
705
647
2687
2294
- Scenar-L 7,8 g (4316039)
GB547
920
855
791
729
3301
2849
- Scenar 8,0 g (4316032)
GB489
830
773
717
663
2756
2387
- Scenar 8,0 g (4316036)
GB489
920
860
802
745
3386
2961
- Scenar-L 8,8 g (4316040)
GB546
815
760
706
654
2923
2541
- Scenar 9,0 g (4316030)
GB458
800
749
700
653
2880
2527
- Naturalis 9,1 g (N316102)
N563
800
658
540
-
2912
1973
- Mega 10,1 g (4316021)
E471
780
704
633
566
3072
2505
Lentorata (mm)
50 m
100 m
150 m
200 m
250 m
300 m
BC G1
- FMJ 6,5 g
-
x
-
-194
-
-656
0,251
- Scenar GB504 (6,5 g)
-
x
-
-144
-
-509
0.424
- Scenar GB464 (7,0 g)
-
x
-
-101
-
-368
0,465
- Scenar-L GB547 (7,8 g)
-
x
-
-127
-
-452
0.497
- Scenar-L GB547 (7,8 g)
-
x
-
-95
-
-346
0.497
- Scenar GB489 (8,0 g)
-
x
-
-124
-
-438
0.527
- Scenar GB489 (8,0 g)
-
x
-
-92
-
-336
0.527
- Scenar-L GB546 8,8 g)
-
x
-
-130
-
-458
0.545
- Scenar GB458 (9,0 g)
-
x
-
-134
-
-467
0,578
- Naturalis N563 (9.1 g)
-
x
-
-189
-
-
0,201
- Mega E471 (10.1 g)
-
x
-
-198
-
-640
0,377
FMJ
Lapua FMJ (Full Metal Jacket) luodeilla varustetut patruunat on suunniteltu
lähinnä harjoitus-, urheilu- ja metsästyskäyttöön. Teräväkärkisessä, tasaperäisessä
FMJ-luodissa on kuparivaippa lyijy-ytimen ympärillä.
Mega
Lapua Mega on kuparivaippainen, pehmeäkärkinen lyijyluoti, joka on tarkoitettu
suuren riistan metsästykseen. Lyijy-ydin on mekaanisesti kiinnitetty kuparivaippaan,
joten luoti ei ole herkkä pirstoutumaan kohteessa. Luodin jäämäpaino riistaeläimeen
osumisen jälkeen on noin 97 %.
6.5x55 SE Norma (2016-2019)
Luoti
Koodi
Nopeus (m/s)
Energia (J)
(paino/tyyppi)
0 m
100 m
200 m
300 m
0 m
100 m
- 6,5 g HP Rekrutt
20165270
800
710
626
548
2081
1641
- 7,8 g Nosler BST
20165222
860
789
722
658
2886
2431
- 9,1 g Nosler Partition
20165592
820
757
696
638
3061
2606
- 7,8 g FMJ
20165420
820
751
685
623
2624
2202
- 10,1 g Norma Vulkan
20165562
780
700
624
554
3074
2473
- 10,1 g SP, Oryx
20165622
780
698
621
550
3074
2463
- 10,1 g SP, Alaska
20165522
780
677
583
497
3074
2319
Lentorata (mm)
50 m
100 m
150 m
200 m
250 m
300 m
BC
- HP Rekrutt
2
x
-50
-156
-
-563
0,321
- Nosler BST
-2
x
-37
-118
-
-424
0,431
- Nosler Partition
0
x
-43
-132
-
-466
- FMJ
0
x
-43
-134
-
-478
0,428
- Norma Vulkan
3
x
-53
-161
-
-576
-
- Oryx
2
x
-52
-161
-
-578
0,348
- Alaska
3
x
-57
-176
-
-643
0,276
Oryx
Oryx-luodissa vaippa ja sydän kemiallisesti juotettu yhteen, joten luoti ei
sirpaloidu edes suurimmissa luuosumissa. Luoti kuitenkin avautuu maksimaalisesti
kudososumassa, vapauttaen tehokkaasti osumaenergian kohteeseen.
Alaska
Alaska-luodissa on pehmeä kärki (SP) ja lyijysydän. Luodin vaippa on riittävän
kestävä, jotta luoti ei sirpaloidu ja pilaa saaliseläimen lihaa. Alaska-luodisa
Luodin jäämäpaino on 70–80 % riippuen osumanopeudesta.
6.5x55 SE Sako (2016)
Luoti
Koodi
Nopeus (m/s)
Energia (J)
(paino/tyyppi)
0 m
100 m
200 m
300 m
0 m
100 m
- 6,5 g Speedhead
118H
875
754
644
543
2481
1844
- 7,8 g Powerhead II
493H
860
788
720
655
2876
2414
- 9,0 g Racehead
119H
790
735
682
632
2811
2433
- 10,1 g Deerhead
122H
760
684
613
546
2920
2366
Lentorata (mm)
50 m
100 m
150 m
200 m
250 m
300 m
BC
- Range Speedhead
9
26
x
-77
-211
-414
0,250
- Powerhead II
7
23
x
-66
-181
-348
0,420
- Racehead
13
29
x
-79
-211
-399
0,526
- Deerhead
19
36
x
-93
-249
-483
0,377
6.5x55 SE Geco (2019)
Luoti
Koodi
Nopeus (m/s)
Energia (J)
(paino/tyyppi)
0 m
100 m
200 m
300 m
0 m
100 m
- Geco Plus 10,1 g HP
2317839
750
660
577
501
2814
2200
- Geco Teilmantel 10,1 g
2317815
770
679
594
516
2994
2328
Lentorata (mm)
50 m
100 m
150 m
200 m
250 m
300 m
BC G1
- Geco Plus 10,1 g
0
x
-56
-177
-371
-651
0.308
- Geco Teilmantel 10,1 g
-2
x
-52
-165
-347
-610
0.308
Geco Plus
Geco Plus lyijyluodin reikäpäiseen (HP) kärkeen on ajettu pituussuuntaiset
urat varmistamaan maksimaalinen muotoutuminen kohteessa. Metsästyskäyttöön
suunniteltu luoti omaa hyvän tunkeuman, mikä tarkoittaa vähemmän lihahävikkiä.
Geco Teilmantel
Geco Teilmantel on pehmeäkärkinen (SP) lyijy-ydin luoti. Metsästyskäyttöön
suunniteltu luoti on yleiskäyttöinen ja sopii lähes kaikkiin metsästystilanteisiin.
6.5x55 SE RWS (2016-2019)
Luoti
Koodi
Nopeus (m/s)
Energia (J)
(paino/tyyppi)
0 m
100 m
200 m
300 m
0 m
100 m
- Evolution Green 6,0 g *
2401404
990
883
788
694
2940
2339
- Evolution Green 6,9 g
2318864
900
815
735
659
2795
2292
- EVO 10,1 g *
2318556
790
714
643
576
3152
2574
- DK 9,1 g (Twin Core) *
2116995
820
724
635
553
3059
2385
- KS 8,2 g (2016)
2117002
885
800
720
645
3211
2907
Lentorata (mm)
50 m
100 m
150 m
200 m
250 m
300 m
BC G1
- Evolution Green 6,0 g *
-11
x
-21
-76
-172
-312
0.309
- Evolution Green 6,9 g
-8
x
-29
-98
-214
-380
-
- EVO 10,1 g *
-3
x
-45
-143
-301
-525
-
- DK 9,1 g *
-7
x
-35
-116
-251
-447
0.305
- KS 8.2 g (2016)
-8
x
-31
-104
-225
-398
0.361
*) Tuotannossa 2019
RWS Evolution Green 6.5x55 SE (2018) Evolution Green (Lead-free bullet)
Evolution Green on lyijytön, Speed-Tip kärkikartion omaava, niklatulla vaipalla varustettu
tina sydämminen luoti (elintarvike hyväksytty). Luodin Spped-Tip kärkikartio mahdollistaa
laakean lentoradan ja yhdessä ohuen vaipan kanssa, luoti muotoutuu kohteessa tehokkaasti,
tarjoten hyvän iskutehon.
EVO = Evolution
EVO on Rapid X-Tip kärkikartion omaava, niklatulla tompakkivaipalla varustettu
lyijyluoti. Luodin perän ballistinen kalottimuoto tarjoaa laakean lentoradan. Luoti
tunkeutuu voimakkaasti riistaeläimeen ja läpäiseen luut, tuottaen vähemmän lihahävikkiä.
Luodin Rapid X-Tip -kärki takaa kontroloidun luodin laajentumisen ja powerPondin-liitos
vaipan ja sydämän osalta, vähentää merkittävästi sirpaloitumista. Nikkelipinnoitettu
luoti myös suojaa piippua kulumiselta.
DK = Twin Core
DK on kaksoissydämellä (Twin Core) varustettu luoti, jonka tompakkiseoksesta valmistetun
vaipan alla on kärjessä pehmeä, helposti sirpaloituva ydin. Taempi ydin on kovempaa materiaalia
ja tarjoaa hyvän tunkeutuman riistaeläimeen. Luodin kyljessä on kaksi uraa, etumainen leikkaa
karvaa osumassa, helpottaen mahdollista jäljitysta. Taempi ura takaa riittävän jäämäpituuden
ja varman lävistyksen.
KS = Cone Point
Kartiokärkinen Cone Point (KS) on tompakkisilattu lyijyluoti. Sen ballistisesti
optimoitu kartiomuoto ja pitkä tukipinta tarjoaa laakean lentoradan. Tehokkaasti
laajentuva Luoti jakaa osumaenergian tasaisesti, lävistäessään riistaeläimen.
6.5x55 SE Sellier & Bellot (2016)
Luoti
Koodi
Nopeus (m/s)
Energia (J)
(paino/tyyppi)
0 m
100 m
200 m
300 m
0 m
100 m
- S&B Sierra, SBT 9,1 g
V330482
723
672
624
580
2378
2053
- S&B FMJ 9,1 g
V330592
787
723
664
610
2818
2378
- S&B SP 10,1 g
V330612
723
665
612
562
2640
2233
- S&B HPBT 9,2 g
V332822
752
711
672
635
2601
2325
- S&B Nosler NSR 9.1 g
V340252
748
696
647
602
2546
2204
Lentorata (mm)
50 m
100 m
150 m
200 m
250 m
300 m
BC G1
- S&B Sierra, SBT 9.1 g
-
x
-
-168
-
-588
0.444
- S&B FMJ 9,1 g
-3
x
-
-138
-
-499
0,510
- S&B SP 10,1 g
-1
x
-
-172
-
-608
0.494
- S&B HPBT 9.2 g
-2
x
-
-144
-
-506
0.301
- S&B Nosler NSR 9.1 g
-1
x
-
-153
-
-541
0.342
6.5x55 SE Winchester (2016)
Luoti
Koodi
Nopeus (m/s)
Energia (J)
(paino/tyyppi)
0 m
100 m
200 m
300 m
0 m
100 m
- Winchester 9,1 g PP
CX6555
777
719
663
610
2740
2346
Lentorata (mm)
50 m
100 m
150 m
200 m
250 m
300 m
BC G1
- Winchester 9,1 g PP
-
x
-
-122
-
-
-
Power-Point
Power-Point (PP) on Winchesterin suosituin metsästyskäyttöön tarkoitettu pehmeäkärkinen lyijyluoti.
Luodin kärjessä on polymeeristä valmistettu ballistinenkärki. Luodin ohut seosmetallista
valmistettu vaippa ja lyijysydän on suunniteltu räjähdysmäisesti sirpaloituvaksi.
Vanhan Norma patruunarasian takakannen tiedotNorman patruunat on pakattu pahvilaatikon sisälle, ns. puoliavonaisiin koteloihin.
Kotelot on valmistettu 50 % puukuitumateriaalista ja niitä voi käyttää vaikkapa nuotion sytykkeenä.
Kotelon voi tarvittaessa helposti katkaista viiden patruunan osaan.
6.5x55 SE kaliiperin luoteja (2019)
Suositulle 6.5x55 SE kaliiperille valmistetaan useiden valmistajien toimesta, todella
kattavasti erilaisia luoteja. Alla olevaan listaan on koottu muutaman tunnetun valmistajan
joitakin 6.5x55 SE kaliiperille suunnattuja luotimalleja.
Valmistaja
Malli
Tyyppi
Paino
BC G1
BD G7
SD
(gr)
Barnes
TSX
TSX-BT
120
0.381
-
0.246
Barnes
TSX
TSX-FB
130
0.365
-
0.266
Barnes
TSX (NEW)
TSX-BT
130
0.411
-
0.266
Barnes
LRX
LRX
127
0.468
-
0.260
Barnes
Match Burner (NEW)
-
120
0.460
-
0.246
Barnes
Match Burnes
-
140
0.586
-
0.287
Barnes
TAC-TX
-
100
0.359
0.205
Barnes
TAC-TX
-
120
0.412
-
0.246
Barnes
TAC-X
-
120
0.381
-
0.246
Barnes
TTSX
BT
100
0.359
-
0.205
Barnes
TTSX
BT
120
0.412
-
0.246
Berger
Elite Hunter
BT
140
0.606
0.310
0.287
Berger
VLD Hunting
VLD
130
0.562
0.288
0.266
Berger
VLD Hunting
VLD
140
0.600
0.307
0.287
Berger
Classic Hunter
-
135
0.584
0.303
0.277
Berger
AR Hybrid Tactical
OTM
130
0.560
0.287
0.266
Berger
VLD Target
VLD
140
0.593
0.304
0.287
Berger
Long Range BT Tar.
BT
140
0.593
0.304
0.287
Berger
Hybrid Target
-
140
0.607
0.311
0.287
Hordany
GMX
GMX
120
0.450
-
0.246
Hornady
V-Max
V-Max
95
0.365
-
0.195
Hornady
A-Max
A-Max
100
0.390
-
0.205
Hornady
ELD Match
-
100
0.385
0.194
0.205
Hornady
ELD Match
-
120
0.486
0.245
0.246
Hornady
ELD Match
-
123
0.506
0.255
0.252
Hornady
ELD Match
-
130
0.554
0.279
0.266
Hornady
ELD Match
-
140
0.646
0.326
0.287
Hornady
ELD Match
-
147
0.697
0.351
0.301
Hornady
ELD-X
ELD-X
143
0.625
0.315
0.293
Hornady
Interlock SP
SP
129
0.445
-
0.264
Hornady
Interlock SP
SP
140
0.465
-
0.287
Hornady
Interlock RN
RN
160
0.283
-
0.328
Lapua
Naturalis (N563)
CEX
140
0.201
-
0.287
Lapua
FMJ (B343)
FMJ
100
0.250
-
0.205
Lapua
FMJ (B343)
FMJBT
144
0.636
-
0.295
Lapua
Scenar (GB504)
OTM
100
0.424
0.212
0.205
Lapua
Scenar (GB464)
OTM
108
0.465
0.231
0.221
Lapua
Scenar (GB489)
OTM
123
0.527
0.263
0.252
Lapua
Scenar (GB458)
OTM
139
0.578
0.290
0.285
Lapua
Scenar-L (GB547)
OTM
120
0.497
0.246
0.246
Lapua
Scenar-L (GB546)
OTM
136
0.545
0.274
0.279
Lapua
Mega (E471)
-
155
0.377
-
0.318
Lapua
Cutting Edge (S496)
FMJCE
100
0.250
-
0.205
*) BC = Ballistic Coefficient, SD = Sectional Density (osa SD arvoista valmistajilta, osa laskettu laskentakaavalla)
*) Huom! luotien tiedoissa on pieniä eroja lähteestä riippuen (valmistajien kirjat vs valmistajien nettisivut)
Lähdeluettelo
Messinkihylsyisten keskisytytyspatruunoiden jälleenlataus, Esa Paananen, 2002
Kaliberi 2/2004, Patruuna 6.5x55 SE, Erkki Kauppi
Headstamp Markings on Swedish 6.5mm Ammunition, url: http://www.gotavapen.se
Ase-lehti 5/1998, Ruotsin asevoimien käytössä olleet Mauser-kiväärit, M. Pitkänen