Spandau Waffenwerke
Yleistä
Spandau oli linnoitus sijaitsee (Zitadelle Spandau) Berliinin ulkopuolella.
Vuonna 1733 osa kuninkaallisesta Postdamin asetehtaasta siirrettiin Spandauhun.
Vuoteen 1853 tehdas toimi Preussin hallituksen komennossa. Postdamin tehdas suljettiin
lopullisesti vuonna 1856 ja aseiden valmistus, kehitys ja testitoiminta keskitettiin
Spandauhun. Vuonna 1916 Spandaussa toimi kolme erillistä tehdasta, Artilleriewerkstatt
Süd, Artilleriewerkstatt Nord ja Gewehrfabrik.
Spandaussa valmistettiin pistoolien ja kiväärien lisäksi patruunoita, tykistön ammuksia,
ruuteja ja muita räjähteitä. Siellä korjattiin erilaisia käsiaseita ja tykkejä.
Ensimmäinen maailmansota
Ensimmäisen maailmansodan aikana Spandau valmisti Mauser 98 -kivääreitä. Spandau
siirtyi vuonna 1917 valmistamaan pääasiassa MG08-konekiväärejä, jolloin Mauser 98
tuotantoa asteittain vähennettiin. Spandaun valmistamista osista myös koottiin
aseita muualla, kuten Hannoverissa, Danzigissa ja Oberndorfissa (Mauser-Werke).
Spandaussa valmistettiin vuosina 1917–1918 noin 200 Parabellum-pistoolia.
Amerikkalaisten keräilijöiden tutkimusten perusteella aseet on kuitenkin koottu
tyypillisistä Erfurtin valmistamista osista. Spandaun kasaamat Parabellumit varustettiin
tekstillä "SPANDAU"; jonka päällä oli kruunumerkki. Spandaun kasaamat aseet ovat pienen valmistusmäärän vuoksi todella harvinaisia. Lisäksi DWM:n valmistamat Parabellum pistoolit tarkastettiin Spandaun asetarkastajien toimesta.
Sodan jälkeen Spandaun asetehtaan toiminta lakkautettiin ja osa koneista vietiin
Tšekkoslovakiaan ja Belgiaan.
Gustav Genschow & Co (Geco) & Gustloff Werke
Geco hankki omistukseensa Spandaun asetehtaan vuonna 1924, jolloin tehtaan uudeksi
nimeksi tuli Deutsche Werke AG. 1920-luvulla tehtaalla valmistettiin pienoiskivääreitä.
Toisen maailmansodan aikana valmistettiin myös Geco–leimattuja Mauser K98k -kiväärin
piippuja, Gecon Spandaun tehtaalla. Näitä piippuja on nähty ainakin Gecon silloisen
omistajan Gustloff-Werken ja myös J.P. Sauerin valmistamissa Mauser K98k –kivääreissä.
Spandaun asetehtaan toiminta päättyi toukokuussa 1945, toisen maailmansodan päätyttyä.
Spandaun aseet
Spandaun asetehdas on valmistanut tai ainakin kasannut seuraavia asemalleja;
- Mauser M1871 -kiväärejä
- Mauser 98 –kiväärejä
- MG08 -konekiväärejä
- Parabellum P08 –pistooleja
Lähdeluettelo
- The Luger Producers, Gehard Henrotin, 2001
- The K98k Rifle, Propaganda series vol. I, G. de Vries & B. J. Martens, 2005
- The German Sniper 1914–1945, Peter R. Senich, 1982
- The Mauser 98k rifle, url: http://www.mauser98k.internetdsl.pl, 18.8.2010
★ 6.10.2010 (✪ 15.12.2019)