M1 Garand

Yleistä

M1 Garand -puoliautomaattikiväärin suunnitteli vuonna 1928 Springfield Armory -asetehtaan palveluksessa toiminut kanadalaissyntyinen asesuunnittelija John Cantius Garand (1888-1974). Springfield Armory palkkasi hänet asesuunnittelijaksi jo vuonna 1915. Puoliautomaattinen kivääri oli aikanaan mullistava keksintö ja sen toimintaperiaate pohjautui tanskalaisen Bang-kiväärin kaasuloukkumekanismiin ja sen kehittäminenkin kesti toistakymmentä vuotta.

Alun perin Garandin kehittämä kivääri (versio T1E2) suunniteltiin .276 kaliiperiseksi, mutta kehitystyön ja testien kuluessa päädyttiin .30 kaliiperiin, lähinnä kenraali Douglas MacArthurin todettua, että olisi suotavaa käyttää kaliiperia johon on jo nyt valmistettu runsaasti patruunoita. Tämän vuoksi kenraali John B. Shuman 25.2.1932 antaman ohjeen mukaisesti uuden asemallin kaliiperi vaihdettiin välittömästi. 3.8.1933 valmistuivat ensimmäiset T1E2-versiot määrätyllä .30-kaliiperilla, samalla nimeksi tuli M1.

Kenttätestit

Toukokuussa 1934 vietiin 75 M1-mallin kivääriä kenttätesteihin (50 jalkaväelle ja 25 ratsuväelle). Testeissä havaittiin lukuisa määrä erilaisia ongelmia, jotka korjattiin 9.1.1936 mennessä. Ensimmäinen aseet läpäisivät kaikki testit 21.7.1937 ja asemallin sarjatuotantoon päästiin Springfield Armoryn asetehtaalla erinäisten viivästysten vuoksi vasta syyskuussa 1937. M1 Garand -kivääri hyväksyttiin Yhdysvaltojen armeijan käyttöön 9.1.1936.

Lisävarusteet

M1 Garand –kivääriin oli saatavilla suhteellisen monipuoliset lisävarusteet. Sillä voitiin tarvittaessa ampua kiväärikranaatteja, M-7 –ja M7A1 –mallisilla kiväärikranaatin laukaisulaitteilla. Piipun suuhun voitiin myös kiinnittää M2 –tai M37 –mallinen liekinsammutin. Tarkka-ampuja versioihin kiinnitettiin M1E8-kiikarinjalka ja siihen kiinni M84-mallinen tähtäinkiikari. Aseeseen voitiin myös kiinnittää M1905, M1905E1, M1905M1 ja M1905M5 –malliset pistimet.

• M1905 1. tuotantosarja (1906-22), puukahvalevyillä ja varhaisella tupella (M1905 puu/nahka tuppi, M1910 puu/kangas nahkakärjellä tai M1917 nahkatuppi), 16 tuuman terä
• M1905 2. tuotantosarja (1942-43), joko puu- tai bakeliittikahvalevyillä (suurin osa bakeliittisillä) ja M3 resiinitupella, 16 tuuman terä. Tätä mallia kutsutaan M1942 tai M1905E1, mutta kumpikaan ei ole virallinen USGI nimitys.
• M1 (converted), joka oli lyhennetty M1905 pistin, 16 tuumasta 10 tuumaan ja M7 resiinituppi (joita niin ikään tehtiin lyhentämällä M3 tuppi)
• M1 eli toisen maailmansodan yleisin Garandin pistin 10 tuuman terällä ja M7 tupella, näitä tehtiin pelkästään sodan aikana kolme miljoonaa kappaletta ja lyhyen aikaa myös Korean sodan aikana
• M5 pistin M8 tai M8A1 resiinitupella, M3 taisteluveitsen 6,75 tuuman ohut veitsimäinen terä, tehtiin Korean sodan johdosta ja sen aikana, terä periytyi M14 kiväärin M6-pistimeen ja tästä M16-kiväärin M7 pistimeen, näissä tuppi pysyi samana (eli M8A1, joka on siis toisen maailmansodan ajalta)

Rintamalla

M1-kivääri antoi Yhdysvaltojen kenttäarmeijan sotilaille merkittävän etulyöntiaseman varsinkin tulivoimassa, suhteessa pääasiassa pulttilukkokiväärejä käyttävään viholliseen. Toisen maailmansodan taistelukentillä Yhdysvaltojen viholliset Saksa, Italia ja Japani käyttivät yksittäisen taistelijan perusaseena pääasiassa pulttilukkoisia kertalatauskivääreitä. Yhdysvaltalainen kenraali George S. Patton sanoikin M1-kiväärin olevan ”suurin parannus taistelukentällä koskaan”. Yhdysvaltalaiset pitävätkin M1-kivääriä toisen maailmansodan parhaana kiväärinä, ehkäpä ihan syystäkin.

M1 Garand lisäsi jalkaväen ryhmän tulivoimaa, mutta amerikkalaisilta puuttui tulivoimainen ryhmän tukiase, jolloin amerikkalaisen (kuten muidenkin maiden) ryhmän tuliteho jäi selvästi jälkeen saksalaisen ryhmän tulivoimasta. Saksalaiset eivät kärsineet tästä, koska tulivoima perustui konekivääriin ja yksittäisen kiväärin puuttuminen ei juuri vaikuttanut erityisesti puolustuksessa. Tämä on pitkälti se syy, miksi saksalaiset saattoivat tavattoman vähin voimin puolustautua tehokkaasti, huomattavasti suurempaa joukkoa vastaan hyvissä olosuhteissa.

Britannian armeija piti M1-kivääriä yhtenä vaihtoehtona korvaamaan kenttäarmeijan perusaseen Lee-Enfield No. 1 Mk III -pulttilukkokiväärit. Ajatuksesta kuitenkin luovuttiin, kun testeissä havaittiin, ettei M1-kivääri ole riittävän luotettava taistelukentän mutaisissa olosuhteissa.

M1 Garand –kivääri ladataan kahdeksan patruuna patruunasiteen avulla, painamalla patruunat makasiiniin päältä päin. Kun siteellinen patruunoita oli ammuttu loppuun, heitti mekanismi siteen ulos makasiinista, päästäen terävän ”metallisen kilahduksen”. On väitetty, että juuri tämä kilahdus kertoi viholliselle, milloin taistelijan oli ladattava ase, jolloin vihollinen pystyi vaaratta käyttämään taukoa hyväkseen. Tosi asiassa taistelukentällä on kyllä muutakin tekemistä kuin kuunnella yksittäisen taistelijan aseen ääniä, jos niitä edes on mahdollista taistelukentän melussa kuulla. Puhumattakaan, että sitä voisi hyväksi käyttää, sillä on epätodennäköistä, että kaikki lataisivat asettaan samaan aikaan.

Korean sota

Kun sota Korean niemimaalla alkoi, otettiin Yhdysvalloissa vanhat M1-kiväärit varastoista ja aseistettiin Koreaan lähtevä jalkaväki niillä. Samalla U.S. Ordnance Dept. laittoi M1-kiväärit uudelleen tuotantoon. Springfield Armory laittoi M1-tuotannon uudelleen pystyyn mahdollisimman nopeasti. 15.6.1951 U.S. Ordnance Dept. tilasi International Harvester Company (IHC) Evansvillen tehtaalta 100 000 M1-kivääriä. Evansvillen tehdas joka oli aiemmin valmistanut P-47 Thunderbolt hävittäjiä, aloitti nyt M1-kiväärien tuotannon joulukuussa 1952. IHC:llä oli alkuun tuntuvia ongelmia tuotannon aloittamisessa. Huhtikuussa 1952 myös Harrington & Richardson Arms Co sai tilauksen valmistaa 100 000 M1-kivääriä.

Vietnamin sota

M1 Garand –kivääriä käytettiin laajalti vielä Vietnamin sodan aikanakin. !960-luvun lopulla Etelä-Vietnamin armeijalla oli käytössään näitä kivääreitä. Yhdysvaltojen joukot oli tässä vaiheessa jo saaneet uudet M16 –rynnäkkökiväärit käyttöönsä, kaikkine ”lastentauteineen”.

Tuotanto

M1 Garand kiväärin tuotanto aloitettiin elokuun alussa 1937 Springfield Armory -asetehtaalla. M1-kivääreitä valmistettiin kaasuloukkumekanismilla aina kesäkuuhun 1940 asti. Tuolloin toimintaperiaatteesta luovuttiin sen epäluotettavuuden vuoksi ja tilalle otettiin tavallinen kaasuporttimekanismi. Tähän mennessä oli ehditty valmistaa noin 46 000 kivääriä. Nyt suurin osa näistä aseista muutettiin kaasuporttimekanismia käyttäväksi.

Asetta valmistettiin Springfield Armory ja Winchester Repeating Arms Company asetehtaiden toimesta toisen maailmansodan loppuun mennessä kaikkiaan 4 040 802 kpl. Toisen maailmansodan aikana yhden aseen valmistuskustannukset olivat noin 85 dollaria.

1950-luvulla aloitettiin uuden mallisen Garand-kiväärin valmistus ja sitä jatkettiin vuoteen 1957. Valmistamiseen ottivat tuolloin osaa myös International Harvester ja Harrington & Richardson asetehtaat. Kun asemallin koko tuotanto lasketaan yhteen vuosien 1936–1957 väliltä, saadaan kokonaistuotannoksi 5 468 772 kpl.

BM-59

Italialainen Beretta asekonserni valmisti modernisoitua versiota M1 Garand -kivääristä Yhdysvaltojen avustuksella vuodesta 1959 alkaen kaliiperissa .308 Win, mallimerkinnällä BM-59. BM-59 on samalla M1 Garand –kiväärin viimeinen ja modernein versio. Se oli Italian armeijan käytössä aina 1990-luvulle asti.

Tuotantomäärät vuosittain

M1 Garand -kiväärejä valmistettiin Yhdysvalloissa seuraavien asetehtaiden toimesta; Springfield Armory, Winchester, International Harvest ja Harrington & Richardson. Springfield valmisti noin 2,5 miljoonaa kivääri, Winchester noin 2,5 miljoonaa kivääriä, International Harvest yli 537 000 kivääriä ja Harrington 6 Richardson 446 000 kpl.

Springfield

• 1937, 1 034 kpl
• 1938, 5 938 kpl
• 1939, 16 595 kpl
• 1940, 145 506 kpl
• 1941, 260 738 kpl
• 1942, 660 499 kpl
• 1943, 1 329 881 kpl
• 1944, 938 968 kpl
• 1945, 528 922 kpl

Winchester

• 1941, 137 960 kpl
• 1942, 1 128 542 kpl
• 1943, 1 098 140 kpl
• 1944, 168 600 kpl

Nykypäivänä

Ase on Yhdysvalloissa erittäin suosittu etenkin asekeräilijöiden keskuudessa. Sitä käytettään myös erilaisissa perinneammunnoissa.

M14

M1 Garandin seuraaja oli tavallaan ’upgraded’ Garand eli M14, jonka syrjäytti 60-luvulla M21, joka on edelleen myös Yhdysvalloissa palveluskäytössä (Navy, seremoniat ja M21 tarkkuuskivääri).