Lahti/Saloranta m/26

Yleistä

Aimo Lahti (1896–1970) suunnitteli pikakiväärin L/S 26 (pikakivääri m/26) tekniset ratkaisut 1930-luvun alussa, samaan aikaan suunnitellessaan Suomi-konepistoolia. Lahti aloitti pikakiväärin suunnittelun ensin omatoimisesti, lähinnä eversti Heinrichsin kehotuksesta. Suomen armeija etsi tuolloin sopivaa pikakivääriä, mutta sopivaa ei ollut tarjolla. Suomen armeijan testaama Madsen-pikakivääri ei vastannut odotuksia.

Suunnittelutyö jatkui syyskuusta 1924 alkaen puolustusministeriön toimeksiannosta. Aseen suunnitteluun ottivat osaa aseteknikko A. Lahti ja kapteeni E. Saloranta (1895–1976). Ensimmäiset 7.62x53R-kaliiperiset koekappaleet valmistettiin vuonna 1928. Sarjavalmistukseen päästiin erilaisten ongelmien vuoksi vasta 1930. Valmistajana toimi valtionkivääritehdas (VKT). Erikoista oli, että Suomen valtio kieltäytyi ensin maksamasta Lahdelle siitä, että hän oli pääosin omalla kustannuksella suunnitellut uuden aseen. E. Saloranta auttoi Lahtea saamaan korvauksen.

Toiminta

Pikakivääri L/S-26 on lyhytrekyyli periaatteella toimiva kerta- sarjatulta ampuva konetuliase. Aseessa on piippu ja luisti yhdistetty kiinteästi toisiinsa. Sulkukappale liikkuu luistin sisällä. Laukaisulaitteen toimintaperiaate on sama kuin Suomi-konepistoolissa.

Viritetyn aseen liipaisinta vedettäessä syöksyy lukko eteenpäin, se työntää mennessään lippaan syöttösillalta uuden patruunan patruunapesään. Kun lukko on saavuttanut etuasennon, lyö iskuri nalliin, sytyttäen patruunan. Aseen lauetessa ruutikaasun paine työntää piippua, lukkoa ja luistia taaksepäin. Kiinteän kytkennän irrottua jäävät piippu ja luisti taka-asentoon. Kiihdyttäjä antaa lukolle lisää vauhtia sen jatkaessa yksin liikettään taaksepäin ja ulosvetäjän tuoma hylsy poistuu hylkyaukosta. Aseen valitsimen ollessa sarjatuli asennossa toiminta jatkuu kunnes liipaisin vapautetaan tai lipas tyhjenee.

Lippaat

Pikakivääriin oli valmistettu kaksi erilaista lipasta. Pienempi oli 20 patruunan, hieman kaareva tankolipas (paino täytettynä 900 g). 20 patruunan lipas oli yleisin aseessa käytetty lipas. Sitä käytettäessä, oli ampujan suositus ampuma 3–5 patruunan purskeita. Aseeseen oli myös kehitetty 75 patruunan rumpulipas (paino täytettynä 3,75 kg). Painava rumpulipas oli tarkoitettu lähinnä puolustuksessa tapahtuvaan tulituki toimintaan, sekä ilmatorjuntaan asetettuihin aseisiin.

Jokaiseen aseeseen kuului myös vaihtopiippu (paino 1,2 kg). Vaihtopiippua kannettiin aseen mukana erillisessä kotelossa. Tehtaan (VKT) mukaan piipun pystyi vaihtamaan 7–8 sekunnissa, mutta käytännössä aikaa vaihtoon kului noin 25–30 sekuntia.

Tuotanto

Lahti/Saloranta pikakivääriä valmistettiin Jyväskylässä, valtionkivääritehtaalla (VKT) vuodesta 1930 alkaen. Pikakivääri m/26 mallia valmistettiin noin 500 aseen vuosivauhdilla. Talvisodan alkuun mennessä oli VKT toimittanut armeijalle 4 600 pikakivääriä. Viimeiset pikakiväärit toimitettiin armeijalle vuonna 1942. Kaikkiaan aseita valmistettiin noin 6 000 kappaletta.

Lahti/Saloranta oli hieman epäluotettavan aseen maineessa ja venäläisen Degtjarevin suosio vaikuttivat varmasti myös tuotantomääriin. Emmaa oli saatu sotasaaliina suomalaisten käyttöön noin 10 000 kpl, eli yli kaksinkertainen määrä verrattuna L/S 26:een.

Lahti/Saloranta-pikakivääristä oli myös myöhempi versio L/S-26/32, mutta Suomen armeija ei ottanut sitä koskaan virallisesti käyttöön. Valmistusmääräkin oli näin ollen pieni noin 50 kappaletta.

Tuotanto vuosittain

• 1930, 192 kpl
• 1931, 451 kpl
• 1932, 460 kpl
• 1933, 528 kpl
• 1934, n. 500 kpl
• 1935, 1 000 kpl
• 1936, 10 kpl
• 1937, 336 kpl
• 1938, 315 kpl
• 1939, 90 kpl
• 1941, 1 kpl
• 1942, 500 kpl
• yhteensä 4 341 kpl

Vienti

Kiina tilasi 30 000 pikakivääriä vuonna 1937 (kaliiperi 7.92 mm). 1 200 asetta ehdittiin jo toimittaa kiinalaisille, kun Japanin hallitus vetosi lopettamaan toimitukset.

Rintamalla

Lahti/Saloranta -pikakiväärit, Suomi-konepistoolit ja Maxim-konekiväärit olivat talvisodan alkaessa Suomen armeijan jalkaväen konetuliaseet. Ase oli työstöjäljeltään erittäin hieno ja jopa liian tarkkaa työtä. Se oli tämän vuoksi likaantuessaan erittäin altis toimintahäiriöille. Ase oli lisäksi hieman monimutkainen, osia 118 kappaletta. Niinpä suomalaiset rintamajoukot pyrkivät vaihtamaan sen luotettavampaan venäläiseen Degtjarev-pikakivääriin "Emmaan" heti kun mahdollista. Suomen armeijan kirjanpidossa pikakivääri m/26 kulki nimikkeellä 7.62 pk/26 ja 762 PK 26.