Maschinenpistole 38 (MP 38)

Yleistä

Saksalainen asesuunnittelija Heinrich Vollmer (1885–1961) suunnitteli Maschinenpistole 38 (MP 38) taittoperäisen konepistoolin vuonna 1936. Vollmer käytti suunnittelun pohjana Hugo Schmeisserin suunnittelemaa ja Theodor Bergmann asetehtaan valmistamaa Maschinenpistole 18 (MP 18) –konepistoolia, sekä Berthold Geipelin (Erma) MP 36 –konepistoolia.

MP 38 oli vallankumouksellinen konepistooli, sillä siinä käytettiin valmistus materiaaleina vain terästä ja bakeliittia ja valmistus suoritettiin prässäämällä. Valmistustekniikastaan johtuen asetta oli aiempiin konepistooleihin verrattuna helppo ja halpa valmistaa. Se hyväksyttiin Saksan armeijan palveluskäyttöön elokuussa 1938 ja oli tuotannossa aina vuoteen 1940 asti.

Rakenne

Rakenteellisesti MP 38 -konepistooli koostuu kolmesta eri osakokonaisuudesta, piippu ja lukkokehys, pistoolikahva – runko – perä sekä teleskooppijousi ja lukko. Piippu ja lukkokehys valmistettiin karkaistusta teräksestä. Pistoolikahva, pohjarunko ja taittoperä valmistettiin puolestaan koneistamalla alumiinista.

MP 38 -konepistoolin osat valmistettiin siis pääasiassa koneistamalla. Tästä johtuen se ei ollut kovin nopea valmistaa. Alkusarjan aseissa oli puiset pistoolikahvalevyt, jotka myöhemmin valmistetuissa oli vaihdettu alumiinista ja ilmeisesti jossain vaiheessa, myös bakeliitista valmistettuihin.

Aseen piippu ja lukon osat valmistettiin koneistamalla. Aseen 250 mm pitkän piipun sisäpinnalle oli ajettu kuusi oikeakätistä rihlapalkkia. Piipun päähän ajettiin kiinnityskierre sysäyksenvahvistinta varten ja kierre suojattiin suojaholkilla. Metalliosien pintakäsittelynä korroosiota vastaan on käytetty sinistystä.

Aseen heikkouksina voidaan mainita huono varmistin ja hieman epäluotettava patruunan syöttö. Patruuna saattoi helposti jumiutua, jos aseeseen pääsi vähänkin likaa. Aseella pystyi ampumaan vain sarjatulta, koska kertatulivalitsinta ei ollut. Aseen heikkouksina voidaan mainita myös huono varmistin ja hieman epäluotettava patruunan syöttö. Patruuna saattoi helposti jumittua, jos aseeseen pääsi vähänkin likaa.

25.7.1942 annettiin käsky, jonka mukaan kaikkiin valmistettuihin MP 38 -ja MP 40 -konepistooleihin tuli vaihtaa uuden mallinen viritinvipu. Vaihto tuli suorittaa 20.5.1943 mennessä, mutta käytännössä tämä jäi useista aseista tekemättä, koska aseet olivat rintamalla käytössä.

Schmeisser

MP 38 on tunnettu laajalti virheellisesti Schmeisserin nimellä, kuten myös sen myöhempi versiokin MP 40, sillä Hugo Schmeisser (1884–1953) ei suunnitellut asetta. MP 38 – ja MP 40 -konepistooleissa tosin käytettiin teleskooppijousi systeemiä, jota käytettiin aiemmin Hans ja Hugo Schmeisser 18.3.1926 patentoimassa (Patentschrift Nr. 475914) MP 36 -konepistoolissa, joka suuresti muistutti myöhempää MP 38 -konepistoolia.

Heinrich Vollmerin patentti 29.6.1933, ei myöskään suoranaisesti koskenut teleskooppijousta, vaan itse toiminnallista rakennetta, jossa jousi oli mukana. Itse asiassa Heeres-Waffenamt oli vaatinut Erma-asetehdas käyttämään aseessa Hugo Schmeisserin patentoimaa lipaskuilu systeemiä. Schmeisserillä ei varmaankaan ollut mitään tätä vastaan, sillä hänhän sai luonnollisestikin rojaltit patenttinsa käytöstä.

Ase oli, kuten jo aiemmin todettiinkin, todellisuudessa Erma Maschinenfabrik G.m.b.H. –asetehtaan asesuunnittelija Heinrich Vollmerin käsialaa. Sekaannus nimityksissä johtunee pääasiassa siitä, että Hugo Schmeisser oli suunnitellut aiemmat saksalaiset konepistoolit MP 18 ja MP 28. Niitä alettiin pian kutsua yleisnimellä ”Schmeisser”. Eikä tilannetta varmaankaan helpottanut MP 36, joka muistutti MP 38 -konepistoolia. Tämän nimityksen käyttö on sitten ilmeisesti periytynyt myös MP 38 ja MP 40 –konepistooleillekin, mutta kuten jo todettiin, virheellisesti.

Tuotanto

Aseen testit saatiin onnistuneesti päätökseen 7.7.1938, jolloin Saksan maavoimien pääesikunta (Oberkommando des Heeres – OKH) antoi käskyn aseen sarjavalmistuksen aloittamisesta. Ennen kuin sarjatuotanto voitiin aloittaa, Merz Werke ja Krupp tehtaiden spesialistit auttoivat Erfurter Maschinenfabrik B. Geipel GmbH (Erma) asetehdasta sarjatuotantomallin viimeistelyssä.

Aseen sarjatuotannon aloitti siis Erfurter Maschinenfabrik B. Geipel GmbH, Erfurtissa, vuoden 1938 lopulla. Tiettävästi C.G. Haenel Waffen- und Fahrradfabrik Suhlissa aloitti myös sen tuotannon vuonna 1940. Erman valmistamissa konepistooleissa on Waffenamt tarkastusleima WaA 280 ja Haenelin valmistamissa WaA 37 leima.

Schweinfurtissa toimiva Fichtelz & Jachs valmisti alihankintana MP 38 -konepistoolin kahvalevyjä. Näiden kahvalevyn sisäpinnalla on valmistajan merkintä 40F&J. Kahvalevyjä valmisti bakeliitista myös Vereinigte Isolatorenwerke AG (GBM), Berlin-Pankowissa. He käyttivät bakeliitista nimitystä Margolite.

Toisen maailmansodan alkaessa 1.9.1939, oli Saksan armeijalle toimitettu 8 772 MP 38-konepistoolia. Erma valmisti 1.9.-31.12.1939, nyt jo sotaa käyvälle armeijalle 5 700 MP 38 -konepistoolia.

MP 38 -konepistooleja valmistettiin vuosina 1938–1941 Erman ja C.G. Haenelin tehtailla noin 42 200 kappaletta (erään lähteen mukaan tarkalleen 40 576 kpl). Jostakin syystä MP 38 -konepistooli tuotantoa ei heti lopetettu, kun uusi malli MP 40 otettiin tuotantoon. MP 38 -konepistoolin valmistamiseen kului 18 työtuntia ja valmistuskustannukset olivat 57 RM aseelta.

Heinrich Vollmer

Saksalainen asesuunnittelija Heinrich Vollmer (1885–1961) aloitti uransa valmistamalla saksalaisia kopioita Maxim-konekivääristä, ensimmäisen maailmansodan aikana. Hän perusti oman Vollmer Werke –nimisen konepajan Biberach an der Rißiin. Heinrich Vollmer kehitti Vollmer M35 –kiväärin, mutta hänet tunnetaan paremmin Erma EMP 35 –konepistoolin suunnittelijana, toimiessaan Erma Werken pääsuunnittelijana Erfurtissa. Todella kuuluisaksi hän tuli osallisuudestaan MP 38 –ja MP 40 –konepistoolien suunnittelussa.