Neuvostoliittolainen asesuunnittelija Mikhail Vladimirovich Margolin (Михаил Владимирович Марголин)
suunnitteli Margolin puoliautomaattisen pienoispistoolin vuosina 1946–1948. Ase oli suunniteltu
vakiopistooliksi, eli tarkkuusammuntapistoolisi 25 metrin matkalta. Ase on tarkkakäyntinen, selkeät
tähtäimet, yksinkertainen rakenteeltaan ja edullinen valmistaa.
MCM Margolin
Poikkeuksellista MCM Margolin pistoolissa on, että sen suunnittelija Mikhail Margolin oli sokea. Hän
haavoittui vuonna 1922 Venäjän sisällissodan melskeessä, saaden luodin päähänsä. Hän selvisi muuten
hyvin, mutta näkökyky meni loppu iäksi. Tämän jälkeen hänen harrastuksensa tekniikka ja aseet muuttuivat
suorastaan pakkomielteeksi. Hän aloitti tekemällä pieniä parannuksia jo kehitettyihin käsiaseisiin ja
jatkoi työtään kunnes jo suunnitteli omia asemalleja mm. ТКБ-205 –pistoolin, joka käytti 9mm PP-39
patruunaa. Lopulta hän suunnitteli vuosina 1946–1948, Margolin-vakiopistoolin.
Margolin vakiopistooli sai kansainvälistä huomiota 36. ammunnan maailmanmestaruuskisoissa Venezuelan
Caracasissa. Siellä Nikolai Kalinichenko saavutti 60 laukauksella tuloksen 584, tehden uuden maailmanennätyksen.
Lisäksi Zybelin voitti MC-1 Margolin pistoolilla vakiopistooliammunnan kultamitalin.
MCM Margolin pistooli on hieman yllättäen nähty myös Georg Lucasin Hollywood elokuvassa Star Wars, Carrie
Fisherin (roolihahmo Leia) käsissä.
Versiot
Margolin-vakiopistoolista on valmistettu muutamia hieman toisistaan poikkeavia versioita;
Baikal tuotemerkin alla Izhevskin tehtaalla valmistettu Baikal Margo, on lyhytpiippuinen versio aseesta.
Sen piipun pituus on 98 mm ja se tarkoitettu ampumaharjoitteluun ja itsepuolustusaseeksi (Self-Defence).
Aseeseen on saatavilla seitsemän patruunan ja 10 patruunan lippaita. Aseen tähtäimet ovat kiinteät, eikä
siinä ole varmistinta.
Asetta ovat käyttäneet venäläisen turva-alan henkilöt ja jopa agentit. Se on ollut heidän ns. Virallinen
lyhyt ase. Ase on tarkoitettu lyhyille ampumaetäisyyksille, luokkaa 5–10 metriä. Läheltä ammuttaessa
osutaan varmasti kohteeseen.
Rakenne
Aseessa on 130 mm pitkä, suhteellisen ohut ja sammalla keveä piippu. Tästä johtuen on aseeseen saatavilla
erillinen piippupaino, vakauttamaa kevyttä asetta. Aseen metalliosat on pintakäsitelty sinistämällä. Aseessa
on säädettävät etu- ja takatähtäimet, jotka on malliltaan hieman korkeahkot.
Kahvalevyjä on valmistettu bakeliitista ja puusta. Puusta valmistetut kahvalevyt ovat yleensä säädettävät,
kilpakäyttöön tarkoitetut ja erittäin hyvin käteen sopivat.
Margolin pistooleihin valmistettiin runsaasti varaosia ja niitä on yhä edelleen saatavilla. Ase on rakenteellisesti
yksinkertainen ja siinä vain 42 osaa.
Tekniset tiedot
MCM
MCM-K
-
pituus
245 mm
193 mm
-
kaliiperi
.22 LR
.22 LR
-
piipun pituus
130/152 mm
98 mm
-
rihlapalkit
6 oik.
-
-
paino
910 g
900 g
-
lipas
5–6 patr.
7 patr.
Tuotanto
Margolin-vakiopistoolia on valmistettu Neuvostoliitossa ja myöhemmin Venäjän federaatiossa, Izhevksissä FGUP
(Izhevsky Mekhanichesky Zavod) nimisellä asetehtaalla vuodesta 1950 alkaen.
Vuonna 1970 lopetettiin kaikkien vanhojen Margolin .22 Short kaliiperisten mallien (MC, MC-1 ja MCU) valmistus.
Tilalle tuotantoon tuli malli MCM, kaliiperissa .22 LR. Aseen tuotanto lopetettiin joskus 2000-luvun alkupuolen
tienoilla.
Asetta on valmistettu pieniä määriä lisenssillä Kiinassa. Tämä ase kulkee siellä nimellä PS-01. Aseessa on
parannettu takatähtäimen säätöä.
Valmistajat merkinnät (MCM Margolin)
MCM Margolin pistoolin rungon vasemmalla sivulle on lyöty seuraavat merkinnät; kaliiperimerkintä: .22 LR,
tyyppimerkintä: MCM, sarjanumeron kolme viimeistä numeroa ja lisäksi Suomeen tuotuihin aseisiin on lyöty
Suomen asetarkastuskeskuksen leijonanpää leima kaliiperimerkinnän ja tyyppimerkinnän väliin (leima löytyy
usein myös piipun päältä vuosiluvun kahden viimeisen numeron kanssa). Aseen täydellinen sarjanumero on
lyöty patruunapesän vasemmalle sivulle.
Aseen rungon oikealla sivulla on joissakin MCM Margolin pistooleissa aseissa merkintä MADE IN USSR ja VOSTOK. L
isäksi valmistajan nuolileima on lyöty patruunapesän päälle. Jos aseessa on bakeliitista valmistetut kahvalevyt,
on valmistajan nuolileima (Izhevsk) myös niissä.
Merkinnät aseen luistissa
Suomessa
Tiettävästi Suomeen on ostettu MCM Margolin pistooleja aikojen saatossa suhteellisen paljon. Syynä on ollut
tarkka ase ja halpa hinta. Ase on ollut erittäin suosittu mm. Loukkupyytäjien käyttämänä lopetusaseena, mutta
nykyinen aselaki ei enää asetta siihen käyttötarkoitukseen hyväksy.
Suomessa Margolin pistoolien maahantuojana toimi Hjorth, mutta maahantuonti tuotannosta vedetyltä aseelta on
luonnollisesti jo lakannut. Vuonna 1976 aseen hinta Suomessa oli 575 mk ja vuonna 1980 jo 933 mk.
Lähdeluettelo
Margolin käyttöohjekirja, 1952
Margolin käyttöohjekirja, 1959
MCM Margolin käyttöohjekirja, 1976
The Blind Gun Designer – The Genius of Mikhail Margolin, url: http://www.nfb.org, 16.12.2016
The Margolin Target Pistols, url: http://www.russianrevolvers.com, 16.12.2016
The Vostok Margolin .22 LR, url: http://www.guns.com. 16.12.2016