Gewehr Sprenggranate 30

Yleistä

Kiväärisirpalekranaatti 30:n (Gew.Sprng.Gr.30) valmistus aloitettiin Saksassa vuoden 1942 helmikuussa. Alkuun kranaatin ballistinen kärki (iskusytytin) ja peräkappale valmistettiin alumiinista. Tästä kuitenkin luovuttiin alumiinin puutteen vuoksi (ilm. 17.5.1942) ja kärkiosa valmistettiin jatkossa teräksestä, peräkappale ja kärkiosan laukaisinnuppi valmistettiin bakeliitista. 15.8.1944 siirryttiin valmistamaan pelkistettyä mallia, jossa ei ollut itsetuhomekanismia eikä käsikranaatti-toiminnallisuutta.

Rakenne ja toiminta

Kiväärisirpalekranaatti 30:n pituus on 142,3 mm, halkaisija 29,6 mm ja paino 255 g, josta räjähdysaineen (Penthrite-Wax eli nitropentan) osuus 31 g. Kranaatin maksimi kantama on noin 240–280 metriä ja lähtönopeus (Vo) on noin 50 m/s.

Kiväärisirpalekranaatista oli olemassa viisi eri versiota. Kaikki versiot olivat ulkoisesti hyvin saman näköisiä, erot olivat lähinnä valmistusmateriaaleissa ja kranaatin sisustan toiminnallisuudessa. Kranaatin eri versiot olivat seuraavat;

• 1. alumiini osilla varustettu kranaatti (sytytin ja peräkappale)
• 2. bakeliitti peräkappale ja terässytytin, kiväärikranaatti, käsikranaatti- ja itsetuhotoiminnot
• 3. kiväärikranaatti ja käsikranaattitoiminnot
• 4. alumiini osat ja vain kiväärikranaattitoiminto
• 5. bakeliitti ja teräsosat ja vain kiväärikranaattitoiminto

Kun kranaatti ammutaan kohteeseen, tarkoitus on, että sen kärjessä olevan iskusytyttimen (Aufschhlagzünder AZ 5071 St.) iskuri lyö nallipiikin nallimassaan ja sytyttää kranaatin pääpanoksen (hauptladung). Jos kranaatti ei jostakin syystä osu maaliinsa ja se tulee maahaan niin, ettei kärkisytytin reagoi, on kranaatissa 11 sekunnin viiveellä toimiva itsetuhomekanismi.

Kiväärikranaattia voitiin käyttää myös käsikranaattina. Käsikranaattitoiminto aktivoidaan kiertämällä bakeliitista valmistettu peräkappale irti ja vetämällä sitä alaspäin kranaatin suuntaisesti (toiminto on samankaltainen kuin varsikäsikranaatissa). Tällöin kitkan vaikutukseen perustuva pohjasytytin reagoi ja aktivoi pääpanoksen 4,5 sekunnin viiveen jälkeen.

Toisen maailmansodan loppupuolella Saksan resurssit vähenivät ja ilmeni tarve yksinkertaistaa ja nopeuttaa tuotantoa. 15.8.1944 kiväärikranaatin valmistusta yksinkertaistettiinkin, jolloin luovuttiin käsikranaattitoiminnallisuudesta ja itsetuhomekanismista.

Kranaatin ballistinen kärki on väritykseltään musta, runkosylinteri puolestaan keltainen ja bakeliitista valmistetut osat (ballistisen kärjen päähän sijoitettu laukaisinnuppi ja peräkappale) ovat väriltään tumman ruskeita.

Etiketin koodien selitykset:

• sytytin, Zdr.-1942 wa, valmistettiin Hugo Schneider AG:n Leipzigin tehtaalla
• päälataus (hauptladung), merkintä Sprgldg.-1942, valmistaja dmz, Gesellschaft zür Verwerfung chemischer Erzeugnisse GmbH, Doemitz
• kranaatin runko, Hülle-1942 wg, HASAG, Hugo Schneider AG, Altenburgin tehdas
• ballistinen kärki/kärkisytytin, Drallkappe-1942 wa, HASAG, Hugo Schneider AG, Leipzigin tehdas ja jmh eli Heinrich Kopp, Inh. Theodor Simoneit, Sonnebergin tehdas
• kartussi, Kartuschen-1942 aux, Polte-Werk Magdeburgissa

Tuotanto

Sirpalekranaatteja valmistettiin vuosina 1942–1945 kaikkiaan 23 808 900 kappaletta. Lukumäärä kattaa kaikki Sprenggranate 30 variaatiot ja Grosse Gewehr Sprenggranaten tuotannon. Valmistetuista kranaateista käytettiin sodan aikana 18 273 600 kpl.

Kiväärikranaatteja ja niiden osia valmistivat ainakin Polte-Werke Arnstadtissa, valmistuskoodilla AUZ, HASAG Hugo Schneider AG Leipzigissä ja Altenburgissa, Gesellschaft zür Verwerfung chemischer Erzeugnisse GmbH Doemitzissa, Heinrich Kopp Sonnebergissä ja Rheinische-Westfaelische Sprengstoff AG Stadelnissa, sekä erään tiedon mukaan Bergmann & Co Berliinissä.