Infrapunavalaisimen kehitystyö oli aloitettu jo vuonna 1936 saksalaisen AEG:n (AEG = Allgemeine
Elektricitäts-Gesellschaft Aktiengesellschaft) ja Carl Zeiss optiikkavalmistajan toimesta.
Kehitystyössä oli mukana mm. Dr. Ing. H. Gärtner (Heereswaffenamt/WaPrüf 8). Ensimmäinen
suhteellisen suurikokoinen ZG 1221 -prototyyppi valmistui vuoden 1939 aikana, mutta sitä
päästiin testaamaan monista teknisistä ongelmista johtuen Pak 40 -panssarintorjuntatykissä
ja Marder II –panssarintorjuntavaunussa vasta vuonna 1942. Vuoden 1943 aikana valmistui kaksi
uutta versiota (Sperber ja Biwa), joita kokeiltiin kenraali Heinz Guderianin ehdotuksesta
Pz.Kpfw-V Panther panssarivaunussa.
Vuoden 1944 aikana laitteen kokoa saatiin pienennettyä niin, että sitä voitiin ajatella
käytettäväksi jalkaväen kiväärin päällä. Näin syntyi lopulta Zielgerät 1229 (ZG 1229)
”Vampir” infrapunatähtäin, joka kehitettiin käytettäväksi ensisijaisesti uusissa
Sturmgewehr-44 (StG 44) –rynnäkkökivääreissä.
On väitetty, että laitetta on kokeiltu myös MG 34- ja MG 42 –konekivääreissä, mutta todennäköisesti
konekivääreissä on käytetty suurempaa FG 1250 (FG = Fahrgerät) infrapunatähtäintä.
Zielgerät 1229 (ZG 1229)
Rakenne
Zielgerät 1229 infrapunatähtäinlaitteessa on kolme pääosaa; etsintävalo (”lähetin”),
infrapunatähtäinkiikari (”vastaanotin”) ja virtalähde. Etsintävalo on sijoitettu
tähtäinkiikarin päälle ja itse kiikari kiinnitetty erillisillä kiinnikkeillä StG 44
–rynnäkkökiväärin laatikon kannen päälle.
Etsintävalon teho on noin 35 Wattia ja sen linssin halkaisija on noin 12 cm. Valaisimen
teho riittää valaisemaan kohteen jopa 600–900 metrin päässä, mutta käytännössä ZG 1229
infrapunatähtäin pystyi paikantamaan henkilömaalin luotettavasti noin 100 metrin päästä.
Vastaanottimena toimi infrapunatähtäinkiikari (pituus n. 35 cm ja objektiivilinssin
halkaisija noin 6 cm). Valaisin ja tähtäinkiikari yhdessä kiinnitysjalan kanssa painavat
2,25 kg.
Laitteen virtalähde eli akku (paino 13,5 kg) oli sijoitettu selässä kannettavaan puulaatikkoon.
Pariston käyttöyksikkö oli sijoitettu puulaatikon alle kiinnitettyyn pellistä valmistettuun
lieriönmuotoiseen kaasunaamarilaukkuun (Tragegestell 39). Akun kesto oli noin 3–5 tuntia
yhtä kestoisessa käytössä (joidenkin lähteiden mukaan vain noin 15 min).
Infrapunasäteily
Infrapunasäteilyn ”keksi” William Herschel jo vuonna 1800. Infrapunasäteily on sähkömagneettista
säteilyä, jonka aallonpituus on luokkaa 700 nm – 1 mm. Infrapunasäteilyn idea on siinä, että
kaikki kappaleet säteilevät infrapuna-alueella sitä voimakkaammin, mitä lämpimämpiä ne ovat.
Tästä johtuen esimerkiksi maastossa infrapunasäteilyllä valaistut henkilöt erottuvat hyvin
ympäröivästä selvästi kylmemmästä maastosta.
Koska ihmissilmä ei ole herkkä infrapunavalolle, tarvitaan infrapunavalaisimen lisäksi katselulaite,
jolla infrapunasäteilyllä valaistua kohdetta voidaan katsella. Tästä johtuen ZG 1229 –infrapunalaitteessa
on infrapunasäteilyä toistava etsintävalo ja tähtäinkiikari, jolla valaistua kohdetta voidaan katsella
ja samalla tähdätä.
Tuotanto
Tiettävästi ZG 1229 infrapunatähtäintä valmistettiin AEG:n ja Carl Zeissin toimesta vain 310 kappaletta.
ZG 1229 infrapunatähtäimet kiinnitettiin StG 44 –rynnäkkökivääriin C.G. Haenelin asetehtaalla, Suhlissa.
Rintamalla
Ensimmäiset ZG 1229 infrapunalaitteella varustetut StG 44 –rynnäkkökiväärit toimitettiin Wehrmactin
käyttöön vuoden 1944 alkupuolella. Tiettävästi sitä käytettiin ensimmäisen kerran taistelussa
helmikuussa 1945.
Zielgerät 1229 infrapunalaitteen käyttäjää kutsuttiin Wehrmachtissa nimellä Nachtjäger (yömetsästäjä).
ZG 1229 oli suhteellisen painava ja suurikokoinen, mutta se antoi kuitenkin käyttäjälleen merkittävän
taktisen edun, sillä sen käyttäjä näki vihollisen täysin pimeässäkin, mutta vastapuoli ei. On suhteellisen
vaikea ampua tähdättyjä laukauksia, jos maalia ei kerta kaikkiaan näe.
StG 44 ja Zielgerät 1229 käytössä
Kampfgruppe Uhu
Britit saivat aivan sodan lopulla sotavangiksi majuri Graf von Werthen ja kapteeni Rietzin johtaman,
260 miehisen koulutusosaston Kampfgruppe Uhu:n (Uhu = huuhkaja). Koulutusosasto vangittiin lähellä
Fallingbostelin pikkukaupunkia, eikä se ollut ehtinyt käyttää aseistukseensa kuuluvia ZG 1229
–infrapunatähtäimiä taistelussa. Majuri von Werthen ja kapteeni Rietz antoivat briteille 14.5.1945
demonstraation infrapunalaitteiston toiminnasta. Tämän jälkeen heidät lähetettiin löydettyjen ZG 1229
varusteiden kanssa pikaisesti Englantiin, jossa laitteistoa tutkittiin ja testattiin ja todettiin
yllättävän suorituskykyiseksi.
Sodan jälkeen
ZG 1229 on toiminut mallina useille sodan jälkeen valmistetuille infrapunatähtäimille. Saksan
Bundeswehr otti ilmeisesti 1950–1960 lukujen vaihteessa käyttöönsä Heidelbergissä toimivan Eltro
GmbH und Co tehtaan parannetun version Eltro Type B8-V, joka on ulkonäöltään todella samankaltainen
ZG 1229:n kanssa.
Nykypäivänä
Nykypäivänä ZG 1229 infrapunatähtäin on kallis harvinaisuus. Tiettävästi vain 310 kpl valmistettiin
ja niistä suurin osa heitettiin järveen vuonna 1945, sodan päätyttyä. Ilmeisesti noin 40 kpl on
säilynyt. Ainakin yksi on museossa (Wehrtechinsche Studiensammlung) Koblenzissa.
Lähdeluettelo
German Infrared Night-Vision Devices, url: http://www.achtungpanzer.com, 19.2.2017