3.7 cm Pak 36 -panssarintorjuntatykki suunniteltiin vuonna 1924 saksalaisen Rheinmetall-Borsig A.G. asekonsernin toimesta.
Ensimmäiset tykit valmistuivat vuonna 1928 ja niitä jaettiin panssarintorjuntajoukoille vuodesta 1930 alkaen.
Ensimmäinen sarjatuotantoerä (264 kpl) valmistui kuitenkin vasta syksyllä 1932.
Tykki suunniteltiin alun perin hevosvetoiseksi, mutta Saksan armeijan motorisoinnin myötä, vuonna 1934
tykki modifioitiin moottoriajoneuvo vetoiseksi. Tällöin tykin epäviralliseksi nimeksi tuli 3.7 cm Pak 35/36.
Myöhemmin tykistä modifioitiin myös panssarivaunukanuuna (3.7 cm KwK 36 L/45) jota käytettiin mm.
Pz.Kpfw III -sarjan keskiraskaissa panssarivaunuissa.
Uutta tykkiä päästiin testaamaan taisteluolosuhteissa vuonna 1936 Espanjan sisällissodassa. Saadut tulokset
olivat erittäin lupaavia, joten tykin valmistusta tehostettiin. 37mm Bofors panssarintorjuntatykki oli tasaveroinen
kilpailija saksalaisen vastineensa 3.7 cm Pak kanssa. Saksalaiset saivat sotasaaliiksi suuren määrän 37 mm Bofors
tykkejä Puolan sotaretkellään, syksyllä 1939. Saksalaiset nimesivät nämä tykit nimikkeellä 3.7 cm Pak 36(p).
3.7 cm Pak havaittiin kesällä 1940, Ranskan sotaretken aikana tehottomaksi liittoutuneiden raskaita
panssarivaunumalleja (mk II Matilda ja Char B1) vastaan. Saksalaisten käytössä olleilla panssarikranaateilla (PzGr
39) pystyttiin tuhoamaan raskaita panssarivaunuja vain ampumalla sivuilta tai takaa. Vanhentuneita tykkejä alettiin
korvata kesäkuusta 1940 alkaen uusilla ja samalla tehokkaammilla 5 cm Pak 38 -panssarintorjuntatykeillä.
Operaatio Barbarossan alkaessa 22.6.1941, 3.7 cm Pak oli jo vanhentunut ase. Se pystyi tuhoamaan vihollisen
keveät T-26 malliset panssarivaunut, mutta oli suhteellisen tehoton uusia T-34/76 panssarivaunuja vastaan.
Saksalaiset kutsuivatkin nyt tykkiä oven kolkuttimeksi ”Heeres anklopfgerät”. 3.7 cm Pak -tykkejä oli
kuitenkin joukkojen käytössä runsaasti ja uusien tehokkaampien tykkien valmistus oli hidasta. Tästä johtuen
kehiteltiin uusia, parempia ammuksia. Panzergranate 40 (PzGr 40) otettiin käyttöön kesäkuussa 1940 ja
Stielgranate 41 (StielGr 41) vuonna 1942.
3.7 cm panssarintorjuntatykki säilyi palveluskäytössä vielä vuoteen 1942 asti, jolloin tykin valmistus
lopetettiin. Vanhoja tykkejä ei kuitenkaan voitu heti korvata uusilla, joten osa tykeistä säilyi rintamakäytössä.
Näyttäisi siltä, että tykin virallinen nimi oli 3.7 cm Pak, vaikka eri lähteissä mainitaan merkinnät 3.7 cm
Pak 35/36 ja 3.7 cm Pak 36. Saksalaisilla oli tykistä kaksi hieman toisistaan poikkeavaa muunnosta, mutta
he eivät eritelleet niitä nimillä.
Tekniset tiedot
• tyyppi:
panssarintorjuntatykki
• kaliiperi:
3.7 cm L/45 (37 x 249R)
• putken pituus:
1 660 mm (45 rihlan mittaa)
• putken rihlat:
-
• putken elinikä:
4 000 – 5 000 laukausta
• tykin pituus:
3,4 m (kuljetuksessa), 1,65 m (tuliasemassa)
• tykin leveys:
1,65 m
• tykin korkeus:
1,17 m
• tykin paino: (kuljetuksessa)
450 kg
• tykin paino: (tuliasemassa)
327 kg
• tähtäinlaite:
Optinen tähtäin Zib 1A / kollimaattorisuuntain
• ampumasektori:
-30° - +30° (sivusuuntausala), koro -5° - +25°
• tehokas kantama:
300 m
• maksimi kantama:
5 484 m
• ammukset:
AP, APCR, HE ja HEAT
• ammuksen lähtönopeus:
475 m/s (HE) – 990 m/s (AP)
• tulinopeus:
12–13 lk./min
• miehistö:
6 (1+5)
Tähtäinlaitteet
3.7 cm Pak 36 panssarintorjuntatykissä voitiin käyttää optista tähtäinlaitetta tai vaihtoehtoisesti
kollimaattorisuuntainta. Suomen armeija käytti tykeissään saksalaisvalmisteista, kaksi kertaa
suurentavaa Zib 1A optisia tähtäimiä, sekä kotimaisia Tampellan valmistamia kollimaattorisuuntaimia.
Saksalainen Zib 1A optinentähtäin. Valmistaja Carl Zeiss, Jena. Kuva: SA-kuvaSuomalainen Tampellan vuonna 1941 valmistama kollimaattorisuuntain. Kuva: SA-kuva
Ampumatarvikkeet
3.7 cm panssarintorjuntatykeissä käytettiin tyypillisesti muutamaa erilaista ammustyyppiä;
panssarikranaatteja, alikaliiperiammuksia, ontelokranaatteja ja sirpalekranaatteja. Ampumatarvikkeissa
oli sekaantumisvaaran vuoksi ammus (projektiili) maalattu eri väreillä;
3.7 cm panssarikranaatti (3.7 cm Panzergranate), AP
3.7 cm panssarikranaatti 40 (3.7 cm Panzergranate 40), APCR
3.7 cm sirpalekranaatti 18 (3.7 cm Sprenggranate 18), HE
3.7 cm sirpalekranaatti 40 (3.7 cm Sprenggranate 40), HE
Tykin ammusten läpäisykykytiedoissa on lähteistä riippuen hieman eroavaisuuksia. Esimerkiksi suomalaisten
omissa testeissä saadut tulokset ovat hieman parempia, kuin venäläisten ja saksalaisten suorittamissa
läpäisykykytesteissä. Tämä johtuu ilmeisesti suomalaisten testissä käytetyn panssariteräslevyn heikkolaatuisuudesta.
Samalla on syytä muistaa, että venäläiset käyttivät panssarivaunuissaan heikompilaatuista panssariterästä
kuin saksalaiset. Jotta testitulokset olisivat relevantteja ja vertailukelpoisia, tulisi tiedossa olla myös
kohteena käytetyn panssariteräksen laatu. Eli testien tulokset ovat lähinnä suuntaa antavia.
Tykin osumatarkkuus
Ammus:
Ampuma etäisyys:
100 m
500 m
1000 m
1500 m
2000 m
2500 m
3000 m
- Pzgr 39/40
testi
100 %
100 %
100 %
95 %
85 %
-
-
taistelu
100 %
85 %
85 %
61 %
43 %
-
-
Tuotanto
3.7 cm panssarintorjuntatykkejä valmistettiin Rheimetallin tehtaalla Düsseldorfissa vuosina 1932–1942.
Aikavälillä 1932–1.9.1939 valmistui kaikkiaan 11 200 tykkiä. Sota-aikana 1.9.1939–1942 valmistui
5 348 tykkiä, joten kokonaistuotanto oli kaikkiaan 16 548 kpl (erään lähteen mukaan 14 459 kpl). Yhden tykin
valmistushinnaksi muodostui 5 730 RM.
Tuotanto kuukausittain
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
- 1939
?
?
?
?
?
?
?
289
300
271
287
371
- 1940
251
271
271
277
274
246
210
220
218
150
192
142
- 1941
122
192
178
195
109
183
114
135
95
39
3
0
- 1942
32
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
3.7 cm Pak 36 ja puna-armeijan tankit
T-34/76
T-34/76 -panssarivaunussa on 45 mm vahvuinen etupanssari, jonka kulma on 30º. Näin loivaan kulmaan
asetetulla 45 mm panssarilevyllä saavutetaan 135 mm pystyyn asetetun levyn kestävyys. Vaunun
torni on valuterästä, valettu kahdesta osasta, jotka hitsattu toisiinsa.
T-34/76 oli 3.7 cm Pak 36 -panssarintorjuntatykin miehistöjen painajainen. Edestä ja sivuilta
ammutut ammukset lähinnä kimposivat loivasta ja paksusta panssarista. Tykillä saatiin tuloksia
aikaan lähinnä ammuttaessa lyhyeltä etäisyydeltä, vaunun takaa. Tähän ampuma-asemaan pääsy oli
tietenkin taistelutilanteessa äärimmäisen hankalaa.
T-34/85
T-34/85 -panssarivaunussa oli parempi etupanssarointi kuin edeltäjässään. Etupanssari oli 55–60 mm
vahvaa ja asennettu 30 asteen kulmaan. Uusi T-34/85 oli kovempi pala 3.7 cm Pak 36 miehistöille.
3.7 cm Pak 36 ei pystynyt tuhoamaan tätä vaunua edestäpäin. Tämän vuoksi tuli ampua tornin ja
rungon liittymäkohtaan ja yrittää näin kiilata torni jumiin tai tähdätä telapyöriin ja
rikkoa ne. T-34/85 oli 3.7 cm Pak 36 miehistölle vieläkin ongelmallisempi kuin vanha T-34/76.
Käytännössä vaunun saattoi tuhota vain käyttämällä ampumatarvikkeena varsikranaattia (Stiel-Gr.41),
mutta tällöin vihollisen vaunu piti päästää vaarallisen lähelle.
KV-1E
KV-1 vaunun etupanssari oli 75 mm vahvuista valuterästä. Etupanssarin yläosa, joka oli asennettu hieman
pystympään asentoon, valmistettiin 105 mm vahvuisesta panssariteräslevystä. KV-1 -vaunun torni
puolestaan valmistettiin valamalla, parempilaatuisesta valssatusta teräksestä. Tornin vahvuus oli
40–100 mm. Myöhemmässä KV-1E versiossa asennettiin hitsaamalla kiinni 25 mm vahvat lisäpanssarilevyt.
Tornin sivuille pultattiin kiinni 35 mm levyt. Tämä nosti panssariteräksen vahvuuden 100–110 mm:iin.
3.7 cm Pak 36 kykeni tuhoamaan tämän vaunun vain varsikranaattia (Stiel-Gr.41) käyttäen.
Suomessa
Saksalaisilla oli 3.7 cm panssarintorjuntatykistä kaksi hieman toisistaan poikkeavaa muunnosta, mutta he
eivät eritelleet niitä nimillä. Suomalaiset puolestaan tekivät eron eri mallien kanssa. Suomalaisten
nimitys varhaisesta mallista oli 37 mm PstK/37 ja myöhempi malli oli nimeltään 37 mm PstK/40. Suurin ero
mallien välillä oli tykin putken pituudessa ja paksuudessa. Suomen armeijan käytössä oli noin pari sataa
3.7 cm panssarintorjuntatykkiä jatkosodan aikana (vuosina 1941–1944).
» lue lisää: 3.7 cm Pak 36 Suomessa
AOK Norwegen
Pohjois-Suomeen kesällä 1941 saapuneella saksalaisella AOK Norwegenin (myöh. AOK Lappland) joukoilla
oli käytössään satoja 3.7 cm panssarintorjuntatykkejä (3.7 cm Pak 35/36). Tykit olivat operaatio Barbarossan
alettua 22.6.1941 jo vanhan aikaisia, eivätkä läpäisseet venäläisten T-34 - ja KV-1 -panssarivaunujen panssarointia.
3.7 cm panssarintorjuntatykkejä alettiin korvaamaan tehokkaammilla 5 cm Pak 38 tykeillä, kesällä 1942.
Sotapäiväkirjojen mukaan 3.7 cm tykkejä oli kuitenkin käytössä vielä kesällä 1943.
3.7 cm Pak Pohjois-Suomessa 1941-1942
Pvm:
SS-Nord
7.GD
GJR 139
163.ID
169.ID
2.GD
3.GD
6.GD
Yhteensä
- 22.06.1941
39
-
-
-
68
39
39
-
185
- 25.06.1942
33
29
12
47
46
51
-
47
265
Huom. Pohjois-Suomessa Petsamon suunnalla taistellut 3. vuoristodivisioona
(3.GD) siirrettiin pois Suomesta joulukuussa 1941. Sen tilalle oli lokakuussa 1941 siirretty
6. vuoristodivisioona (6.GD). 3. vuoristodivisioonan joukoista Vuoristojääkärirykmentti 139 (G.J.R.139)
jäi Suomeen. 7. vuoristodivisioona (7.GD) siirrettiin Suomen rintamalle, Kiestingin suunnalle kesäkuussa 1942.
163. jalkaväkidivisioona taisteli aluksi Laatokan Karjalassa, mutta siirrettiin myöhemmin Pohjois-Suomeen.
Vuoristojääkärirykmentti 139:n (GJR 139) 3.7 cm Pak 36 Adler-maastoauton vetämänä
Jelettijärven suunnalla 15.5.1942. SA-kuva
SS-Nord
Kiestingin suunnalla toimineella SS-divisioona Nordin panssarintorjuntamiehillä, oli maaleina perin
vähän vihollisen panssarivaunuja. Vienan Karjalan korvet eivät soveltuneet panssarisodankäynnille,
niinpä myös vihollisen panssarivaunuja oli alueella vähän, vain muutamia. Tästä johtuen SS-Nordin
3.7 cm panssarintorjuntatykkejä käytettiin suorasuuntaustykkien tapaan jalkaväen tulitukiaseena,
pistemaalien kuten konekivääriasemien ja asekorsujen tuhoamiseen. Alla olevasta luettelosta ilmenee
SS-Nord divisioonan ammusmäärät ja ammuskulutus syksyllä 1941. Ammuksista ei näemmä missään
vaiheessa ollut vähäisen kulutuksen vuoksi pulaa. Divisioonan 3.7 cm ammusten kulutus 1.7.-31.12.1941
oli vain 4 495 laukausta. Alla olevat taulukot kuvastavat ammusten käyttöä syksyllä 1941.
Ampumatarviketilanne
Pvm:
Ammus
Joukoilla
Varastolla
Kulutus (15pv aikana)
- 15.09.1941
PzGr
3 960
7 812
0
- 15.09.1941
PzGr 40
990
940
12
- 15.09.1941
Sprgr
3 300
4 464
17
- 15.11.1941
PzGr
7 560
13 948
896
- 15.11.1941
PzGr 40
1 890
1 908
0
- 15.11.1941
Sprgr
6 300
10 284
602
- 30.11.1941
PzGr
7 560
13 803
206
- 30.11.1941
PzGr 40
1 890
2 464
24
- 30.11.1941
Sprgr
6 300
11 874
130
- 15.12.1941
PzGr
6 840
15 424
0
- 15.12.1941
PzGr 40
1 710
2 448
0
- 15.12.1941
Sprgr
5 700
9 184
0
3.7 cm ammuskulutus (1.7.–31.12.1941)
1.7.-
16.7.-
1.8.-
16.8.-
1.9.-
16.9.-
1.10.-
16.10.-
1.11.-
16.11.-
1.12.-
16.12.-
Yht:
15.7.
31.7.
15.8.
31.8.
15.9.
30.9.
15.10.
31.10.
15.11.
30.11.
15.12.
31.12.
997
5
564
840
29
26
28
0
1 498
360
0
201
4 495
Lähdeluettelo
Sotahistoriallinen aikakauskirja 17, Suomen panssarintorjunnan tykkiaseistus, Markku Palokangas, 1998