3.7cm Pak 36 (3.7cm Panzerabwehrkanone 36)

Yleistä

3.7 cm Pak 36 -panssarintorjuntatykki suunniteltiin vuonna 1924 saksalaisen Rheinmetall-Borsig A.G. asekonsernin toimesta. Ensimmäiset tykit valmistuivat vuonna 1928 ja niitä jaettiin panssarintorjuntajoukoille vuodesta 1930 alkaen. Ensimmäinen sarjatuotantoerä (264 kpl) valmistui kuitenkin vasta syksyllä 1932.

Tykki suunniteltiin alun perin hevosvetoiseksi, mutta Saksan armeijan motorisoinnin myötä, vuonna 1934 tykki modifioitiin moottoriajoneuvo vetoiseksi. Tällöin tykin epäviralliseksi nimeksi tuli 3.7 cm Pak 35/36. Myöhemmin tykistä modifioitiin myös panssarivaunukanuuna (3.7 cm KwK 36 L/45) jota käytettiin mm. Pz.Kpfw III -sarjan keskiraskaissa panssarivaunuissa.

Rintamalla

Uutta tykkiä päästiin testaamaan taisteluolosuhteissa vuonna 1936 Espanjan sisällissodassa. Saadut tulokset olivat erittäin lupaavia, joten tykin valmistusta tehostettiin. 37mm Bofors panssarintorjuntatykki oli tasaveroinen kilpailija saksalaisen vastineensa 3.7 cm Pak kanssa. Saksalaiset saivat sotasaaliiksi suuren määrän 37 mm Bofors tykkejä Puolan sotaretkellään, syksyllä 1939. Saksalaiset nimesivät nämä tykit nimikkeellä 3.7 cm Pak 36(p).

3.7 cm Pak havaittiin kesällä 1940, Ranskan sotaretken aikana tehottomaksi liittoutuneiden raskaita panssarivaunumalleja (mk II Matilda ja Char B1) vastaan. Saksalaisten käytössä olleilla panssarikranaateilla (PzGr 39) pystyttiin tuhoamaan raskaita panssarivaunuja vain ampumalla sivuilta tai takaa. Vanhentuneita tykkejä alettiin korvata kesäkuusta 1940 alkaen uusilla ja samalla tehokkaammilla 5 cm Pak 38 -panssarintorjuntatykeillä.

Operaatio Barbarossan alkaessa 22.6.1941, 3.7 cm Pak oli jo vanhentunut ase. Se pystyi tuhoamaan vihollisen keveät T-26 malliset panssarivaunut, mutta oli suhteellisen tehoton uusia T-34/76 panssarivaunuja vastaan. Saksalaiset kutsuivatkin nyt tykkiä oven kolkuttimeksi ”Heeres anklopfgerät”. 3.7 cm Pak -tykkejä oli kuitenkin joukkojen käytössä runsaasti ja uusien tehokkaampien tykkien valmistus oli hidasta. Tästä johtuen kehiteltiin uusia, parempia ammuksia. Panzergranate 40 (PzGr 40) otettiin käyttöön kesäkuussa 1940 ja Stielgranate 41 (StielGr 41) vuonna 1942.

3.7 cm panssarintorjuntatykki säilyi palveluskäytössä vielä vuoteen 1942 asti, jolloin tykin valmistus lopetettiin. Vanhoja tykkejä ei kuitenkaan voitu heti korvata uusilla, joten osa tykeistä säilyi rintamakäytössä.

Näyttäisi siltä, että tykin virallinen nimi oli 3.7 cm Pak, vaikka eri lähteissä mainitaan merkinnät 3.7 cm Pak 35/36 ja 3.7 cm Pak 36. Saksalaisilla oli tykistä kaksi hieman toisistaan poikkeavaa muunnosta, mutta he eivät eritelleet niitä nimillä.

Tekniset tiedot

Tähtäinlaitteet

3.7 cm Pak 36 panssarintorjuntatykissä voitiin käyttää optista tähtäinlaitetta tai vaihtoehtoisesti kollimaattorisuuntainta. Suomen armeija käytti tykeissään saksalaisvalmisteista, kaksi kertaa suurentavaa Zib 1A optisia tähtäimiä, sekä kotimaisia Tampellan valmistamia kollimaattorisuuntaimia.

Ampumatarvikkeet

3.7 cm panssarintorjuntatykeissä käytettiin tyypillisesti muutamaa erilaista ammustyyppiä; panssarikranaatteja, alikaliiperiammuksia, ontelokranaatteja ja sirpalekranaatteja. Ampumatarvikkeissa oli sekaantumisvaaran vuoksi ammus (projektiili) maalattu eri väreillä;

• 3.7 cm panssarikranaatti (3.7 cm Panzergranate), AP
• 3.7 cm panssarikranaatti 40 (3.7 cm Panzergranate 40), APCR
• 3.7 cm sirpalekranaatti 18 (3.7 cm Sprenggranate 18), HE
• 3.7 cm sirpalekranaatti 40 (3.7 cm Sprenggranate 40), HE
• varsikranaatti 41 (Stielgranate 41), HEAT

Ampumatarvikkeiden läpäisykyky

*) APCBC = Armour Piercing, Capped, Ballistic Capped, APCR = Armour Piercing, Composite Rigid, HEAT = High Explosive, Anti-Tank

Tykin ammusten läpäisykykytiedoissa on lähteistä riippuen hieman eroavaisuuksia. Esimerkiksi suomalaisten omissa testeissä saadut tulokset ovat hieman parempia, kuin venäläisten ja saksalaisten suorittamissa läpäisykykytesteissä. Tämä johtuu ilmeisesti suomalaisten testissä käytetyn panssariteräslevyn heikkolaatuisuudesta.

Samalla on syytä muistaa, että venäläiset käyttivät panssarivaunuissaan heikompilaatuista panssariterästä kuin saksalaiset. Jotta testitulokset olisivat relevantteja ja vertailukelpoisia, tulisi tiedossa olla myös kohteena käytetyn panssariteräksen laatu. Eli testien tulokset ovat lähinnä suuntaa antavia.

Tykin osumatarkkuus

Tuotanto

3.7 cm panssarintorjuntatykkejä valmistettiin Rheimetallin tehtaalla Düsseldorfissa vuosina 1932–1942. Aikavälillä 1932–1.9.1939 valmistui kaikkiaan 11 200 tykkiä. Sota-aikana 1.9.1939–1942 valmistui 5 348 tykkiä, joten kokonaistuotanto oli kaikkiaan 16 548 kpl (erään lähteen mukaan 14 459 kpl). Yhden tykin valmistushinnaksi muodostui 5 730 RM.

Tuotanto kuukausittain

3.7 cm Pak 36 ja puna-armeijan tankit

T-34/76

T-34/76 -panssarivaunussa on 45 mm vahvuinen etupanssari, jonka kulma on 30º. Näin loivaan kulmaan asetetulla 45 mm panssarilevyllä saavutetaan 135 mm pystyyn asetetun levyn kestävyys. Vaunun torni on valuterästä, valettu kahdesta osasta, jotka hitsattu toisiinsa.

T-34/76 oli 3.7 cm Pak 36 -panssarintorjuntatykin miehistöjen painajainen. Edestä ja sivuilta ammutut ammukset lähinnä kimposivat loivasta ja paksusta panssarista. Tykillä saatiin tuloksia aikaan lähinnä ammuttaessa lyhyeltä etäisyydeltä, vaunun takaa. Tähän ampuma-asemaan pääsy oli tietenkin taistelutilanteessa äärimmäisen hankalaa.

T-34/85

T-34/85 -panssarivaunussa oli parempi etupanssarointi kuin edeltäjässään. Etupanssari oli 55–60 mm vahvaa ja asennettu 30 asteen kulmaan. Uusi T-34/85 oli kovempi pala 3.7 cm Pak 36 miehistöille.

3.7 cm Pak 36 ei pystynyt tuhoamaan tätä vaunua edestäpäin. Tämän vuoksi tuli ampua tornin ja rungon liittymäkohtaan ja yrittää näin kiilata torni jumiin tai tähdätä telapyöriin ja rikkoa ne. T-34/85 oli 3.7 cm Pak 36 miehistölle vieläkin ongelmallisempi kuin vanha T-34/76. Käytännössä vaunun saattoi tuhota vain käyttämällä ampumatarvikkeena varsikranaattia (Stiel-Gr.41), mutta tällöin vihollisen vaunu piti päästää vaarallisen lähelle.

KV-1E

KV-1 vaunun etupanssari oli 75 mm vahvuista valuterästä. Etupanssarin yläosa, joka oli asennettu hieman pystympään asentoon, valmistettiin 105 mm vahvuisesta panssariteräslevystä. KV-1 -vaunun torni puolestaan valmistettiin valamalla, parempilaatuisesta valssatusta teräksestä. Tornin vahvuus oli 40–100 mm. Myöhemmässä KV-1E versiossa asennettiin hitsaamalla kiinni 25 mm vahvat lisäpanssarilevyt. Tornin sivuille pultattiin kiinni 35 mm levyt. Tämä nosti panssariteräksen vahvuuden 100–110 mm:iin.

3.7 cm Pak 36 kykeni tuhoamaan tämän vaunun vain varsikranaattia (Stiel-Gr.41) käyttäen.

Suomessa

Saksalaisilla oli 3.7 cm panssarintorjuntatykistä kaksi hieman toisistaan poikkeavaa muunnosta, mutta he eivät eritelleet niitä nimillä. Suomalaiset puolestaan tekivät eron eri mallien kanssa. Suomalaisten nimitys varhaisesta mallista oli 37 mm PstK/37 ja myöhempi malli oli nimeltään 37 mm PstK/40. Suurin ero mallien välillä oli tykin putken pituudessa ja paksuudessa. Suomen armeijan käytössä oli noin pari sataa 3.7 cm panssarintorjuntatykkiä jatkosodan aikana (vuosina 1941–1944). » lue lisää: 3.7 cm Pak 36 Suomessa

AOK Norwegen

Pohjois-Suomeen kesällä 1941 saapuneella saksalaisella AOK Norwegenin (myöh. AOK Lappland) joukoilla oli käytössään satoja 3.7 cm panssarintorjuntatykkejä (3.7 cm Pak 35/36). Tykit olivat operaatio Barbarossan alettua 22.6.1941 jo vanhan aikaisia, eivätkä läpäisseet venäläisten T-34 - ja KV-1 -panssarivaunujen panssarointia. 3.7 cm panssarintorjuntatykkejä alettiin korvaamaan tehokkaammilla 5 cm Pak 38 tykeillä, kesällä 1942. Sotapäiväkirjojen mukaan 3.7 cm tykkejä oli kuitenkin käytössä vielä kesällä 1943.

3.7 cm Pak Pohjois-Suomessa 1941-1942

Huom. Pohjois-Suomessa Petsamon suunnalla taistellut 3. vuoristodivisioona (3.GD) siirrettiin pois Suomesta joulukuussa 1941. Sen tilalle oli lokakuussa 1941 siirretty 6. vuoristodivisioona (6.GD). 3. vuoristodivisioonan joukoista Vuoristojääkärirykmentti 139 (G.J.R.139) jäi Suomeen. 7. vuoristodivisioona (7.GD) siirrettiin Suomen rintamalle, Kiestingin suunnalle kesäkuussa 1942. 163. jalkaväkidivisioona taisteli aluksi Laatokan Karjalassa, mutta siirrettiin myöhemmin Pohjois-Suomeen.

SS-Nord

Kiestingin suunnalla toimineella SS-divisioona Nordin panssarintorjuntamiehillä, oli maaleina perin vähän vihollisen panssarivaunuja. Vienan Karjalan korvet eivät soveltuneet panssarisodankäynnille, niinpä myös vihollisen panssarivaunuja oli alueella vähän, vain muutamia. Tästä johtuen SS-Nordin 3.7 cm panssarintorjuntatykkejä käytettiin suorasuuntaustykkien tapaan jalkaväen tulitukiaseena, pistemaalien kuten konekivääriasemien ja asekorsujen tuhoamiseen. Alla olevasta luettelosta ilmenee SS-Nord divisioonan ammusmäärät ja ammuskulutus syksyllä 1941. Ammuksista ei näemmä missään vaiheessa ollut vähäisen kulutuksen vuoksi pulaa. Divisioonan 3.7 cm ammusten kulutus 1.7.-31.12.1941 oli vain 4 495 laukausta. Alla olevat taulukot kuvastavat ammusten käyttöä syksyllä 1941.

Ampumatarviketilanne

3.7 cm ammuskulutus (1.7.–31.12.1941)