Belgialaisen Simonis-Janssen & Dumoulin (Fabrique Simonis-Janssen & Dumoulin Mecanique)
asetehtaan valmistama rinnakkaispiippuinen mustaruutihaulikko kaliiperissa 16/65. Simonis,
Janssen & Dumoulin (S.J.&D.) asetehdas valmisti aseita Belgian Liegessä todennäköisesti
vuosina 1883–1914, ollen yksi Belgian huippuvalmistajista. Aseiden valmistus päättyi
ensimmäisen maailmansodan alussa. Asepajan omistajat olivat Albert Simonis, Joseph Janssen
ja Francois Dumoulin ja heillä oli nimissään kahdeksan patenttia vuosilta 1883–1886.
Tehtaalla valmistettiin haulikoiden lisäksi revolverejä ja kiväärejä. S.J.&D -asetehtaan
aseita vietiin myös Yhdysvaltojen markkinoille.
Rakenne
S.J.&D. -haulikossa on ruskean sävyiset, pitkät Damastipiiput kaliiperissa 16/65. Ylimenokartion
jälkeisen porauksen halkaisija on 16,6 mm. Aseessa on kaksi liipaisinta, molemmille piipuille omansa,
joten piipun vaihdinta ei tarvita.
Aseessa on palkkisulkukoneisto ja lehtijousilla toimivat iskuvasarat, joissa on kiinteänä kiinni
iskuripiikit. Aseessa on automaattivarmistin ja varmistimen perinteinen työntösalpa on aseen tukin
kaulan päällä. Laukaisukoneiston sivulevyjen pintakäsittelynä on päästövärjäys. Kuvan aseesta
päästövärjäys tosin on ajan kuluessa suurelta osin kulunut pois.
Aseen puuosat ovat öljyttyä pähkinäpuuta. Takatukissa on pistoolikahva ilman karhennuksia.
Perälevy on valmistettu teräksestä.
Valmistajan leimat
Aseeseen on valmistajan ja sen tarkastajien toimesta lyöty lukuisa määrä erilaisia leimoja,
joiden perusteella aseen valmistushistoriasta voidaan päätellä joitakin asioita. Kuvat leimoista
on esitetty tämän sivun reunapalkissa.
FABRIQUE S.J. & D MECANIQUE
Aseen valmistajan leima FABRIQUE S.J. & D MECANIQUE on Simonis-Janssen & Dumoulin (S.J.&D)
asetehtaan leima. Tehdas toimi Belgian Liegessä vuosina 1883–1914.
T.J. BOVY 2213 BREVETE
Theodore Joseph Bovy oli asevalmistaja Belgian Liegessä (1870–1891), myöhemmin Herstalissa.
Hänellä oli kaikkiaan seitsemän patenttia haulikoiden valmistuksessa, vuodelta 1876. Leima
tarkoittaa, että aseen valmistajalla (S.J.&D.) on lupa käyttää Bovyn patenttia aseessaan.
Tarkastusleimat
Aseen tarkka valmistusvuosi ei ole tiedossa, mutta tarkastusleimojen perusteella ase on
valmistettu 1800-luvun lopulla, mahdollisesti vuosien 1883–1892 välisenä aikana.
Aseeseen on lyöty seuraavat tarkastusleimat:
Liegen tarkastustalon ”Perron” tarkastusleima vuodesta 1853 alkaen
Liegen tarkastustalon mustanruudin tarkastusleima vuosina 1811–1892
Lisäksi aseessa on J.T.B. -leima jonka alkuperästä ei ole varmaa tietoa.
Ainakin yhdysvaltalaisen James T. Baden hyväksyntäleima on JTB. Hän oli asetarkastaja
vuosina 1862-1864 (USA Remington). Kuitenkaan vuosiluvut eivät täysin täsmää, sillä
on mahdotonta tarkastaa ase, ennen kuin se on valmistettu. Jos leima kuitenkin olisi J.T.
Badenin olisi mahdollista, että ase on viety ensin Yhdysvaltojen markkinoille ja sieltä
myöhemmin kulkeutunut Suomeen.
Damastipiiput (lankapiiput)
Damastipiipun (myös Damaski) valmistus on työläs ja taitavaa käsityötaitoa vaativa prosessi.
Damastipiippu valmistetaan kierresauma – takohitsaus menetelmällä, rauta- ja teräslangoista
yhteen valssaamalla tehdystä nauhasta.
Siinä rauta- ja teräslangat punotaan vaijerin muotoon ja valssataan nauhaksi. Tämän jälkeen
nauha ajohitsataan tangon muotoon. Piippu valmistetaan edellä mainitusta tangosta poraamalla
ja ulkopinta sorvaamalla ja hiomalla.
Piipun pinnalla on nähtävissä ruskeasävyinen eri valmistusmateriaalien muodostama kiemurainen
kuviointi. Kuviointi on saatu esille syövyttämällä piipun pintaa ns. bruneeraushapolla, jolloin
rauta syöpyy syvemmältä kuin kovempi hiiliteräs ja pinnalle muodostuu hieman epätasainen,
kiemurainen kuviointi.
Damastipiippuja valmistettiin 1800-luvun lopulla ja vielä 1900-luvun alkupuolella ja niitä
käytettiin lähinnä mustaruutiaseissa. Savuttoman ruudin yleistyessä, myös aseiden piippupaineet
kasvoivat tuntuvasti, eivätkä rakenteellisesti normaaleja piippuja heikommat damastipiiput tätä
kestäneet. Uudenaikaiset metallintyöstökoneet lopulta syrjäyttivät kalliin ja vaivalloisen
Damasti-menetelmän käytön.
Huom!
Toimintakuntoinen S.J.&D. –mustaruutihaulikko on nykypäivänä harvinainen, eikä sillä
turvallisuussyistä johtuen kannattaisi ampua.