Keisarillinen Venäjä järjesti asesuunnittelukilpailun vanhan Berdan-kiväärin korvaamiseksi.
Kilpailun voitti kapteeni Sergei Ivanovich Mosinin pulttilukkoinen Mosin-Nagant m/1891 (Винтовка
Мосина), jonka kaliiperi oli 7.62x54R. Aseesta tuli puna-armeijan palvelusase vuonna 1891. Aseen
hieman erikoinen nimitys "kolmen linjan kivääri" (Трёхлинейная винтовка), tulee aseen kaliiperista.
Vanhan Venäjän vallan aikaisen pituusmittayksikön kolme linjanmittaa on kolme tuuman kymmenystä,
eli 2,54 mm / 10 x 3 = 7.62 mm.
Tuotanto
Mosin-Nagant M1891 -kivääriä valmistettiin Venäjällä kolmessa tehtaassa; Tula, Izhevsk ja
Siestarjoki. Aseiden valmistusta varten tehtaille hankittiin uudet koneet Englannista, Ranskasta,
Belgiasta ja Sveitsistä.
Kiväärin valmistus aloitettiin Tulan tehtaalla vuonna 1892. Saman vuoden aikana valmistui
ensimmäinen erä, 1 439 asetta. Vuonna 1893 tuotanto nousi 193 323 aseeseen. Vuoteen 1896 mennessä
oli kolme tehdasta valmistanut kaikkiaan 1 470 470 kivääriä. Tämän alkupyrähdyksen jälkeen tuotantoa
hieman jarruteltiin ja vuoteen 1905 mennessä oli valmistettu 1 869 305 kivääriä.
Ranskalainen Chatellerault-tehdas valmisti vuosina 1893–1895 pähkinäpuisella tukilla
varustettuna 503 539 kivääriä. Nämä aseet toimitettiin Venäjän tsaarin armeijalle.
Tämän vaiheen jälkeen vuosina 1907–1910 suunniteltiin aseeseen lukuisia muutoksia. Muutoksista
huolimatta ase säilytti entisen nimensä. Venäjän armeijan suorittamien asehuoltojen yhteydessä
vanhat aseet muutettiin vuoden 1910 mallin mukaisiksi. Tästä johtuen vuosina 1892–1910
valmistettuja aseita on alkuperäisessä kuosissa vähän.
Ensimmäisen maailmansodan alkaessa Venäjän armeijalla oli 4 652 000 Mosin-Nagant M1891 -kivääriä.
Tuotantoa kiihdytettiin jälleen asepulan vuoksi sodan aikana seuraavasti;
1914, 278 000 kpl
1915, 860 000 kpl
1916, 1 321 000 kpl
1917, 1 120 000 kpl
Lisäksi venäläiset saivat sodan aikana Yhdysvalloissa valmistettuja Mosin-Nagant kivääreitä.
Yhdysvaltalaiset asetehtaat Remington Armory ja New England Westinghouse valmistivat kivääriä
vuosina 1915–1917. Nämä aseet on poikkeuksetta varustettu pähkinäpuisella tukilla. Tsaarin armeijan noin kahden miljoonan aseen tilauksesta ehti toimitaa Westinghouse 225 260 kivääriä ja Remington 131 400 kivääriä, eli yhteensä 356 660 kpl. Mosin-Nagant M1891 oli
ensimmäisen maailmansodan aikana eniten valmistettu kiväärimalli.
Sodan jälkeen Tulan, Izhevskin ja Siestarjoen tehtaat jatkoivat M1891-kiväärin valmistusta, tosin nyt
neuvostovallan alaisuudessa. Asetta valmistettiin aina vuoteen 1931 asti, kunnes Mosin-Nagant M1891-30
syrjäytti sen.
Piippu
Mosin-Nagant M1891 -kiväärin piippu on 800 mm pitkä, josta rihlattua osuutta 745 mm. Piipun sisällä
on neljä oikeakätistä 0,145 mm korkeaa rihlapalkkia. rihlannousu on 240 mm, joten rihlat tekevät
kolme kierrosta piipun mitalla (tästä nimitys kolmen linjan kivääri). Piipun ulkomuoto on eteenpäin
oheneva kartio.
Takatähtäin
Aseen takatähtäimenä on ns. porras-kehystähtäin. Tähtäimen kohdistusalue on 300–2275 m. Tähtäimen
rungon vasemmalla puolella on tähtäin asetusten portaittaiset merkinnät (4, 6, 8, 10 ja 12). Lukemat
tarkoittavat satoja arsinoita (1 arsina = 71,12 cm). Tähtäimen oikealla puolella merkinnät
(3, 4, 5 1/2, 7 ja 8 1/2) jotka tarkoittavat satoja metrejä. Kun aseella ammutaan kauemmaksi kuin
850 metriä, nostetaan tähtäintanko pystyasentoon.
Mosin-Nagant M1891
Suomen itsenäistyttyä vuonna 1918, jäi maahamme venäläisiltä joukoilta paljon aseita. Mosin-Nagant
M1891 -kiväärejä oli vapaussodan jälkeen armeijan ja suojeluskuntien varastoilla kaikkiaan 179 775 kpl.
Suomalaiset myös ostivat suuren määrän M1891-kivääreitä, sieltä mistä vain voivat. Samalla ostettiin
paljon varaosia. Aseita ostettiin ulkomailta eri vuosina seuraavasti;
1924, Puola, 2 150 kpl
1926, Italia, 40 000 kpl
1928, Romania, 5 000 kpl
1928, Tšekkoslovakia, 8 000 kpl
1928, Ranska, 2 200 kpl
1930, Saksa, 4 200 kpl
1934, Saksa, 26 300 kpl
1936, Tšekkoslovakia, 11 000 kpl
1936, Unkari, 4 600 kpl
1936, Puola, 2 900 kpl
1939, Jugoslavia, 56 500 kpl
1940, Unkari, 300 kpl
1941, Bulgaria, 12 300 kpl
Suojeluskuntien käytössä olleiden kiväärien piiput alkoivat olla jo 1920-luvun alkupuolella huonossa
kunnossa. Kuluneet piiput päätettiin uusia ja niitä tilattiin sveitsiläiseltä SIG-tehtaalta ja
saksalaiselta Venus-asetehtaalta.