Tšekkoslovakialainen aseseppä Frantisek Dusek suunnitteli vuonna 1937 FN 1906 –taskupistooliin
perustuvaa DUO–taskupistoolin kaliiperissa 6,35 mm (.25 ACP). Pistoolin nimi DUO tulee sanoista
”Dusek in Opocno”. Sitä kutsuttiin myös nimellä Jaga. Suomessa asetta on kutsuttu myös yksinkertaisesti
Z-pistooliksi, kahvalevyn suuren Z-kirjaimen mukaan.
Vuonna 1948 CZ-asetehdas (Česká zbrojovka Uherský Brod) otti pistoolin valmistukseen nimikkeellä
CZ Model Z, mistä kansanomainen nimitys Z-pistooli. Tšekkoslovakian valtion aseteollisuus markkinoikin
asetta nimellä Z-pistooli. Taskupistooli on tarkoitettu lähinnä henkilön itsepuolustukseen, lyhyiltä
etäisyyksiltä.
CZ DUO Z
Rakenne
Z-pistooli on erittäin pienikokoinen ja kevyt puoliautomaattinen taskupistooli. Se on yksitoiminen
ja vasaraton, eli siinä ei ollut iskuvasaraa. Varmistin on sijoitettu vasemmalle puolelle, luistin
alapuolelle. Tähtäinlaitteet ovat kiinteät ja aika vaatimattomat. Kahvalevyt on valmistettu mustasta
bakeliitista.
Todella pienen kokonsa vuoksi, suuri kätisen henkilön on vaikea saada aseesta kunnollista otetta,
joka tietenkin vaikeuttaa aseella ampumista. Aseen kaliiperi 6,35 mm on pysäytysteholtaan vaatimaton,
mutta on riittävän tehokas lähietäisyydeltä ammuttaessa, mihin se on tarkoitettukin. Aseesta
valmistettiin myös .22 LR -kaliiperin versio.
Tuotanto
Pistoolia valmistettiin ilmeisesti vuodesta 1937 alkaen, Praga Zbrojovka -tehtaalla. Tuotanto siirtyi
kuitenkin jo seuraavana vuonna saksalaisten käsiin.
Saksalaismiehityksen aikana, vuosina 1938–1945 valmistettiin 110 000 pistoolia, nimikkeellä DUO.
Pistoolit oli tarkoitettu lähinnä Saksan asevoimien käyttöön ja ne olivat suosittuja varsinkin
upseerien keskuudessa. Näihin aseisiin lyötiin saksalaisen asetarkastustoimiston, Waffenamt-leimat.
Sodan päätyttyä tehdas oli venäläisten hallinnassa vuosina 1945–1948, tuotannon jatkuessa nyt
puna-armeijan hyväksi.
Tehdas kansallistettiin ilmeisesti loppuvuodesta 1948 ja se siirrettiin Česká Zbrojovka Uhersky
Brodiin (CZ-tehdas). Tehdas aloitti tuotannon uudessa paikassa vuonna 1949. Nyt aseiden bakeliitista
valmistetuissa kahvalevyissä otettiin käyttöön vanha Praga Zbrojovka Z-tunnus. Tunnuksessa on
Z-kirjain aseen piipun rihlauskuvioinnin sisällä. Pistoolia valmistettiin nyt siis nimikkeellä
Z-pistooli.
Tuotanto päättyi tiettävästi vuonna 1974. 1970-luvun aikana aseen ulkomuotoa hieman muutettiin
ja aseen nimeksi tuli CZ Model 70.
Suomessa
Z-pistooli oli aikoinaan suosituin Suomessa käytössä ollut henkilökohtaiseksi turvaksi hankittu
taskupistooli. Aseen hyvä laatu ja halpa hinta teki siitä jopa kuuluisaa FN Baby -taskupistoolia
suositumman. Asetta myytiin 1950-luvulla mm. poliiseille, rahakuljetusfirmoille ja taksinkuljettajille.
Asetta ovat käyttäneet myös baarien pitäjät ja teurastajat, mistä ase sai Suomessa lempinimen ”sikapyssy”.
Runsaslukuisuutensa vuoksi aseen arvo nykypäivänä on vähäinen.
CZ
Tšekkiläinen asetehdas Česka zbrojovka (ČZUB) perustettiin 27.6.1936. Tehtaan perustivat Karel Bubla ja Alois
Tomiske. Saksa miehitti vuonna 1938 Tšekkoslovakian ja asetti CZ-tehtaan valmistamaan lähinnä Mauser 98 -mallisia
kivääreitä omalle armeijalleen. Toisen maailmansodan jälkeen Tšekkoslovakia jäi silloisen Neuvostoliiton vaikutuspiiriin
ja valmisti aseita oman maansa viranomaistahojen lisäksi myös Neuvostoliittoon. Kylmän sodan aikana CZ valmisti mm. vz.58
-rynnäkkökivääreitä ja vz.61 Skorpion -konepistooleita. CZ-tehtaan kuuluisimpia tuotteita ovat olleet CZ 75 -pistoolit,
ZKK 600 -kiväärit, Skorpion-konepistoolien ohella.
Nykypäivänä CZ on arvostettu eurooppalainen asevalmistaja. Vuonna 2017 CZ-tehtaalla valmistettiin miltei 300 000 ampuma-asetta,
joista yli 80% meni ulkomaan vientiin, yli 100 maahan.
CZ on viime vuosien aikana voimakkaasti modernisoinut tuotantolaitostaan ja tuonut markkinoille uuden sukupolven asemalleja,
valmistaen pistooleita, pienoiskiväärejä ja metsästyskiväärejä. Tehtaalla työskentelee nykyisin noin 1 900 työntekijää.