Patruunakammat, toiselta nimeltään patruunasiteet ilmestyivät 1880-luvun puolivälin tienoilla
joihinkin metallihylsypatruunaa käyttäviin pulttilukkokivääreihin. Patruunakampojen tuoma
parempi uudelleen latausnopeus oli 1890-luvun sodissa merkittävä etu. Saksalaisilla 7x57
-kaliiperisilla Mauser-kivääreillä aseistetut espanjalaiset joukot aiheuttivat merkittäviä
tappioita lukumääräisesti ylivoimaisille yhdysvaltalaisille joukoille, kuuluisassa San Juan
Hillin taistelussa. Yksi merkittävä tekijä espanjalaisten menestyksessä oli juurikin
vastustajaan verrattuna selkeästi nopeampi kiväärien latausaika, mikä oli mahdollista
patruunakampojen avulla.
Mauser K98k (7.92x57) viiden patruunan patruunakampa
Patruunakampoja on valmistettu eri maiden armeijoiden käyttämiin palveluskivääreihin- ja pistooleihin. Yksi
ensimmäisistä kivääreistä, jossa käytettiin patruunakampoja, on itävaltalainen Mannlichter-kivääri. Viiden
patruunan patruunakampoja on saksalaisissa Mauser-kivääreissä (7x57 ja 7.92x57), venäläisten Mosin-Nagant-
ja Tokarev SVT-40 (7.62x54R) kivääreissä, sekä suomalaisten (7.62x53R) jalkaväenkivääreissä. Eri kokoisia
patruunakampoja on myös seuraaville aseille; Arisaka, Lee-Enfield, 7.35mm Terni-kivääri ja Springfield 03.
Patruunakampoja käyttävät pistoolit ovat hieman harvinaisempia, mutta muutamia pistoolimalleja kyllä on;
Mauser C96 ”Ukko-Mauser”, 8mm Steyr 08 ja 9mm Bergmann-Bayard.
Mauser K98k patruunakammat
Mauser K98k -kiväärin patruunakammat koostuvat kahdesta osasta, pohjasta ja jousesta. Pohjakappale on
valmistettu teräspellistä prässäämällä, jousi on leikattu ohuesta pellistä, taivutettu muotoonsa ja asetettu
pohjakappaleen sisään. Patruuna työnnetään kampaan jommastakummasta päästä ja jousi painaa patruunan
hylsyn uran pohjan reunaa vasten, pitäen patruunat tiukasti kiinni kammassa.
Pohjakappale on usein pinnoitettu, jollakin pinnoitemateriaalilla, sillä teräs on herkkä ruostumaan.
Pinnoitusmateriaaleja on useita, messinki, kupari ja nikkeli.
Patruunakampoja on muutamia hieman toisistaan poikkeavia malleja. Saksalaisten valmistamien patruunakampojen
malli muuttui hieman ennen toisen maailmansodan syttymistä (ainakin joidenkin valmistajien, ei ilmeisesti kaikkien).
7.92x57 patruunakampa (uustuotanto, ei leimaa, nikkelipinnoitettua terästä)
Mauser-kiväärien patruunakampoja valmistettiin useissa eri maissa (Saksa, Puola, Romania, Bulgaria,
Turkki, Jugoslavia (M48) koko 1900-luvun ajan. Patruunakampoja on valmistettu myös Etelä-Amerikan Mauser
kivääreille, ainakin Argentiinassa, Brasiliassa ja Ecuadorissa. Toisen maailmansodan jälkeen NATO maiden
armeijoiden aseisiin valmistettiin malli 03 (M14/NATO) patruunakampoja, jotka ulkoisesti ovat samankaltaisia,
mutta ulkomitoiltaan hieman suurempia. NATON 03 mallista patruunakampaa ei pysty käyttämään Mauser K98k
-kiväärissä, mutta joissakin Etelä-Amerikan Mausereissa pystyy.
Patruunakampojen valmistajat
Todennäköisesti miltei kaikki saksalaiset patruunavalmistajat valmistivat myös patruunakampoja ja leimasivat
ne samoilla valmistajan leimoilla, kuin valmistamansa patruunatkin. Alla on muutamia esimerkkejä valmistajien leimoista.
Leima
Tehdas
Paikka
P
Polte Armaturen- und Maschinenfabrik
Magdeburg
P25
Metallwarenfabrik Treubenbritzen GmbH
Sebaldushof
P28
Deutsche Waffen- und Munitionsfabrik
Karlsruhe
P400
Gebrüder Gabler GmbH
Schorndorf
DM
Deutsche Waffen- und Munitionsfabrik AG
Karlsruhe
DWM
Deutsche Waffen- und Munitionsfabriken AG
Karlsruhe
M
Munitionsfabrik Pressburg ?
Bratislava
Muutamia patruunakampoja
Muutamia erilaisia Mauser K98k (7.92x57) patruunakampoja, erilaisilla pinnoitemateriaaleilla.
Messinkipinnoitettu patruunakampa. P-leima, Saksa, valmistettu ennen vuotta 1939Kuparipinnoitettu patruunakampa, leima P28–36, Saksa 1936Kuparipinnoitettu patruunakampa, leima P28g, SaksaPatruunakampa jossa leima P400/40, Saksa 1940Messinkipinnoitettu patruunakampa, Z-leima, Puola ?
Lähdeluettelo
Suomalaiset sotilaspatruunat 1918 - 1945, Mika Pitkänen ja Timo Simpanen, 2004
Kaliberi 6/2003, Asetekniikka osa 6, Patruunasiteet, Janne Pohjoispää