×

MENU

Pistoolit (1890–1945) Pistoolit (1946–2020) Pienoispistoolit Taskupistoolit Kiväärit (1880–1945) Kiväärit (1946–1999 Kiväärit (2000–2020 Pienoiskiväärit Puoliautomaatit (1900–1945) Puoliautomaatit (1946–2020) Sarjatuliaseet (1900–1945) Sarjatuliaseet (1946–2020) Mustaruutiaseet Haulikot Yhdistelmäaseet Ampumatarvikkeet Arkisto Tähtäinkiikarit Äänenvaimentimet Muut varusteet Metsästysperinteet WW2 - raskaskalusto
Updates Sitemap Download Cookie Policy
WAFFENLAGER.NET
Firearms Website
  FI     EN

Konekivääri m/09-21


Yleistä

Englantilainen Sir Hiram S. Maxim kehitti vuonna 1885 vyösyöttöisen ja vesijäähdytteisen Maxim-konekiväärin. Vuosien 1892–1995 aikana S. Maxim paranteli konekivääriään ja muutti sen ampumaan savuttomalla ruudilla ladattuja patruunoita. Monien valmistajien joukossa, saksalainen DWM aloitti myös tämän konekiväärin valmistuksen ja möi niitä Venäjän keisarilliselle armeijalle. Venäläiset aloittivat kuitenkin pian oman tuotannon ja eversti Aleksandr A. Sokolov kehitti siihen pyöräalustan.

Venäjän armeijan konekiväärejä jäi suomalaisten käsiin vapaussodan jälkeen, erään arvion mukaan noin 600 kpl. Suomen armeijassa ei kuitenkaan pyöräalustasta pidetty, vaan sen tilalle alettiin 1920-luvun alussa kehittämään kolmijalkajalustaa, saksalaisen MG-09 -konekiväärin jalustan toimiessa esikuvana. Vuonna 1921 saatiin suunnittelun tuloksena valmiiksi konekiväärijalusta m/21, joka oli hyvin pitkälle kopio saksalaisesta esikuvastaan. Jalusta hyväksyttiin armeijan käyttöön ja konekivääri m/09 sai armeijan kirjanpidossa uuden nimikkeen 7.62 kk/09-21 ja 762 KK 09 21.

Vuonna 1922 uuteen konekiväärimalliin tehtiin vielä yksi muutos. Venäläinen pyöreä säätökehä, joka oli varustettu arsinajakoisella asteikolla, vaihdettiin yksinkertaisempaan jousilukkoiseen osaan, jossa oli metriasteikko.

Konekivääri m/09-21 Zoom Konekivääri m/09-21

Konekivääri m/09-21 on vyösyöttöinen ja rekyylitoiminen, eli käytännössä latausliike tapahtuu piippurekyylin voimasta. Sen lukko on varustettu polvinivelellä ja piipussa on vesijäähdytyssysteemi. Aseessa on lisäksi runsaasti messinkiosia mm: kahvaosat, syöttölaite ja piipun vaippa.

Tuotanto

Suomeen jääneitä venäläisiä konekivääreitä ei kuitenkaan ollut tarpeeksi, jotta aseita olisi muutostyön kautta ollut koko armeijan tarpeen tyydyttämiseksi. Tämän vuoksi tehtiin vuonna 1922 sopimus Tikkakosken Rauta- ja Puuteollisuus Oy:n kanssa, 200 konekiväärin valmistamisesta. Tilattujen aseiden tuli olla valmiina syksyllä 1923, mutta vuoden 1924 alkuun mennessä, vain 25 asetta oli toimitettu, eikä taisteluvälineosasto hyväksynyt niistä ainuttakaan. Tämän vuoksi asetettiin insinööri Iivari Kyykosken johtama toimikunta tutkimaan, konekiväärille tarkoituksenmukaisimmat standardiarvot. Vuosien 1924–1928 aikana Tikkakoski Oy valmisti tilatut 200 konekivääriä, joiden sarjanumerot olivat sn: 0001–0200. Lisäksi Suomi osti vuonna 1924 Puolasta 405 konekivääriä ja vuonna 1926 Italiasta 100 konekivääriä. Taisteluvälineosasto teki vuonna 1926 Tikkakosken kanssa sopimuksen, näidenkin aseiden peruskorjaamisesta. Konekiväärin m/21-jalustoja valmisti alkuun Ab Crichton-Vulcan Oy Turussa ja myöhemmin Asevarikko 1, Helsingissä.

Kaikkiaan Suomessa valmistettiin 1933 mennessä, noin 1 000 konekivääriä. Määrä saattaa kuulostaa suurelta, mutta armeijan laskennallinen tarve olisi ollut jopa 2 153 kpl. Konekivääri m/09-21:n tuotanto lopetettiin vuonna 1933, kun tuotantoon otettiin uudempi malli, konekivääri m/32-33.

Konekivääri m/09-21 Lemetin suunnalla 21.2.1940. Kuva: SA-kuva.

Korsukäytössä

Konekivääri m/09-21:lle kehitettiin vuonna 1939 teräsbetonikorsu käyttöä varten, erityinen korsujalusta m/39. Näitä jalustoja ei kuitenkaan ehditty rakentaa mallikappaleita enempää, kun talvisota 13.3.1940 päättyi. Talvisodan jälkeen alkoi Salpalinjan rakentamisen myötä, suurisuuntainen itärajan linnoittaminen ja konekiväärikorsuja varten tarvittiin konekiväärejä ja niihin sopivia jalustoja. Vuoden 1940 aikana kehitettiin m/40-jalusta, jonka perusrakenne oli suoraan m/39:stä. Tähän korkeussuuntauslaitteella varustettuun jalustaan, lisättiin korsun ampuma-aukon yläpuolelle kiinnitettävä, valkoiseksi maalattu kaareva pelti, josta sai nimityksen maastokaari. Itse konekiväärissä oli metallinen osoitin, joka liikkui maastokaarenpinnalla, konekiväärin korotus- ja sivukulmien mukaisesti, osoittaen ampujalle minne konekivääri oli suunnattu. Maastokaaren ja sivuasteikon avulla, aseella voitiin ampua jopa sokkona, ennakolta valittuja maastokaarelle piirrettyjä maalipisteitä, tähystäjän antamien ohjeiden mukaisesti. Jalustaan lisättiin myös kannatinlaitteet, erikoisvalmisteisia vyölaatikoita varten.

Korsujalustoja m/40 tilattiin marraskuussa 1940, kaikkiaan 500 kappaletta, joiden asentaminen korsuihin aloitettiin kevättalvella 1941. Jatkosodan alkuun mennessä oli korsutyömaille toimitettu 330 korsujalustaa.

Konekivääri m/09 konekiväärikorsussa, korsujalusta m/40:lle asennettuna. Kuvassa näkyy hyvin konekiväärin suuntauksen osoitin maastokaarella. Kuva: SA-kuva.

Lähdeluettelo

  • - Arma Fennica 2 – Sotilasaseet, Timo Hyytinen, 2002
  • - Sotilaskäsiaseet Suomessa 2
  • - Linnoitustoimiston asiakirjat korsukäytöstä, Kansallisarkisto

★ 10.9.2021 (✪ 29.11.2021)

Waffenlager.net - Copyright © 2021 Tapio Heiskanen. All Rights Reserved.