Aseiden metalliosat yleensä pintakäsitellään korroosiota vastaan. Pintakäsittely menetelmiä on useita erilaisia ja useissa pintakäsittelymenetelmissä pinnan värisävyyn vaikuttaa paljolti teräksen laatu ja sen pinnan pohjakäsittely.
Päästövärjäystä (kirjokarkaistu) eli kuumennuskäsiteltyä on käytetty ja jossakin määrin yhä edelleen käytetään aseen metalliosien pintakäsittelynä. Päästövärjäyksessä kuumennettuun pintaan muodostuu ohut sileä oksidikerros ja väri määräytyy oksidi kerroksen paksuuden mukaan.
Alun perin kirjokarkaisun tarkoitus oli estää aseen metalliosien ruostuminen. Myöhemmin metalliosien sinistys lähestulkoon täysin syrjäytti kirjokarkaisun, koska se on halvempi ja kestävämpi pintakäsittelymenetelmä. Kirjokarkaisua käytetään kuitenkin yhä nykypäivänkin, suhteellisen hintavana aseen koristeluna ja pintakäsittelynä.
Kylmä sinistys (kylmä mustaus) on helpoin ja halvin tapa saada metalliin musta pinta. Kylmäsinistyksessä käytetään seleenihapoketta, joka reagoi mustattava metallin pinnan kanssa. Kylmäsinistys aineita ovat mm. Super-Sini ja Super Blue.
Kuuma sinistyksessä (ns. lipeämustauksessa) aseen metalliosat käsitellään kuumalla (138–142 °C) natronlipeäseoksella. Menetelmällä aikaan saatu pinta ei nimestään huolimatta ole sininen, vaan musta. Sinistyksessä käytettävä lipeäliuoksen nimitys on sinistyssuola. Sinistyksessä pintakäsittelyn lopputuloksena saatu väri sävy riippuu paljon teräksen laadusta ja pohjakäsittelystä.
Kestävää mangaanifosfatointia käytetään lähinnä sotilaskäsiaseiden metalliosien pintakäsittelynä. Fosfatoinnin avulla saadaan syvän musta, sinistystä paksumpi, kiteinen ja samalla mattapintainen pintakäsittely.
Aseen metalliosien pintakäsittelynä on fosfatointi-käsittely (granodinointi, passivointi). Fosfatoinnissa aseen osat pidetään 20 minuuttia n. 100 °C fosforihappoliuoksessa, jolloin teräksen pintaan muodostuu erittäin ohut fosfaattikerros (0,005–0,010 mm). Kun fosfatoitu pinta öljytään huolella, on se sinistystä kestävämpi vaihtoehto.
Fosfatointi perustuu pinnalla olevaan fosfaattikerrokseen. Ohut kerros toki kuluu, mutta parantaa korroosionkestoa ja esim. öljyjen tarttumista pintaan.
Nykypäivänä sotilaskäsiaseiden metalliosien yleisin pinnoite on mangaanifosfatointi. Suomessa aseiden piippujen fosfatointeja suorittaa ainakin Joensuussa Ase-Utra.
Anodisoinnissa pinnoitettava kappale upotetaan anodisointiliuokseen ja sähkövirran avulla sen pinnalle muodostetaan suojaava oksidikerros. Pinta voidaan myös värjätä, lisäämällä anodisointiliuokseen väriainetta. Anodisoidun metallin pinta on erittäin kova ja kestää hyvin kulutusta ja on korroosionkestävä.
Tenifer-menetelmässä väritön carbo-nitraattiseos rikastuttaa terästä hapella 500 celsius asteen lämpötilassa, tiivistäen teräksen huokoset. Menetelmän avulla pinta saadaan erittäin kovaksi ja kestäväksi. Väitetään, että piippu käsitellään tällä menetelmällä myös sisäpinnalta ja näin piipusta saadaan erittäin kestävä. Fyysisesti menetelmä lisää pintaan vain noin 0,04–0,05 mm paksuisen pinnoitteen. Pinnoitteen kovuus on 64 Rockwell C-kovuusluokkaa ja se antaa 99 % korroosion suojan myös suolavettä vastaan. Vuodesta 2010 alkaen Glock on vaihtanut Tenifer-menetelmän suola-nitratisointi Tenifer-menetelmästä, kaasu-nitratisointi Tenifer-menetelmään.
Titaaninitridi (TiN) on erittäin kova kullan värinen keraaminen pinnoitemateriaali. Pinnoitteen paksuus on yleensä vain noin 5 mikrometriä, sen kovuus on noin 85 Rockwell C asteikoilla ja sulamispiste 2 930 °C. Titaaninitridi pinta omaa hyvä infrapunasäteilyn heijastuskyvyn ja se heijastaa samanlaisen valonspektrin kuin kulta. Titaaninitridi pinnoitusta käytetään yleensä lastuavan työstön koneiden teräpaloissa, poranterissä, erilaisissa sotilassovelluksissa kuten aseissa ja lääketieteellisissä instrumenteissa.
nDLC-menetelmä (Diamond-Like Carbon) on uusi ja erittäin kestävä pinnoitusmenetelmä. Uusi nDLC-menetelmä antaa aseelle aiemmin käytössä ollutta Tenifer-käsittelyä kestävämmän pinna. Uusi nDLC-menetelmä on tällä hetkellä käytössä vain Glock Gen 5 –pistooleissa.
Damastipiipun (myös Damaski) valmistus on työläs ja taitavaa käsityötaitoa vaativa prosessi. Damastipiippu valmistetaan kierresauma – takohitsaus menetelmällä, rauta- ja teräslangoista yhteen valssaamalla tehdystä nauhasta.
Siinä rauta- ja teräslangat punotaan vaijerin muotoon ja valssataan nauhaksi. Tämän jälkeen nauha ajohitsataan tangon muotoon. Piippu valmistetaan edellä mainitusta tangosta poraamalla ja ulkopinta sorvaamalla ja hiomalla.
Piipun pinnalla on nähtävissä ruskeasävyinen eri valmistusmateriaalien muodostama kiemurainen kuviointi. Kuviointi on saatu esille syövyttämällä piipun pintaa ns. bruneeraushapolla, jolloin rauta syöpyy syvemmältä kuin kovempi hiiliteräs ja pinnalle muodostuu hieman epätasainen, kiemurainen kuviointi.
Damastipiippuja valmistettiin 1800-luvun lopulla ja vielä 1900-luvun alkupuolella ja niitä käytettiin lähinnä mustaruutiaseissa. Savuttoman ruudin yleistyessä, myös aseiden piippupaineet kasvoivat tuntuvasti, eivätkä rakenteellisesti normaaleja piippuja heikommat damastipiiput tätä kestäneet. Uudenaikaiset metallintyöstökoneet lopulta syrjäyttivät kalliin ja vaivalloisen Damasti-menetelmän käytön.
Niin sanotulla vale-damastisoinnilla tarkoitetaan, että nykyaikaisen teräspiipun pinnalle on kääritty syövyttävällä hapolla kostutettu asbestinyöri, pintakuvioinnin aikaansaamiseksi. Nämä piiput kestävät savuttoman ruudin piippupaineen.
★ 10.3.2018 (✪ 30.3.2018)
FI 
EN