AK-47

Yleistä

Neuvostoliitossa järjestettiin vuonna 1945 kilpailu, uuden aseen suunnittelemiseksi. Tarkoituksena oli kehittää ase joka olisi kevyt, yksinkertainen ja varmatoiminen. Sillä tuli voida ampuma kerta- ja sarjatulta. Suunnittelukilpailun voitti lopulta Mihail Kalašnikovin kehittämä ase, joka oikeastaan oli kymmenien ihmisten työn tulos.

Aseeseen tehtiin vielä parannuksia, lähinnä sen massatuotantoon ottamisen vuoksi. Ase hyväksyttiin palvelusaseeksi 18.6.1949 ja otettiin massatuotantoon samana vuonna nimikkeellä Avtomat Kalašnikova obrazetza 1947g (länsimaissa asetta kutsuttiin nimellä AK-47). AK-47:sta tuli Neuvostoliiton armeijan palvelusase. Se säilyi pääpalvelusaseena aina 1980-luvulle asti, kunnes uusi 5.45x39 -kaliiperinen AK-74 –rynnäkkökivääri syrjäytti sen.

AK-47 –rynnäkkökivääri on tai on ollut käytössä ympäri maailman yli 45 eri maan asevoimien käytössä. Se on ollut mukana kaikissa suurissa taisteluissa vuoden 1949 jälkeen, tähän päivään asti.

Uusi ase, AK-47 muistuttaa saksalaista StG 44 –rynnäkkökivääriä, mutta Kalašnikov kiistää asian. Aseessa on kyllä ulkoisesti samoja piirteitä, mutta koneistojen rakenne on täysin erilainen. AK-47 –rynnäkkökiväärin käyttämä patruuna M1943 (7.62x39), on kehitetty saksalaisen 7.92mm Kurz patruunan pohjalta, alun perin SKS –kiväärin ampumatarvikkeeksi.

Versiot

AK-47 tyyppi I (ven. AK-49) valmistettiin vuosina 1947–1951. Parannetun version AK-47 tyyppi II valmistus aloitettiin jo vuonna 1949. Muutoksia edelliseen versioon oli lähinnä laatikon ja aseen takatukin kiinnityksessä. Myös aseen laatikon valmistuksessa siirryttiin kalliimpaan ja samalla hitaampaan koneistusmenetelmään, näin saavutettiin parempi lopputulos.

AK-47 tyyppi III valmistus aloitettiin vuonna 1954. Siinä oli vanerista valmistettu takatukki. Tukin ja laatikon välistä kiinnitystapaa oli myös jälleen uudistettu yksinkertaisemmaksi. Sen metallisosien pintakäsittelynä oli sinistetty mattapinta. Myös valmistusvuoden merkitsemisestä oli luovuttu.

AK-47 tyyppi III –rynnäkkökivääristä kehitettiin taittoperäinen versio, jonka nimike on AKS-47. Taittoperä on kuin kopio saksalaisesta MP 40 –konepistoolin taittoperästä, vain perälevyn muoto on hieman erilainen.

AKM

Vuonna 1959 tuotantoon otettiin uudistettu AK-47, nimeltä AKM (Avtomat Kalshnikova Modernizirovannyj) eli modernisoitu versio AK-47 –rynnäkkökivääristä. Aseen laatikko valmistettiin teräslevystä, koneistamisen sijaan. Pistin ja sen lukitussysteemi oli uudistettu ja metallilipas oli korvattu muovisella. Myös aseen puinen pistoolikahva oli korvattu fenolimuovista valmistetulla kahvalla. Uudistusten myötä myös aseen paino tippui noin 600 grammaa.

Toiminta

Ase on kaasumäntätoiminen, pyörähtävällä lukolla toimiva puoliautomaattista kertatulta ja sarjatulta ampuma ase. Aseen piipun sisäpinta on kovakromattu, mikä tekee siitä kestävän ja hieman helpommin huollettavan.

Tuotanto

Tulan asetehdas valmisti AK-47:n ns. esisarjan, jonka jälkeen tuotanto jaettiin kolmelle asetehtaalle. AK-47 osia valmisti aluksi Izhmash asetehdas (tehdas nro 74) ja Izmekh-asetehdas (tehdas nro 622). Aseen kokoamisesta vastasi Ishevsk-asetehdas (nro 524). Vuonna 1949 aseen tuotanto keskitettiin kokonaan Izhmash-asetehtaalle.

• AK-47 I, 1947–1951
• AK-47 II, 1949–1954
• AK-47 III, 1954–1959

Asetta on valmistettu Venäjällä, Kiinassa sekä useissa muissakin maissa yli 100 miljoonaa kappaletta. Suuresta valmistusmäärästä johtuen AK-47 ja sen kopiot ovat yhä edelleen maailman yleisin ampuma-ase.

AK-47 tyyppi III oli ensimmäinen AK-47 malli, jota valmistettiin lisenssillä Neuvostoliiton ulkopuolella. Puola ja Kiina aloittivat valmistuksen vuonna 1956 ja Unkari vuonna 1958. Vuonna 1959 valmistajien joukkoon liittyivät vielä Bulgaria ja Itä-Saksa. Jugoslavia aloitti oman tuotantonsa vuonna 1964. Puolalaisten valmistama PMKM-rynnäkkökivääri on ehkäpä tarkin kopio AK-47 –rynnäkkökivääristä.

Hugo Schmeisser Izhevkissä

StG 44 -rynnäkkökiväärin suunnitellut saksalainen asesuunnittelija Hugo Schmeisser jäi puna-armeijan vangiksi vuonna 1945. Hänet siirrettiin Neuvostoliittoon Izhevskin asetehtaalle. Izhevkissä oli käynnissä asesuunnittelija Kalashnikovin projekti uuden rynnäkkökiväärin kehittämiseksi. On mahdollista, että Hugo Schmeisser joutui avustamaan AK-47 -rynnäkkökiväärin ongelmien ratkomisessa, mutta Neuvostoliitto ei ole antanut mitään tietoja Schmeisserin Izhevkissä tekemästä työstä. Mutta vaikuttaisi erikoiselta, jos johtavan saksalaisen rynnäkkökivääri suunnittelijan tietoja ja taitoja ei olisi hyödynnetty.

AK-74

Uusi venäläinen rynnäkkökivääri AK-74, kaliiperissa 5.45x39 mm otettiin tuotantoon vuonna 1974. Tämä uusi ase käytti uutta M74-patruunaa (5.34x39m mm), joka oli periaatteessa vastaveto Vietnamin sotaa käyvän Yhdysvaltojen armeijan M16-rynnäkkökiväärille (kaliiperi 5.56x45 mm). AK-74 havaittiin luotettavaksi ja tarkaksi aseeksi Afganistanin sodan aikana. M. Kalašnikovin itse ei ole ollut kovin innostunut uudesta kaliiperista, eivätkä monet niistä maista, jotka ovat aiemmin käyttäneet hyväksi havaittua AK-47 –rynnäkkökivääriä, tai siitä tehtyä ns. klooni-asetta.

Norinco 56

Kiinalaisen Norinco 56 -rynnäkkökiväärin suunnittelun pohjana on ollut venäläinen, erittäin kuuluisa rynnäkkökivääri AK-47. Norinco 56:sta on valmistettu toinenkin, lähinnä Yhdysvaltojen siviilimarkkinoille suunnattu malli Type 84S, joka on pesitetty 5.56x45mm NATO -patruunalle, muuten ase on samanlainen kuin Norinco 56S, joka on 7.62x39 -kaliiperinen, myös siviilimarkkinoille suunnattu puoliautomaattikivääri.

Norinco 56:n toimintaperiaate on täsmälleen sama kuin venäläisen AK-47 ja suomalaisen 762 RK 62 -rynnäkkökivääreidenkin. Puoliautomaattisessa aseessa ei ole sarjatulen ampumista mahdollistavia osia. » lue lisää

Itä-Saksa

Itä-Saksassa valmistettiin AK-47 kopioita (7.62 MPi-K = 7.62 Maschinenpistole K) lisenssillä vuodesta 1959 alkaen. Aseiden piiput valmistettiin VEB Ernst Thälmann werk –tehtaalla Suhlissa ja aseiden kokoonpano suoritettiin Spezialwekzeug und Hydraulik GmbH tehtaassa Wiesassa. Suomi osti näitä aseita Itä-Saksan armeijan varastoista vuosina 1991–1994.