7.92x57mm Mauser (8x57mm)

Yleistä

Vuonna 1888 keisarillisen Saksan armeija otti käyttöön sotilaskiväärin (Mauser 98), jonka kaliiperi oli 8x57I. Patruunassa käytetty luoti (O-luoti) oli halkaisijaltaan 8,08 mm. Vuonna 1905 patruuna suunniteltiin uudelleen teräväkärkiselle luodille sopivaksi. Patruunassa käytettävän luodin halkaisija oli 8,22 mm (.323”). Uuden patruunan nimeksi tuli 8x57JS. Kaliiperimerkinnässä ”J”-kirjain oli alun perin ”I” joka tuli Saksan kielen sanasta ”Infanteriegeschoβ” eli jalkaväenpatruuna. Kirjain ”S”-kirjain puolestaan tuli sanasta ”Spitzergeschoβ” eli teräväkärkinen luoti. Kaliiperin 7.92x57mm Mauser nimikkeitä on paljon, kuten viralliset SAAMI: 8x57mm ja 8mm Mauser sekä C.I.P: 8x57 IS. Epävirallisia nimikkeitä ovat 7.92 Mauser, 7.92mm Mauser, 7.92x57, 7.92x57mm, 8x57, 8x57 Mauser ja 8x57mm Mauser.

Kaliiperi 8x57 tuli kuuluisaksi ensimmäisen maailmansodan aikana. Satoja miljoonia patruunoita käytettiin sodan melskeessä miljoonissa Mauser 98 -kivääreissä. Patruunan uudempi versio 8x57JS puolestaan saavutti mainetta toisen maailmansodan aikana. Sitä käytettiin saksalaisen Mauser K98k -kiväärien sekä MG 34 ja MG 42 -konekiväärien ampumatarvikkeena. Toisen maailmansodan aikana patruunaa valmistettiin noin 10 375 miljoonaa kappaletta. Erään tiedon mukaan pelkästään vuonna 1944 olisi valmistettu jopa yli viisi miljardia 8x57JS -patruunaa. Patruunaa valmistetaan yhä edelleen useissa eri patruunatehtaissa; esim. Sako, Geco ja Sellier & Bellot.

Saksalaiset sotilaspatruunat (1888–1934)

Saksalaiset sotilaspatruunat (1935–1945)

Patrone Schweres Spitzgeschoss (Patrone s.S.)

7.92 mm s.S. -patruunatyypistä tuli vuonna 1934 Saksan Wehrmachtin standardi patruuna, jolloin vanhan S-patruunan valmistus lopetettiin. Patrone s.S. oli yleisin valmistetuista 7.92 mm patruunoista. Kaikista valmistetuista patruunoista noin 80–90 % oli tätä mallia. Pituus 80,6 mm, paino 27 g, ruutia 2,75–2,85 g (messinkihylsyssä 2,85 g ja teräshylsyssä 2,275 g) ja luoti 12.8 g.

Spitzgeschoss mit Eisenkern (Patrone S.m.E.)

Patrone S.m.E. kehitettiin vuonna 1940 s.S.-patruunan korvaajaksi. Tarkoituksena oli säästää lyijyä, joten S.m.E.-patruunaan oli kehitetty kartioperäinen rautasydänluoti. Patruunassa on siis panssaria läpäisevä 11,55 grammaa painava, 37,2 mm pitkä rautasydäminen luoti (semi-armor). Luodissa on rautasydämen ja tompakkisilatun teräsvaipan välissä ohut lyijykerros. Rautahylsyisissä patruunoissa ohut lakkakerros ja ohut vahakerros korroosiota vastaan. Patruunan tunnistamista varten nallikehä on lakattu sinisellä lakalla.

Vuosina 1944–1945 valmistetuissa S.m.E.-patruunoissa käytettiin myös sinkittyjä ja fosfatoituja teräsvaippoja. S.m.E.-patruunat pysyivät tuotannossa aivan toisen maailmansodan loppuun asti.

Spitzgeschoss mit Kern (Patrone S.m.K.)

S.m.K-panssaripatruunassa on terässydämellä varustettu luoti. Luodin peräosa on merkitty punaisella renkaalla. Luodin pituus 37,2 mm, paino 11,5 g, tuotantomäärä noin 8 % kaikista valmistetuista. Luoti läpäisi 100 metrin matkalta ammuttaessa, 90 asteen iskukulmalla 11 mm panssariterästä. S.m.K.-patruunoiden valmistusta supistettiin sodan lopulla.

Spitzgeschoss mit Kern Leuchtspur (Patrone S.m.K.L'spur)

Panssarivalojuovapatruuna, jonka panssariluodissa on terässydän. Luodin peräosa on merkitty punaisella renkaalla ja luodin kärki on maalattu mustaksi. Valojuovaversio S.m.K.-patruunasta, jonka valojuova aine paloi noin 800–900 metrin matkan. 1930-luvulla yleisin valojuovamassa paloväri oli punavihreä. Vuosina 1939–1943 yleisin väri oli keltainen, myöhemmin myös punainen ja oranssi. Saksalaiset kokeilivat myös valkoista ja vihreää väriä, valojuovamassan palovärinä. Panssarivalojuovapatruunan luoti kykeni läpäisemään 100 metrin matkalta ammuttuna, 90 asteen iskukulmalla 7,5 mm panssariterästä.

Patrone Phosphor mit Stahlkern (Patrone P.m.K.)

P.m.K.-patruuna kehitettiin vuonna 1934 lentokonekonekiväärien käyttöön. Panssarisytytyspatruunaan on kiinnitetty 10,15 grammaa painava ja 37,3 mm pitkä luoti, jossa palavana materiaalina valkoinen fosfori (0,5 g). Luoti oli tompakkisilattu kartioperäinen teräsvaippaluoti. Luodin lähtönopeus oli 830 m/s ja se läpäisi 100 matkalta ammuttaessa, 90 asteen iskukulmalla 6,5 mm panssariterästä. Patruunan tunnisteena käytettiin ainakin vielä vuonna 1937 sen kannan yli maalattua noin 5 mm levyistä punaista raitaa.

Spitzgeschoss mit Hart Kern (Patrone S.m.K.H.)

S.m.K.H.-panssaripatruuna kehitettiin vuonna 1935. Patruunaan on kiinnitetty panssariluoti, jossa on volframikarbidin ja koboltin yhdisteestä valmistettu sydän (paino 8,3 g). Luodin peräosa on merkitty punaisella renkaalla. Luodin pituus 28,2 mm, paino 12,5 g ja ruutiannos 3,6 g. Luoti kykeni läpäisemään n. 15–20 mm terästä 500 metrin matkalta ja noin 19 mm panssariterästä 100 metrin matkalta. Tuotantomäärä oli noin 1–2 % kaikista valmistetuista ja sitä sai käyttää vain erillisestä käskystä. Tuotanto lopetettiin vuoden 1942 lopulla volframin puutteen vuoksi. Toisen tiedon mukaan tuotanto lopetettiin maaliskuussa 1943. Nalli lakattiin punaiseksi tunnistamista varten. Vuodesta 1940 alkaen vain nallikehä maalattiin punaisella lakalla. Saman vuoden aikana aloitettiin käytäntö, jonka mukaan myös luoti värjättiin kokonaan mustaksi.

Leichtes Spitzgeschoss (Patrone l.S.)

L.S.-patruunassa on alumiiniluoti (5,5 g), lähtönopeus 900–925 m/s. Patruunan kantama on lyhyempi, kuin raskaamilla luodeilla verustetuilla patruunoilla. Käytettiin yleensä ilmapuolustuksessa. Tuotantomäärä oli noin 4–7 % kaikista valmistetuista.

Leichtes Spitzgeschoss Leuchtspur (Patrone I.S. L'spur)

Lentokonekonekiväärien harjoituspatruunaksi kehitettiin I.S. L’spur, kevytkärkisellä alumiini sydänluodilla varustettu patruuna. Luodin pituus on 37,2 mm ja paino 6,1 g. Harjoituskäyttöön tarkoitetun patruuna kantama oli tarkoituksella normaalia s.S.-patruunaa pienempi. Tuotantomäärä oli alle prosentti kaikista valmistetuista. Patruunan tunnistamista varten oli sen kannan yli vedetty 5 mm leveä vihreä lakkausraita.

Muita 7,92 mm patruunoita

Saksan ilmavoimilla (Luftwaffe) oli vielä oma nopea konekiväärin patruuna, paranneltu malli (verbessert). Jalkaväen oli kielletty käyttää sitä. Tarkka-ampujat kuitenkin tosinaan sitä käyttivät, parantaakseen aseen tehokasta kantamaa noin 150 metriä. Normaalisti tehokas kantama oli noin 800 metriä, tällä patruunalla noin 950 metriä. Patruunassa oli luoti, jonka paino oli 12,8 g (197 gr). Tehokas lataus tuotti luodille 840 m/s (2756 ft/s) nopeuden.

Patruunoista oli olemassa myös eri ilmasto-olosuhteisiin tarkoitetut mallinsa. Esimerkiksi sS 30/40 oli ns. talvipatruuna, toiminta taattiin aina -40 °C asti. Kuumiin, eli trooppisiin olosuhteisiin oli useita eri malleja, nämä patruunat saivat nimeensä "Trop" takaliitteen. Esimerkkinä mainittakoon s.S. - Trop, S.m.K. L'spur - Trop, P.m.K. - Trop ja B -Trop.

Läpäisykyky

Käytettäessä yleisintä 7.92x57-kaliiperista patruunaa (Patrone s.S.) on läpäisykyky erilaisilla kohteena olevilla materiaaleilla seuraava:

Toisen maailmansodan aikaiset kantamerkinnät

Toisen maailmansodan aikana saksalaisissa patruunatehtaissa lyötiin patruunoiden kantoihin neljä erilaista leimaa. Näin patruunan kanta on jaettavissa neljään "osaan", leimojen mukaan. Leimat ilmaisivat seuraavia asioita;

• klo 12; valmistajan ilmaiseva P-leima (ns. tehdasleima)
• klo 3; patruunamalli (hylsy)
• klo 6; valmistuserä (manufacturing lot)
• klo 9; vuosiluku (vuosiluvun kaksi viimeistä numeroa)

Patruunan kantaleimat: klo 12: P = tehtaan leima (koodi) klo 03: S = patruunamalli klo 06: 3 = valmistuserä klo 09: 40 = valmistusvuosi 1940

Kuparipinnoitteisten hylsyjen kannassa oli edellisestä merkitsemistavasta poiketen roomalaiset numerot. Lakatuissa rautahylsyissä puolestaan merkinnät "St" tai "St+".

Koska patruunatehtaita oli paljon, oli jokaiselle tehtaalle oltava oma tehdastunnus. Vaikka patruunan kannan merkitsemisestä oli selkeä ohje, oli eri tehtaiden tapa merkitä hylsyn kanta hieman kirjava.

Käyttäjämaat

Kaliiperin 7.92x57-patruunaa käytettiin ensimmäisen- ja toisen maailmansodan aikana yleisesti. Käyttäjämaita olivat; Saksa, Espanja, Ottomaanien valtakunta, Turkki, Iran, Kiina ja pienessä määrin Suomi. Sotien jälkeen kaliiperi on ollut suhteellisen yleinen lähinnä metsästyskäytössä.

Valmistajien ilmoittamia tietoja

Suomessa

Suomeen tuotiin jatkosodan jonkin verran 7.92x57-kaliiperin patruunoita, lähinnä maa- ja ilmavoimien aseita varten. Kaikkiaan vuosina 1941–1944 Suomeen tuotiin noin 11,8 miljoonaa 7,92 mm patruunaa.

7,92 mm -patruunoita käyttäviä aseita olivat Saksasta hankitut Mauser K98k -kiväärit (muutama sata asetta), lentokoneiden konekiväärit (Me-109 G, Do-17 ja Ju-88 kalusto) ja rynnäkkötykkien MG 34 -konekiväärit (jotka tosin vaihdettiin venäläisiin konekivääreihin). 7.92x57 -patruunoita laivattiin Suomeen Saksasta seuraavasti.

Suomen armeijan nimikkeet 7,92 mm patruunoille