7.62x54R

Yleistä

7.62x54R -kaliiperi kehitettiin vuonna 1891 Venäjän keisarillisen armeijan uuden Mosin-Nagant M1891 -kiväärin ampumatarvikkeeksi. Patruunassa on reunakantainen pullonkaula hylsy. Hylsyt valmistettiin alun perin messingistä, mutta myöhemmin tuli käyttöön myös kuparilla silatut teräshylsyt. Luotina käytettiin alun perin pyöreäkärkistä, 9.6 grammaa painavaa kuparinikkelivaippaista FMJ-luotia. Myöhemmin patruunaa uudistettiin ja käyttöön otettiin saksalaisten vuonna 1905 keksimä teräväkärkinen Spitzer-luoti.

Lokakuun vallankumouksen jälkeen muodostetussa Neuvostoliitossa patruunan valmistusta jatkettiin Luganskin-, Podolskin-, Simbirskin- ja Tulan patruunatehtaissa. Vuonna 1932 siirryttiin valmistamaan uusilla S-luodeilla (Tyyppi L) ja D-30 -luodeilla varustettuja patruunoita. Samaan aikaan alettiin siirtyä vanhasta kuperakantaisesta hylsytyypistä, uuden malliseen tasakantaiseen hylsymallin.

Vuonna 1895 myös amerikkalainen Winchester Model 1895 -vipulukkokivääri pesitettiin käyttämään 7.62x54R -patruunaa, Venäjän Tsaarin tilattua 100 000 kivääriä. Kaliiperi tuli tunnetuksi myös venäläisten Maxim-konekivääreissä. Kaliiperi 7.62x54R on yhä Venäjän armeijan käytössä, mm. Dragunov tarkka-ampujakiväärin kaliiperina.

7.62x53R ja 7.62x54R erot

Suomalaisen (7.62x53R) ja venäläisen (7.62x54R) patruunan erot ovat pieniä, mutta niillä on merkitystä tarkoin mitoitettujen patruunapesien kanssa. Patruunan kokonaispituus on 77,00mm (53R) ja 77,16mm (54R). Hylsyn pituus on 53,50 mm (53R) ja 53,72 mm (54R). Myös luodin halkaisijassa on pieni ero, 7.62x54R luoti on 0,07 mm paksumpi.

Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että suomalainen 7.62x53R patruuna sopii aina 7.62x54R kaliiperin aseen patruunapesään, mutta 7.62x53R aseen patruunapesässä voi käyttää 7.62x54R patruunaa vain, jos aseen lukko sulkeutuu normaalisti, ilman ylimääräistä voiman käyttöä. 7.62x54R patruunoiden käyttämistä 7.62x53R aseessa ei kuitenkaan välttämättä voi suositella.

Varoituksia

• kyseisiä patruunoita ei voi erottaa toisistaan eri patruunoiksi katsomalla tai vierekkäin vertaamalla, vaan vasta mittaamalla
• kannattaa varoa ampumasta sellaisia 7.62x54R -patruunoita, joiden on luodissa värimerkintöjä
• sotilaspatruunoiden värimerkinnät ilmaisevat luodin olevan valojuova-, sytytys-, teräsvaippa-, terässydän-, panssari-, panssarisytytys, räjähdys-, räjähdyssytytys- tms. luoti
• jos 7.62x54R -patruunan luoti tarttuu magneettiin, on kyseessä on teräsvaippa- tai terässydänluoti. Teräsluodit kuluttavat piippua moninkertaisesti voimakkaammin, kuin normaalit tompakkivaippaiset luodit, joihin magneetti ei tartu
• jos 7.62x54R hylsy tarttuu magneettiin, kyseessä on teräshylsy. Sen uudelleen lataaminen on ongelmallista

Venäläiset patruunat

S-luoti

Teräväkärkinen Spitzer-luoti, eli S-luoti "tyyppi L" (Legkoj = kevyt) oli vuonna 1909 käyttöönotettu uudistettu painos vanhasta m/1908 luodista (paino 9.6 g ja pituus 28.5 mm). Luodissa on tompakki silattu teräsvaippa ja se on varustettu kartiomallisella peräontelolla. L-tyypin luodilla varustetuissa patruunoissa käytettiin tyypillisesti 3.1 g (VL) ruutipanosta. Suomen armeijan kirjanpidossa sotasaaliiksi saatujen S-luodilla varustettujen patruunoiden nimitys oli ”7.62 kiv. S-pv”.

Venäläinen 7.62x54R -patruuna on potentiaaliltaan samaa luokkaa kuin .308 Winchester ja .30-06 Springfield. Erilaisia luoteja on jälleen lataajille saatavissa useilta eri valmistajilta. Aina 6 gramman FMJ-luodista, 12.1 grammaa painavaan sotilasluotiin (FMJ).

Kevyt luotinen patruuna

Patruunassa on kuparipinnoitettu teräsluoti, jonka kärki on tunnistamista varten maalattu hopean väriseksi. Veneperäisen (Boat-Tail) luodin pituus on 32,2 mm, paino 9,6 g (148,2 gr) ja ballistinen kerroin 0.377. Patruunan hylsy on valmistettu teräksestä ja se on kuparisilattu.

D-30 -luoti

D-30 on kartioperäinen torpedomallinen luoti (paino 11.8 g ja pituus 33.3 mm). Luodin vaippa on valmistettu tompakki silatusta teräksestä kuten kevyempi L-luotikin. D-30 luodilla varustetuissa patruunoissa käytettiin tyypillisesti 3.2 g (VT) ruutipanosta. D-30 -luodilla on paremmat ballistiset ominaisuudet kuin S-luodilla ja se olikin tarkoitettu pidemmille ampumaetäisyyksille. Luodin tunnistamista varten, sen kärki maalattiin keltaiseksi.

Näiden molempien luotien (S ja D-30) valmistus aloitettiin täysipainoisesti vuosien 1932–1933 vaihteessa. Patruunoissa käytettyä ruutia oli kahta eri tyyppiä, VL ja VT. VL-tyypin putkiruuti oli tarkoitettu kevyemmälle L-luodille. Patruunoiden nallit olivat Berdan mallisia (Ø 6.45 mm). Nallien aloitemassan koostumus oli; 55 % kaliumkloraattia, 16 % räjähdyselohopeaa ja 28.5 % antimonisulfidia.

Venäläiset valmistivat aina 1930-luvun alkuun asti pelkästään messinkihylsyisiä patruunoita. Vuonna 1931 otettiin käyttöön ns. bimetallihylsyt. Ne oli valmistettu raudasta ja teräksestä ja pinnoitettu kuparilla. Kuparoimattomat hylsyt saivat fosfatointikäsittelyn.

B-30 -panssarilävistysluoti

Puna-armeija otti 1930-luvun alussa käyttöön panssarilävistyspatruunan, johon on kiinnitetty B-30 tyyppinen panssariluoti. B-30 -luoti on 11.0 grammaa painava, 36.5 mm pitkä, tompakilla päällystetty teräsvaippainen torpedoluoti. Luodin sisällä on 30 mm pitkä, 5.5 grammaa painava kova teräsydin. Luoti oli tarkoitettu panssaroimattomia ja kevyesti panssaroituja kohteita vastaan. Luoti kykeni läpäisemään 5-10 mm panssarilevyä, kun ampumamatka oli 100 metriä. B-30 -luoteja ladattiin ainoastaan messinki hylsyihin. Luodin tunnistamista varten, sen kärki maalattiin mustaksi.

Suomen armeijan kirjanpidossa B-30 -luodilla varustetut patruunat kulkivat nimikkeellä ”7.62 kiv. D-ps pv”.

B-32 -panssarisytytysluoti

B-32 -panssarisytytysluoti kehitettiin toisen maailmansodan aikana korvaamaan vanha B-30 -luoti. B-32 oli muuten samanlainen kuin edeltänsä, mutta siihen oli lisätty sytytys ominaisuus. Luodin kärkeen vaipan alle, lyijyn sijaan sijoitettu pieni sytytysmassa. Luoti painoi 9.5–10.2 grammaa. B-32 -luoti kykeni läpäisemään panssarilevyä alle 150 metrin matkalta noin 9–10 mm. Luodin lähtönopeus oli 860–875 m/s ja kantama yli 4 000 metriä. Luodin tunnistamista varten, sen kärki maalattiin mustaksi ja sen alle ohut punainen rengas.

Suomen armeijan kirjanpidossa B-32 -luodilla varustetut patruunat kulkivat nimikkeellä ”7.62 kiv. D-ps-sy pv”.

T-30 -valojuovaluoti

Valojuovaluoti T-30 kehitettiin Neuvostoliitossa vuonna 1930 (paino 9.6 grammaa ja pituus 38 mm). Sen sisällä on kuparoidusta teräksestä valmistettu 20 mm pitkä valojuovakapseli. Valojuovaluodin palomassa palaa vihreällä liekillä 800 metrin matkan ajan. Valojuovamassan koostumus on; 74 % bariumnitraattia, 13 % magnesiumia ja 13 % sideainetta. Valojuovaluodilla varustettuja patruunoita käytettiin tulen ohjaamiseen kohteeseen varsinkin hämärässä. Valojuovaluoti myös sytytti helposti syttyviä kohteita. Luodin tunnistamista varten luodin kärki maalattiin vihreäksi, valojuovamassan palamisvärin mukaan.

Suomen armeijan kirjanpidossa valojuovapatruuna kulki nimikkeellä ”7.62 kiv. S-vj pv”.

ZR-räjähtäväluoti

Venäläiset valmistivat myös räjähtävällä luodilla (ZR-luoti) varustettuja patruunoita. Luodin venäjänkielinen nimitys on ”Zazhiganyij Razorvatnyij Pulja” eli ”sytyttävä räjähtävä luoti”. Luodista käytetään ilmeisesti myös nimitystä ZP = ”zazhigatelnij pulej” eli räjähdyssytytysluoti. Luoti on 38.8 mm pitkä, halkaisija 7.88 mm ja paino 10 g. Luodin vaippa on kuparoitua terästä ja sen kärki on maalattu noin 5 mm matkalta punaiseksi. Luodin lähtönopeus oli 820–835 m/s ja maksimi kantama noin 3 900 metriä.

Luodin rakenne on seuraava. Luodin kärkikartiossa on ns. liekkipanos (räjähde-/sytytysmassa) ja heti sen takana iskuherkkä nalli. Itse iskurimekanismi on sijoitettu teräskapselin sisään, luodin keskivaiheille. Iskusytyttimen ns. virittää luodin lähtösysäys. Luodin lentäessä inertiavoima työntää varmistinholkkia ja iskuria taaksepäin, niin ettei se pääse kosketuksiin nallin kanssa. Kun luoti lopulta osuu kohteeseen, päättyy liike eteenpäin, jolloin iskuri jatkaa vielä liikettä iskurikapselin sisällä ja pääsee iskemään nalliin. Nalli puolestaan sytyttää luodin kärkikartioon sijoitetun liekkipanoksen ja räjähtää.

Venäläiset käyttivät räjähtäviä luoteja toisen maailmansodan aikana, vastoin kansainvälisiä sopimuksia. Pietarin julistus 11.12.1868 ja Haagin sopimus vuodelta 1899 kielsivät räjähtävien luotien käytön, suojatonta elävää voimaa vastaan. Puna-armeija käytti näitä patruunoita talvisodassa suomalaisia vastaan ja myöhemmin myös saksalaisia maahantunkeutujia vastaan. Tunnetuin suomalainen joka haavoittui räjähtävästä luodista, oli tarkka-ampuja Simo Häyhä.

ZR-luodilla varustettuja patruunoita valmistettiin vielä vuonna 1940 runsaasti, mutta sodan jatkuessa ilmeisesti materiaalipula rajoitti tuotantoa tuntuvasti. Räjähtävillä luodeilla varustetut patruunat olivat erityisesti tarkka-ampujien suosiossa. ZR-luoti oli peräpainoinen ja ballistisesti poikkeuksellisen tarkka. ZR-luodilla varustettuja patruunoita valmistivat ainakin Tulan patruunatehdas (tehdas n:o 38) ja Podolskin patruunatehdas (tehdas n:o 17).

Suomen armeijan kirjanpidossa ZR-luodilla varustetut patruunat kulkivat nimikkeellä ”7.62 kiv. D-rä-sy pv”. Tiettävästi suomalaiset käyttivät sotasaaliiksi saatuja patruunoita lähinnä ilmamaaleja vastaan, mihin ne oli alun perin suunniteltukin.

Tällaisen patruunan purkaminen inertiavasaralla on todella vaarallista, sillä luodin sisään sijoitettu iskuri toimii juurikin inertia periaatteella.

Puuluodilla varustetut patruunat

7.62x54R valmistajat

7.62x54R kaliiperisia patruunoita valmistettiin Venäjän lisäksi useissa maissa ja useissa eri tehtaissa;

• Yhdysvallat, U.S.C.CO.
• Yhdysvallat, W.R.A.CO. (Winchester)
• Yhdysvallat, Remington-UMC
• Englanti, Governement Cartridge Factory no 1, 2, 3 ja 4
• Englanti, Greenwood & Batley Kynoch & Co.
• Englanti, Brimingham Metal and Munitions Co. Ltd.
• Englanti, Eley Brothers
• Englanti, Royal Laboratory
• Saksa, Deutsche Waffen- und Munitionsfabrik AG
• Saksa, Polte Armaturen und Maschinenfabrik AG
• Itävalta, Hirtenberger Patronen, Zündhütchen und Metallwarenfabrik
• Itävalta, Weiss Patronenfabrik

Nykyään 7.62x54R patruunoita valmistavat ainakin Sellier & Bellot, Wolf, Bear Ammo ja Tula Ammo.

Yhdysvaltalaiset 7.62x54R patruunat

Tsaarin patruunatehtaan eivät pystyneet ensimmäisen maailmansodan aikana tyydyttämään keisarillisen armeijan patruunatarvetta. Patruunoita tilattiin mm. Yhdysvalloista. Yhdysvallat toimittivatkin merkittävän määrän 7.62x54R patruunoita. Valmistajina toimivat Winchester (W), Remington ja U.S.C.CO.

Englantilaiset 7.62x54R-patruunat

Englantilaiset valmistivat 7.62x54R-patruunoita ja patruunakampoja ensimmäisen maailmansodan aikana. Suurin osa patruunoista vietiin Venäjälle, koska britit tukivat tsaarin keisarillisen armeijan ponnisteluja saksalaisia vastaan. Myöhemmin britit tukivat Venäjän ns. valkoista osapuolta taistelussa bolsevikkejä vastaan. Myös Venäjälle myytyihin Lewis pikakivääreihin toimitettiin 7.62x54R-patruunoita. Näiden patruunoiden kantaleimassa on kaliiperimerkintänä 7.62, vuosiluvun kaksi viimeistä numeroa, sekä kyrillisin kirjaimen teksti "каинокъ", eli Kynoch (Eley).

Kiinalaiset 7.62x54R-patruunat

Kiinalaiset valmistivat 7.62x54R-patruunoita ainakin 1950–1980 luvuilla, käyttämiinsä Mosin-Nagant tyyppisiin kivääreihin.

Kantaleimat

Yhdysvaltalaisten ja brittien valmistamissa patruunoissa kantaleima on uurrettu, kun taas venäläisten kantaleimat olivat malliltaan kohollaan olevia. Yhdysvaltalaisten ja brittien käyttämät leimojen kirjasimet olivat latinalaisia aakkosia, kun taas puolestaan venäläiset ja Kynoch (Eley) käyttivät kyrillisiä aakkosia. Venäläisten hylsyjen kannat olivat mallillaan kuperia, aina 1930-luvun alkupuolelle asti, jolloin hiljalleen siirryttiin tasakantaisiin hylsyihin.

Vuonna 1929 venäläiset siirtyivät kantaleimauksessa tehtaiden kirjainkoodeista, numerokoodeihin. Tulan patruunatehdas oli kuitenkin poikkeus ja se jatkoit T-kirjaintunnuksen käyttöä vuoden 1937 loppuun asti.

Venäläisten patruunatehtaiden kantaleimoja

Venäläiset sijoittivat valmistajan tunnuksen patruunan kannan klo 12 kohtaan. Valmistusvuoden kaksi viimeistä numeroa sijoitettiin klo 6 kohdalle.

Patruunoiden värikoodit