Jalkaväenkivääri m/28-30 'Pystykorva'

Yleistä

Kivääri m/28-30 on Suomessa 1930-luvun alkupuolella suunniteltu, parannettu versio edeltäjästään m/28-kivääristä. Asetta kutsuttiin kansanomaisesti "pystykorvaksi", aseen etutähtäimen jyvänsuojusten mukaan. Armeijan nimitys aseelle oli Jalkaväenkivääri m/28-30 ja 7.62 KIV 28-30.

M/28-kiväärin takatähtäin todettiin pian huonoksi. Se oli liian vaurioaltis ja samalla vaikeasti korjattavissa. Tähtäimen säätöporrastus oli myös liian karkea mahdollistaakseen aseen tarkan kohdistamisen. Uuden takatähtäimen suunnittelun aloitti suojeluskunnan yliesikunnan taisteluvälineosaston suunnittelija Harry Mansner. Hän sai ensimmäiset luonnokset uudesta tähtäimestä valmiiksi syksyllä 1931. Useiden eri vaiheiden jälkeen uusi tähtäin m/32 oli valmis lokakuussa 1932 (pat. n:o 15 598/15.12.1933). Suurin ampumaetäisyys uudella tähtäimellä oli 2 000 metriä, jalkaväen kenraali Ernst Löfströmin toivomuksesta. Uusi tähtäin oli melko kallis, 120 mk kappale. Kun malli m/91 tai m/24 kivääri muutettiin kaikkine muutoksineen m/28-30:ksi, muodostui kokonaishinnaksi 550 mk.

Aseen muutokset

Myös itse kivääriin tehtiin muutoksia; kädensuojuksen pituutta lyhennettiin hieman, Tikkakosken piipuista siirryttiin Sakon valmistamiin piippuihin (piiput valmistettiin ruotsalaisesta Fagerstan teräksestä). Syöttökoteloon lisättiin täytepala, jonka tehtävä oli estää hylsyn takertuminen syöttötilassa olevan patruunan taakse, lisäksi syöttökotelon taemman kiinnitysruuvin reikä vahvistettiin metalliholkilla.

Ensimmäiseen sarjaan ei kuitenkaan oltu tyytyväisiä. Uusia muutoksia suunniteltiin ja ne tilattiin uuteen sarjaan, jonka tilaus jätettiin Sakolle 15.9.1933.

Tammikuussa 1934 tehdyt muutokset olivat; patruunapesän päälle lyötiin Sk.Y-leima (Suojeluskuntain Yliesikunta), sarjanumero ja piipun valmistusvuosi, aseen puhdistuspuikon kiinnitysmenetelmä muutettiin, vastamutteri korvattiin pienellä peltisellä kehyksellä.

Syöttökotelon täytepalasta luovuttiin 16.3.1934 ja se korvattiin tekemällä syöttökoteloon (makasiiniin) kohouma kohdalle, joka myötäilee hylsyn kaulaosaa. Tällä menetelmällä varustetut syöttökotelot varustettiin merkinnällä ”HV” eli häiriövapaa. Uusi makasiinin korjaustapa alensi aseen valmistuskustannuksia 5-8 mk aseelta.

Laukaisukoneisto

M/28-30 -kiväärin laukaisukoneistoon lisättiin laukaisupinnan kohdalle kaksi hopeatappia, ilmaisemaan ampujalle missä vaiheessa laukaisutapahtuma on. Laukaisukoneisto sai lopullisen mallinsa helmikuussa 1934. Tuolloin laukaisuvastus säädettiin 2.,5-3,0 kg. Vuodesta 1935 alkaen laukaisuvastus oli 2,1-2,6 kg. Muutoksia tehtiin kuitenkin aina vuoteen 1937 asti.

Aseen tukki

Aseen puuosat valmistettiin aluksi vanhoista m/91-kiväärien tukeista. M/91 tukki oli pitkä ja se piti lyhentää. Vanhanmalliset tukit olivat kuitenkin heikkoja ja niinpä lokakuussa 1935 tukin etupäätä vahvistettiin, asentamalla 7 cm pitkät metalliluiskat tukkipuun sisään. Piipun etusiderenkaan kiinnitysruuvit pureutuivat tiukasti kiinni näihin metalliliuskoihin. Huhtikuussa 1937 Sako sai tilauksen koivupuisista kiväärin tukin peräosista ja vuodesta 1938 alkaen Sako valmisti kokonaisia tukkeja. Samalla Sako muutoskorjasi vanhoja tukkeja.

Sako poltti uusiin tukkeihin suojeluskunnan tunnuksen, S-kilven ja tämän alle valmistusvuoden kaksi viimeistä numeroa. Tukin lukkokehyksen uraan meistettiin vuosina 1938-1940 puutavaraerän numero (esim. 15/16).

Malmin Puujalostus Oy ja Palmin Lestitehdas Porvoossa valmistivat aseiden uudet käsisuojat. Käsisuojat olivat uuden takatähtäimen vuoksi hieman lyhyempiä.

Piippu

Uuden kiväärimallin piiput tilattiin Sakolta. Sakon valmistamat mallipiiput hyväksyttiin elokuussa 1932 ja sarjatuotanto aloitettiin pian tämän jälkeen. M/28-30 -kiväärien piiput ovat kaikki Sakon valmistamia. Sako käytti piippujen valmistuksessa aluksi ruotsalaista Fagerstan terästä. Sakon lujuuskokeiden jälkeen hyväksyttiin 27.4.1933 käyttöön Lokomon kotimainen piipputeräs. Ennen kuin Lokomon teräs saatiin käyttöön, käytettiin aluksi (kesällä 1934) ruotsalaista Boforsin terästä.

Patruunapesän vasemmalle sivulle merkittiin aseen sarjanumero ja korkeapaine ammunnan merkki. Patruunapesän oikealle sivulle lyötiin S-merkintä.

Tähtäimet

Harry Masner ja Onni Paronen suunnittelivat aseeseen uuden etutähtäimen (jyvälaite) m/33. Uusi tähtäin otettiin m/28-30 -kivääriin alkusyksyllä 1934. Tähtäimen hinnaksi muodostui 17,75 mk.

Aseteknikko Harry Mansner suunnitteli aseeseen myös uuden takatähtäimen. Tähtäimen kohdistusalue on 150-1000 m. Pidemmille matkoille ammuttaessa on tähtäintanko nostettava pystyyn, tuolloin kohdistusalue on 1200-2000 m.

Ase käytössä

M/28-30 kivääri osoittautui talvisodassa parhaaksi suomalaisten käytössä olleista kivääreistä. Talvisodan jälkeen aseita oli kirjanpidossa kaikkiaan 34 610 kpl. Talvisodassa m/28-30 -kiväärin käyttö armeijassa vakiintui ja päämajan määräyksestä asevarikoilla aloitettiin joidenkin varaosien valmistus. Myös yksityisyrityksiltä tilattiin joitakin osia.

Sotien jälkeen suojeluskunnan omistamat kiväärit siirtyivät puolustusvoimille, suojeluskuntajärjestön lakkauttamisen jälkeen. Vuonna 1951 aseita oli kirjapidossa vielä 22 131 kpl. Tässä vaiheessa, sodan lopulla asekätkentään joutuneet aseet eivät luonnollisesti enää olleet mukana luvussa.

Suurin osa hyväkuntoisista aseista varastoitiin ja osa otettiin koulutuskäyttöön. Huonokuntoiset ja korjauskelvottomat romutettiin. Pari sataa asetta muutettiin tarkkuuskivääreiksi m/28-57 (aseisiin asennettiin diopteritähtäimet) rata-ammunnan harjoittelua varten.

Vuosina 1983–1984 aseita myytiin puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen henkilökunnalle sekä asekeräilijöille kaikkiaan yli 1 300 kpl. Kivääri poistui puolustusvoimien käytöstä ja varastoista 1.1.1986. Osa aseista meni puolustusvoimien museoihin, osa asealan yrityksille ja ilmeisesti suurin osa ulkomaisille keräilijöille.

Tulinopeus

Jalkaväenkivääri m/28-30:n ja muidenkin Mosin-Nagant tyyppisten kiväärien käytännöllinen tulinopeus on noin 8-10 laukausta minuutissa, eli noin kaksi patruuna siteellistä (viisi patruunaa per side). Suomen armeijan taistelijoilleen jakaman päivän tuliannoksen suuruus oli 1920-luvulla 30 patruunaa. Talvisodan aikana se nostettiin 60 patruunaan. Jatkosodassa se oli 45 patruunaa.

Suuren patruunamäärän kantaminen ei tietenkään sen painoista johtuen ollut mielekästä, mutta toisaalta talvisodassa jaettu 60 patruunan päiväannos riitti vain noin 6-7 minuutin yhtämittaista ammuntaa varten.

Tuotanto

M/28-30 -kiväärejä valmistettiin vuosina 1932-1940 kaikkiaan 24 420 kpl. Ensimmäisen sarjan ensimmäiset aseet valmistuivat huhtikuun 1933 lopulla ja niitä toimitettiin suojeluskuntapiireille 10.5.1934 alkaen. Vuosina 1933-1938 valmistui noin 3 000 kivääriä. Vuosina 1939-1940 valmistustahti oli noin 25 kivääriä päivässä, kaikkiaan noin 10 000 kpl.

Lisäksi suojeluskuntalaisten m/28 -kivääreistä muutos korjattiin yli 13 000 kpl m/28-30:ksi. Myös m/91 ja m/91-24 -kiväärejä muutettiin m/28-30 mallisiksi kaikkiaan 13 723 kpl (näitä aseita kutsuttiin ns. yksityisvarakivääreiksi).

Talvisodan alkaessa suojeluskunnalla oli käytössä yli 30 000 kpl m/28-30 -kivääriä. Kiväärin tuotanto jatkui ennen päättymistä vuoden 1941 alkupuolelle asti. Kiväärien kokonaismäärä oli tuolloin laskutavasta riippuen noin 36 000 - 40 000 kpl.

Sako myi yksityishenkilöille Oy Skoha Ab:n välityksellä noin 1 500 kpl m/28-30 -kivääriä vuosina 1935–1941. Aseet oli varustettu leimalla "SAKO RIIHIMÄKI". Aseiden sarjanumerot olivat 100 000 – 101 500.

Valmistus vuosina 1932–1941

Merkinnät

Sodan aikana ja vielä sodan päätyttyäkin kivääreitä (kaliiperissa 7.62x53R) modifioitiin kartioimalla rihlauksen alku, vähentämään venäläisiltä sotasaaliksi saatujen (7.62x54R) patruunoiden aiheuttamia ongelmia. Modifioitujen aseiden piippuun lyötiin ”D” kirjain.

Aseiden piipuissa on leimat "Sako", "S-kirjain hammasrattaan sisällä" ja suojeluskuntain yliesikunnan uusi lyhenne "S.K.Y".

Sarjanumerointi

Aseen sarjanumerointi alkaa siitä mihin edellinen malli (m/28) päättyi. Koeaseet (tähtäinlaite m/32, sarjanumero 20820-20848). Ensimmäisen sarjavalmisteisen kiväärin sarjanumero on siis 33017 (toimitettiin Jyväskylän suojeluskuntapiirille). Kun aseen valmistus lopetettiin vuoden 1941 alkupuolella, oli sarjanumeroissa edetty jo lukeman 72000. Sako valmisti 2 000 aseen erän myytäväksi yksityisille (sarjanumerot välillä 100000-105000). Aseet myytiin vuosina 1938-1941.

Ammunnan maailmanmestaruuskisat

Vuonna 1937 m/28-30 valittiin Helsingin ammunnan maailmanmestaruuskilpailuihin sotilaskiväärimalliksi. Sako valmisti tätä varten kilpa-ase sarjan, joka käsitti kaikkiaan 440 asetta (sarjanumerot välillä 48963-49466). Toisen lähteen mukaan sarjanumerot olivat 48791-49467. Aseisiin valittiin parhaat piiput ja ensiluokkaiset osat. Kiväärien tukit valmistettiin pähkinäpuusta ja niiden oikealle sivulle asennettiin hopeanvärinen levy, joissa oli kirjaimet ”MM”. Valmistetusta kilpa-ase sarjasta 83 kivääriä käytettiin itse MM-kilpailussa.

Kilpailuissa ja harjoituksissa käytettiin valtion patruunatehtaan (VPT) D46-luodilla varustettua tarkkuuspatruunaa, sekä Sakon lataamaa, 108A-luodilla varustettua patruunaa.