Sturmgewehr 44 (StG 44)

Yleistä

Toisen maailmansodan aikana saksalaiset havaitsivat, ettei kertalaukauskivääri enää täysin vastannut muuttuneen taistelukentän vaatimuksia. Ampumatarvikkeiden kulutus oli kertalaukauskiväärillä toki paljon vähäisempää, mutta puoliautomaatti- tai sarjatulta ampuva kivääri todettiin lähitaistelutilanteissa selkeästi ylivoimaiseksi. Lisäksi saksalaisten 1930-luvulla tekemät kokeet osoittivat, että tavallinen Mauser K98k -kiväärin patruuna (7.92x57) oli tarpeettoman tehokas, sillä ampumaetäisyydet taistelutilanteissa olivat yleensä 200 metriä tai vähemmän.

Tämän ajattelun pohjalta suunniteltiin kaksi asetta Mkb 42 (H) ja Mkb 42W, jotka käyttivät 7.92 mm lyhennettyä kiväärinhylsyä (7.92x33). Aseiden käyttämä patruuna on siis 7.92x33 mm Kurz eli KurzPart43mE.

Sturmgewehr StG 44 -rynnäkkökivääri on yksi aikamme merkittävimmistä aseista. StG 44 on ollut tiennäyttäjänä kaikille 1900-luvun lopun uusille jalkaväen kivääreille. Se oli mm. erittäin kuuluisan, yhä vieläkin yleisimmän rynnäkkökiväärin AK-47 edeltäjä.

Rynnäkkökiväärin kehitystyö

Saksan armeijan asetarkastusvirasto (Das Heeres Waffenamt) tilasi vuonna 1938 C.G. Haenel -asetehtaalta uuden asetyypin, uudelle 7.92x33 mm Kurz patruunalle. Haenelin asetehtaalla työskentelevä kuuluisa saksalainen asesuunnittelija Hugo Schmeisser sai 18.4.1938 tehtäväkseen suunnitella uusi, pieni tehoista patruunaa käyttävä kivääriluokka. Uuden kiväärin tehokkaan kantaman tuli olla 800 metriä ja sillä tuli pystyä ampumaa kerta- että sarjatulta. Lisäksi aseen tuli soveltua hyvin massatuotantoon.

Hugo Schmeisseriltä kului kuitenkin kaksi vuotta prototyypin valmistamiseen. Prototyyppi oli valmistettu teräksestä ja armeija halusi pellistä prässätyn aseen. Schmeisserin oli palattava takaisin suunnittelupöydän ääreen. Nyt mukaan tuli prässätyn pellin käyttöön perehtynyt, Frankfurtissa toimiva Merz asetehdas. Uusi prototyyppi oli valmis kesällä 1942. Tässä vaiheessa oli valmis myös Carl Walther suunnittelema prototyyppi (Mkb 42W).

Mkb 42(H):n oli suunnitellut Hugo Schmeisser ja Mkb 42W:n Carl Walther. Aseiden nimien perässä olevat kirjaimet ilmaisivat valmistavan tehtaan, eli H = Haenel ja W = Walther. Kenttäkokeiden jälkeen Schmeisserin Mkb 42(H) otettiin jatkokehittelyyn ja asetta alettiin valmistaa Haenelin tehtailla. Näin syntyi MP 43/I (Maschinenpistole 43/I).

Tämän Hugo Schmeisserin suunnitteleman aseen tarkoituksena oli korvata tavallinen kivääri, konepistooli ja pikakivääri. Ase osoittautui pian kentällä vakuuttavaksi menestykseksi, mutta ongelmaksi nousi suuri patruunoiden kulutus ja sitä kautta huollon ongelmat. Toisaalta pienemmät patruunat olivat keveämpiä ja halvempia valmistaa.

Saksan armeijan ylijohto, mutta ilmeisesti kuitenkin lähinnä vain Saksan valtakunnanjohtaja Adolf Hitler suhtautui aseeseen kriittisesti. Hänen hieman vanhakantainen näkemyksensä oli, että kun jalkaväen perusaseella voitiin ampua sarjatulta, syntyy tarve ampua suuri määrä laukauksia tähtäämättä oikeaoppisesti. Nämä epäilyt aiheuttivat tietenkin aseen valmistukseen viivästyksiä. Karl Otto Sauer oli henkilö, joka lopulta 30.9.1943 vakuutti A. Hitlerin aseen erinomaisuudesta. Yhtenä perusteluna oli pienemmän 7.92x33 Kurz -patruunan edullisuus verrattuna Mauser K98k -kiväärin käyttämään suurempaan 7.92x57-patruunaan.

Hyvänä ominaisuutena voitiin myös pitää aseen helppoa huoltamista kenttäolosuhteissa. Ase oli todella helppo purkaa ja kasata, puhdistusta ja öljyämistä varten. Käytännössä ase voitiin purkaa poistamalla yksi sokkatappi, jolloin aseen perä irtoaa ja pistoolikahva kääntyy alaspäin saranatapin varassa. Tämän jälkeen aseen lukko, palautinjousi ja kaasumäntä voitiin irrottaa.

Rakenne

Hugo Schmeisser, joka oli aiemmin suunnitellut myös MP 40 -konepistoolin, oli ottanut tiettyjä MP 40 perusratkaisuja käyttöön myös uudessa rynnäkkökiväärissä. Rungon pääosat oli valmistettu teräslevystä puristamalla ja kiinnitetty toisiinsa pistehitsaustekniikalla, mikä nopeuttaa tuotantoa merkittävästi, verrattuna työstämällä valmistettuihin osiin. Tiettyjä yleensä koneistettuja aseen osia korvattiin tarkkuusvalulla. Myös lippaankiinnitystapa ja piipun suun mutteri olivat samankaltaiset kuin MP 40 -konepistoolissa.

Kaasumäntäkoneistolla varustettu StG 44 -rynnäkkökivääri ampuu suljetulla lukolla, mikä helpottaa tarkkojen laukausten ampumista, varsinkin kertatulella. Lukko on malliltaan putoava. Kun ase laukaistaan, liikkuu kaasumäntä ja viritystanko taaksepäin, nostaen samalla lukon irti lukituksesta ja työntää sen taakse. Kun lukko palaa palautinjousen voimasta takaisin eteenpäin, työntää se samalla lippaan patruuna sillalla lepäävän uuden patruunan patruunapesään. Aseella on vaihtimen asennosta riippuen mahdollista ampua kerta- ja sarjatulta.

Aseen toimintatapa vaihdin (tulenvaihdin) siis mahdollistaa kerta- ja sarjatulen ampumisen. Kun vaihdin on asennossa, jolloin E-kirjan on näkyvissä, pystyi aseella ampumaan kertatulta ja kun D-kirjain oli näkyvissä, pystyi ampumaan sarjatulta. Sotilaiden oli tosin käsketty ampua lähitaistelutilanteissa 3-4 laukauksen purskeita, patruunoiden säätämiseksi.

Aseen piippu on 419 mm pitkä ja sen sisäpinnalle on ajettu neljä oikeakätistä rihlapalkkia. Rihlapalkkien rihlannousu on 1:10 (1/254 mm). Piipun käyttöikä on noin 10 000 laukausta.

Aseen laukaisukoneisto, tulenvaihdin sekä myöhempien mallien varmistin oli sijoitettu pistoolikahvaosaan. Pistoolikahvaosa oli käytännössä oma komponenttinsa, joka voitiin aseen rikkoutuessa nopeasti vaihtaa. Pistoolikahvan kahvalevyt valmistettiin puusta ja niihin ajettiin vaakauritus.

Aseen tukkilinja on suhteellisen suora, eli piippu ja tukki ovat suorassa linjassa keskenään. Tämä ominaisuus hillitsee merkittävästi rekyylistä johtuvaa piippua ylöspäin nostavaa voimaa. Puusta valmistetun takatukin eli perän sisään oli myös sijoitettu säiliö varaosille, sekä käyttöohjelehtiselle. Säiliön kantena toimi jousikuormitteinen peltiläppä.

Aseeseen valmistettiin pääsääntöisesti pellistä prässättyjä 30 patruunan lippaita, mutta myös jonkin verran kymmenen patruunan lippaita. 10 patruunan lippaat olivat sotilaiden suosiossa, sillä korkea ampuma-asento käytettäessä 30-patruunan lipasta ammuttaessa taisteluhaudan reunan yli vaaransi helposti käyttäjänsä.

Lisäksi lippaan täyttämistä varten oli kehitetty peltilevystä prässätty, erillinen ns. latausavustin. Nämä leimattiin WaA 749 Waffenamt-leimoin (Gustloff-Werke?).

Mallien väliset erot

Aseen nimeäminen

Hugo Schmeisserin suunnitteleman rynnäkkökiväärin alkuperäinen nimi oli Mkb 42H, joka vaihdettiin muutamien parannusten myötä ja uudeksi nimeksi tuli MP 43/1. Aseeseen tehtiin vielä muutoksia ja joulukuussa 1943 aloitettiin ns. lopullisen mallin valmistus nimikkeellä MP 43. Tämäkään nimitys ei jäänyt pysyväksi, vaan nimi MP 43 vaihdettiin virallisesti 25.4.1944 ja uusi nimi oli nyt MP 44. 22.10.1944 aseen nimi vaihdettiin vielä kerran, ilmeisesti A. Hitlerin käskystä, Sturmgewehr StG 44:ksi (Rynnäkkökivääri 44).

Käyttöohje

StG 44 -rynnäkkökiväärin ohjeesta (käyttöohjelehtinen) D1854/3 on olemassa kaksi ”versiota”, jotka on painettu 3.6.1944 ja toinen joulukuussa 1944. Näiden eri versioiden ainut ero oli, että aseen muuttunut nimi ja päivämäärä oli vaihdettu.

Kenttätestit

Ensimmäiset prototyypit (50 kpl MP 43/I) lähetettiin vuoden 1943 alussa itärintamalle kenttätesteihin. Kenraalimajuri Theodor Schrerin ryhmä testasi asetta tositilanteessa. Kertoman mukaan ryhmä selvisi usean kuukauden piirityksestä puna-armeijan hiihtojoukkojen katkaistua huoltoyhteydet. Tiedon mukaan uusien aseiden tarjoama tulivoima auttoi torjumaan venäläiset. Testaajat totesivat myös, että ase toimi yllättävän hyvin itärintaman kylmissä olosuhteissa.

Rintamalla

Ensimmäisen kerran rynnäkkökivääriä käytettiin taistelutilanteessa huhtikuussa 1942, kun 50 prototyyppiaseesta MKb 42(H) toimitettiin 35 kpl laskuvarjoilla Cholim motin (Kessel von Cholm) puolustajille. Siellä otettiin kenraalimajuri Theodor Schererin johtaman Kampfgruppe Scherer käyttöön. Rynnäkkökiväärejä käytettiin ainakin 105 päivää jatkuneen piirityksen päättyessä, 5.5.1942 suoritetun menestyksellisen ulosmurtautumisen yhteydessä.

Uusi ase saatiin todelliseen rintamakäyttöön syyskuussa 1943. Ensimmäisen suuren erän sai itärintamalla toiminut 93. jalkaväkidivisioona (93.Infanterie-Division). Toukokuussa 1944 itärintamalla oli käytössä 10 900 rynnäkkökivääriä. Pian tämän jälkeen rynnäkkökivääreitä alettiin jakaa suuria eriä eri divisioonille. Esimerkiksi 1. jalkaväkidivisioona (1.Infanterie-Division) sai kesäkuussa 1944 kaikkiaan 2 400 aseen erän.

Ase oli rintamakäytössä erittäin tehokas ja suosittu sotilaiden keskuudessa. Aseen tuoma tulivoiman lisäys oli enemmän kuin tervetullut. Se nostatti kummasti sotaan väsyneiden taistelijoiden mielialoja. Asetta saatiin etulinjaan kuitenkin suhteellisen pienissä erissä ja tästä johtuen niitä jaettiin alkuun vain kokeneille taistelijoille, muutamia kappaleita joukkuetta kohti.

Tuotanto

StG 44 -rynnäkkökiväärin valmistus maksoi 66 RM kappaleelta. Yhden aseen valmistuksessa kului 10,9 kg raaka-aineita. Se oli suhteellisen halpa valmistuskustannuksiltaan, jos sitä verrataan jo käytössä olleisiin aseisiin. Esimerkiksi konepistooli MP 40 maksoi 60 RM ja Mauser K98k -kivääri 70 RM.

Sturmgewehr StG 44 -rynnäkkökivääriä valmisti vuosina 1943-1945 neljä asetehdasta, lisäksi seitsemän alihankkijaa valmisti aseen osia:

Tuotanto tehtaittain

Tuotanto vuosittain

MKb 42(H) -version tuotanto

• 3/1943, 2 734 kpl
• 4/1943, 2 179 kpl
• 5/1943, 3 044 kpl
• 6/1943, 3 000 kpl
• 7/1943, 1 000 kpl

MP 43/1 ja MP 43 tuotanto vuonna 1943

• 7/1943, 97 kpl
• 8/1943, 1 265 kpl
• 9/1943, 1 446 kpl
• 10/1943, 4 000 kpl
• 11/1943, 6 200 kpl
• 12/1943, 6 493 kpl

MP 43/ MP 44/ StG 44 tuotanto vuonna 1944

• 1/1944, 3 400 kpl
• 2/1944, 4 050 kpl
• 3/1944, 7 000 kpl
• 4/1944, 9 000 kpl
• 5/1944, 9 500 kpl
• 6/1944, 13 000 kpl
• 7/1944, 20 510 kpl
• 8/1944, 29 500 kpl
• 9/1944, 35 000 kpl
• 10/1944, 46 000 kpl
• 11/1944, 55 100 kpl
• 12/1944, 49 800 kpl

StG 44 tuotanto vuonna 1945

• 1/1945, 41 513 kpl
• 2/1945, 34 300 kpl
• 3/1945, 41 683 kpl
• 4/1945, 48 633 kpl
• 5/1945, tuntematon

Sturmgewehr 44 -rynnäkkökiväärien tarkka valmistusmäärä ei ole tiedossa, osin tämä johtuu loppu sodan kaoottisista tapahtumista, osin arkistojen tuhoutumista. Steyr asetehdas jatkoi tuotantoa 5.5.1945 asti, siis melkein sodan viralliseen päättymiseen asti. Tuotannon lopetti amerikkalaisten joukkojen tulo Steyrin kaupunkiin. Haenel puolestaan joutui lopettamaan tuotantonsa jo huhtikuussa 1945, amerikkalaisten joukkojen vallatessa Suhlin kaupungin.

Alkusarjojen aseiden pintakäsittelynä oli sinistys, mutta siitä luovuttiin pian ja siirryttiin halvempaan fosfatointi käsittelyyn.

Aseen laukaisukoneistoja valmistettiin vain kahdella tehtaalla. Württenbergische Metallwarenfabrik (awt, WaA 21) Geislingen-Steigessä valmisti rynnäkkökiväärien laukaisukoneistoja vuosina 1943-1945. Toinen laukaisukoneistoja valmistanut tehdas oli Nation Krupp Registrier Kassen (WaA 254) Berlin-Neuköllnissä vuosina 1944–1944.

Huhtikuussa 1944 aseen tuotanto oli saatu nostettua 5 000 kappaleeseen kuussa. Yhteensä asetta valmistettiin heinäkuun 1943 ja huhtikuun 1945 välisenä aikana 425 977 kpl). Erään tiedon mukaan asetta valmistettiin vielä maaliskuussa 1945 peräti 48 633 kpl. Tuotannossa jäätiin kuitenkin aika kauas tilatusta 1,5 miljoonasta aseesta. Suunnitelmissa oli alun perin ollut jopa neljän miljoonan rynnäkkökiväärin valmistaminen. Tämän tehokkaan aseen sarjavalmistaminen ei niinkään ollut ongelma, vaan riittämätön patruunatuotanto. Esimerkiksi 11.8.1944 oli patruunapulan vuoksi Saksassa 30 000 rynnäkkökivääriä jakamatta varastoissa, kun niitä samaan aikaan olisi kipeästi tarvittu rintamalla. » lue lisää 7.92x33 Kurz

Alkusarjan mallin MKb 42(H) valmisti C.G. Haenel Waffen und Fahrradfabrik Suhlissa, kaikkiaan 10 700 kpl. Suurin osa näistä aseista menetettiin taisteluissa itärintamalla. Vuoden 1943 lopulla Haenel siirtyi valmistamaan mallia MP 43/1, valmistaen niitä noin 24 600 kpl. Yleisin valmistettu malli aseesta on MP 44, joka on käytännössä nimestään huolimatta StG 44.

7.92x33mm Kurz patruuna tuotanto

Lisävarusteet

Saksalaiset olivat innokkaita kokeilemaan aseissaan erilaisia tähtäinlaitteita. StG 44 -rynnäkkökiväärikin varustettiin mitä erilaisimmilla tähtäinlaitteilla mm. Gw ZF4-kiikaritähtäimellä. Rynnäkkökivääreihin asennetut ZF4-kiikaritähtäimet olivat ns. P-leimattuja erikoistähtäimiä. Niiden ainut ero normaaliin ZF4-tähtäimeen verrattuna oli se että, maksimi etäisyyssäätö normaalista 800 metristä poiketen oli P-leimatussa 600 m.

Aseeseen kehitettiin myös erikoinen, periskooppitähtäykseen perustuva kulman taakse ampuva Krummlauf-laite. » lue lisää

Aseeseen (Mkb 42H ja MP 43/1 mallit) kiinnitettiin myös joitakin aikaansa edellä olevalla Zielgerät 1229 (Vampir) infrapunatähtäimellä. » lue lisää

Piipun alapuolelle oli laitettu pistimen kiinnitysistukka. Aseen pistin oli puukkomallinen. Piipun päähän oli myös ajettu kierre paukkupatruunoiden ampumisen mahdollistavalle laitteelle. Kierre oli suojattu pyöreällä mutterilla. Siihen voitiin myös kiinnittää standardimallinen kiväärikranaattien ampumalaite (Gewehrgranatgerät 42), jolloin tuli käyttää käyttötarkoitukseen soveltuvaa kiväärikranaattipatruunaa. Kiväärikranaattien käyttö aseella jäi kuitenkin vähäiseksi, hankalan tähtäinlaitteen vuoksi.

Hugo Schmeisser Izhevkissä

StG 44 rynnäkkökiväärin suunnitellut asesuunnittelija Hugo Schmeisser jäi puna-armeijan vangiksi vuonna 1945. Hänet siirrettiin Neuvostoliittoon Izhevskin asetehtaalle. Schmeisser kuului venäläisten kokoamaan erikoiskomennuskunta nro 58:aan, johon kuului kaikkiaan 16 saksalaista asesuunnittelijaa. Mukana olivat mm. Karl Barnitske (Gustloff-Werke), Oscar Schink (Gustloff-Werke), Kurt Horn (Großfuß) ja Werner Gruner (Großfuß). » lue lisää

Izhevkissä oli käynnissä asesuunnittelija Kalashnikovin projekti uuden rynnäkkökiväärin kehittämiseksi. On todennäköistä, että Hugo Schmeisser, Kurt Horn ja muut saksalaiset asesuunnittelijat joutuivat avustamaan AK-47 rynnäkkökiväärin ongelmien ratkomisessa, mutta Neuvostoliitto ei ole antanut mitään tietoja Schmeisserin Izhevkissä tekemästä työstä. Mutta vaikuttaisi erikoiselta, jos johtavan saksalaisen rynnäkkökivääri suunnittelijan tietoja ja taitoja ei olisi hyödynnetty.

Suomessa

Suomen armeijan käytössä ei ollut jatkosodan aikana yhtään StG 44 -rynnäkkökivääriä. Eikä tiedossa ole, että niitä olisi Lapin sodan aikana saatu sotasaaliiksikaan. Näitä aseita oli kuitenkin saksalaisten käytössä Pohjois-Suomessa arviolta parikymmentä kappaletta, ilmeisesti testikäytössä. Sotapäiväkirjoihin pohjaten, tiedossa on, että divisioonaryhmä Kräutlerin (Div.Gr. K) käytössä olisi ollut 25.9.1944 kolme rynnäkkökivääriä, tyyppimerkinnällä M.Pi.44.

Tiettävästi yksi MKb 42(W) -rynnäkkökivääri (sarjanumero 0120) on Suomessa, Hyvinkäällä, säätiöpohjaisessa asekokoelmassa, joka ei varsinaisesti oli asemuseo. Kokoelmaa luonnehditaan Aamupostin artikkelissa 4.3.2012 maailmanlaajuisestikin merkittäväksi. Tiettävästi Waltherin MKb 42(W) -rynnäkkökivääreitä valmistettiin vain noin 200 kpl.

StG 44 Itä-Saksassa

Itä-Saksan kansanpoliisi (Volkspolizei, VoPo) käytti sodan jälkeen Sturmgewehr 44 -rynnäkkökivääreitä. Lisäksi valtion patruunatehdas no 4 (Mechanische Werkstatten Wartha) valmisti niihin patruunoita vuodesta 1955 alkaen aina vuoteen 1961 asti.

StG 44 Tšekkoslovakiassa

StG 44 -rynnäkkökivääreitä jäi suhteellisen paljon tšekkien käsiin sodan päätyttyä. Tšekkoslovakian armeijan kirjanpidossa oli vielä vuonna 1950, noin 20 000 StG 44 -rynnäkkökivääriä. Lisäksi Sellier & Bellot -patruunatehdas valmisti aseeseen 7.92x33 kaliiperin patruunoita ainakin vuosina 1946-1950.

StG 44 Jugoslaviassa

Toisen maailmansodan päätyttyä jäi Jugoslavian haltuun suuri määrä StG 44 -rynnäkkökivääreitä. Niitä ehkä myös hankittiin maahan muualtakin. Jugoslavian armeija käytti näitä aseita systemaattisesti joukkojensa aseistamiseen. Erään tiedon mukaan 63. Laskuvarjopataljoona käytti niitä vuoteen 1983 asti. Tiettävästi Tito myös antoi näitä aseita noin 40 000 kpl Muammar Gaddafin johtamalle Libyalle.

StG 44 Syyriassa

Vapaan Syyrian armeijan (FSA) joukot löysivät elokuussa 2012 Syyrian Presidentin Basharal-al-Assadin armeijan asevarastosta laatikoita, jotka yllättäen sisälsivät 5 000 kpl StG 44 -rynnäkkökivääreitä. He luulivat ensin löytäneensä venäläisen AK-47 -rynnäkkökiväärin kopioita, mutta löytö olikin yllättävä. StG 44 on nykypäivänä suhteellisen harvinainen ja asekeräilijöiden haluama ase. StG 44 arvo on useita tuhansia euroja, jopa deaktivoitunakin. Toimivan, hyväkuntoisen aseen arvo on helposti luokkaa 6 000-10 000 euroa. Löytö osoittautui siis suhteellisen arvokkaaksi. Ongelma aseiden käyttämiselle on ampumatarvikkeiden huono saatavuus. Ilmeisesti vain serbialainen Prvi Partizan valmistaa pieniä määriä 7.92x33 Kurz patruunoita.

Ilmeisesti aseet ovat kulkeutuneet Syyriaan Jugoslaviasta. Erään tiedon mukaan Jugoslavian armeija käytti sotasaaliiksi saatuja StG 44 -rynnäkkökivääreitä ja myi ne 1970-luvulla Syyriaan. Aseet varastoitiin myöhemmin ja unohdettiin sinne, kunnes nyt löytyivät.