Panssarimiina m/36 suunniteltiin Suomen armeijan panssarintorjunta aseeksi vuonna 1936. Miinan
suunnittelusta vastasivat everstiluutnantti T. Raatikainen ja everstiluutnantti Pylkkänen. Miinasta
käytettiin myös nimitystä Hyökkäysvaunumiina m/36.
Panssaroidun ajoneuvon laukaistessa miinan, katkaisee räjähdysvoima telan ja rikkoo telapyörästöä.
Kevyesti panssaroidun ajoneuvon kohdalla vauriot ovat tietenkin mittavampia. Käytännössä miinan
räjähdyspanos oli liian pieni, eikä se jatkosodan lopulla aina kyennyt katkaisemaan puna-armeijan
uusimpien raskaiden panssarivaunujen telaketjuja.
Miina kaivetaan maahan, vihollisen panssaroitujen ajoneuvojen odotetulle kulkusuunnalle. Miinan kansi
(painolevy) avataan ja keskelle ruuvataan kiinni kierrettävä sytytin. Sytyttimen sokka poistetaan ja miinan
kansi asetetaan paikoilleen.
Miina aktivoituu, kun riittävä pintapaine (200–250 kg) kohdistuu miinan sytyttimeen, jonka tehtävänä on
laukaista miinan räjähdyspanos oikea-aikaisesti ja aiheuttaa vahinkoa kohteessa.
Tekniset tiedot
• tyyppi:
Telamiina
• halkaisija:
310 mm (kansi 260 mm)
• korkeus:
130 mm
• paino:
5,5 kg
• räjähdysaine:
TNT 2,8 kg
• laukaisin:
200–250 kg
Tuotanto
Valurautakuorinen panssarimiina m/36 oli suhteellisen monimutkainen ja siten kallis valmistaa.
Talvisodan alussa Suomen armeijan käytössä oli 5 000 miinaa. Enempää näitä miinoja ei valmistettu,
sillä sen korvasi uusi tehokkaampi miinamalli, panssarimiina m/39.
Rintamalla
Talvisodan aikana panssarimiina m/36 varattiin käytettäväksi pääasiassa Karjalan kannaksella. Kaikkiaan 5 000
miinasta 4 825 kpl jaettiin Karjalan kannaksella taisteleville joukoille.
